Etsi

Koko perheen ulkoilupäivä oli menestys

Koko perheen ulkoilupäivä lauantaina 22.1.2011 Majakka-Paviljongilla oli hieno tapahtuma. Ohjelmaa oli runsaasti.
– Hieno sää auttoi asiaa, samoin monipuolinen ohjelma, jossa oli lapsille pulkkamäki ja poniratsastusta kaiken muun ohessa. Yli kahdensadan osallistujan määrä oli silti iloinen yllätys, ohjelmatoimikunnan vetäjä Pirjo Nurminen kertoi.
Poniratsastus on aina kiehtovaa. Urajärveltä Pelto-Ollilasta tuli Älli-poni lasten iloksi. Pulkkamäki oli hulppea, ja käyttäjiä riitti. Kerta toisensa jälkeen pienet reippailijat kapusivat korkean lumikeon päälle ja liukuivat sieltä alas rientääkseen taas samaan puuhaan.
– Kyllä yhteistyö pelaa tällä paikkakunnalla hyvin, kehui Jukka Mantsinen.
– Tuli tieto, että taajamassa on paikka paikoin lunta haitaksi saakka ja joutaisi pois vietäväksi. Saimme sitä tänne melkoisen kasan lasten iloksi.
Ilotulitus huipensi tapahtumarikkaan illan, johon kuului paljon hauskaa pienimuotoista ohjelmaa. Tunnelmaa loivat jätkänkynttilät ja nokipannukahvit, jotka jälleen kerran loihti paikalle yrittäjäyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Ensio Rapala.


Jukka Mantsinen (oik.), Tiina Wangel ja Pirjo Nurminen toivottavat osallistujat tervetulleiksi.


Shetlanninponi Älli ei pahemmin ällisty kuvaajan salamavalosta, hän on tottunut tapahtumiin osallistuja, myös yrittäjäyhdistyksen juhliin.