Kauniaisten Yrittäjien hallitus 2021

Koska yhdistyksellä ei ole toimistohenkilökuntaa, otathan yhteyttä ensisijaisesti käyttäen sähköpostia:
toimisto@kauniaistenyrittajat.fi

Vastaan puheluihin 09 – 18 työtehtävien sallimissa puitteissa. Muina aikoina aina kun mahdollista.
p. 0445033500 / Kia Katarina Järvinen, Suomen OEL Oy

Puheenjohtaja

Kia Katarina Järvinen

Yritys: Suomen OEL Oy
Sähköposti: toimisto@kauniaistenyrittajat.fi

Kauniaislainen vuodesta 1991. Olen pitkänlinjan toimistoammattilainen. Päiväni kuluvat puhelimessa ja tietokoneella. Suomen lisäksi pääasiallinen työkieli on englanti. Luonnehdin itseäni yrittäjäksi ilman taloudellista vastuuta. Minulla on juuri minulle maailman paras työ ja Suomen OEL Oy on minulle kuin oma lapsi. Olen ollut saman työnantajan palveluksessa vuodesta 1990. Yritys on sinä aikana perustettu ja kasvanut nykyisiin mittoihinsa. Kokoluokassaan alansa parhaaksi.

Kauniaisten Yrittäjien hallituksessa olen ollut vuodesta 2011. Neljä vuotta varapuheenjohtajana (2013-2016) antoi eväät, vastaanottaa minulle tarjottu puheenjohtajuus vuonna 2017.

Yhdistys nielaisee leijonan osan vapaa-ajastani. Vapaaehtoisesti ja lapsenomaisella innostuksella ahmin kaikkea uutta, mitä puheenjohtajuus on eteeni tuonut. Luottamustehtävän hoitaminen ei rajoitu oman kaupungin asioiden hoitoon. Olen hallituksen jäsenenä Pääkaupunkiseudun Yrittäjissä. Varajäsenenä YritysEspoon hallituksessa ja varajäsenenä Suomen Yrittäjien valtuustossa.

Koska työpäivätkin venyvät usein pitkiksi, kulkee perheeni mukana toimistolla. Olen läheisriippuvaisen miniatyyrikokoisen mäyräkoiran yksinhuoltaja. Vapaa-aikana ulkoilemme ja tapaamme ystäviäni. Musiikki on happitankkini. Lasitetulla parvekkeellani harrastan puutarhanhoitoa. Pääasiallisesti kukkia, mutta myös vaihtelevalla menestyksellä hyötykasveja ja yrttejä.

Varapuheenjohtaja

Charlotta Lemström

Yritys: Bruna Byrån – bokföring
Sähköposti: charlotta@brunabyran.fi

Tilitoimistoyrittäjä vuodesta 2009.
Vapaa-aikana minut löytää useimmiten sään niin salliessa retkiluistelemasta, ladulta, pujottelurinteestä, jalkapallokentältä tai purjehtimasta.
Kauniaisten Yrittäjien hallituksessa vuodesta 2017 rahastonhoitajana sekä varapuheenjohtajana vuodesta 2018.

Hallituksen jäsenet

Jonna Karvonen

Yritys: Logger Services Helsinki Oy
Sähköposti: jonnakarvonen2012@gmail.com

Äiti ja yrittäjä Kauniaisista.
Liikenneasemayrittäjä vuodesta 2013, ja tällä hetkellä Neste K-kauppiaana Mäntsälässä. Ennen yrittäjyyttä pitkä kokemus myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä usealla toimialalla. Vapaa-ajallani olen ennen kaikkea äiti – taaperoikäisen tyttären entertainment manager ja kiekkojuniorin innokkain fani. Lätkäjunnun vanavedessä olen uskaltautunut itsekin kokeilemaan mamma-kiekkoa. Kesällä purjehditaan perheen kanssa ja talvella lasketellaan.
Kauniaisten Yrittäjien hallituksen jäsen vuodesta 2018.

Tuula Ihamuotila

Yritys: P:ihamuotila Oy
Sähköposti: tuula.ihamuotila@iki.fi

Päätoiminen viheralan yrittäjä vuodesta 2017 ja sitä ennen sivutoiminen yrittäjä vuodesta 2008. Olen kouluttautunut viheralalle työskenneltyäni 20 vuotta viestinnän ja markkinoinnin parissa. Nyt vedän Pihamuotila Oy:tä, joka tarjoaa asiakkailleen pihojen ja puutarhojen suunnittelua, rakentamista ja hoitoa Kauniaisissa ja pääkaupunkiseudulla. Olen asunut Kauniaisissa jo 20 vuotta ja Pihamuotilankin kotipaikka se on. Harrastan tällä hetkellä pääasiassa opiskelua ja työn alla on 7. tutkintoni, nyt HAMK:ssa. Kauniaisten Yrittäjien hallituksessa vuodesta 2019. Kuulun myös Kaunis Grani -lehden toimitusneuvostoon.

Ann-Marie Nordström

Yritys: Liikuntastudio Hyvä Olo
Sähköposti: ann-marie@liikuntastudiohyvaolo.fi

45-vuotias monialayrittäjä. Perheeseeni kuuluu kaksi ihanaa poikaa, mies ja Hugo koira. Yhdessä mieheni kanssa omistamme Liikuntastudio Hyvä Olon joka sijaitsee Kauniaisten uimahallilla. Hyvä Olossa meillä on tarjolla ammattitaitoiset personal trainer -palvelut, laadukas kuntosali sekä loistavat ryhmäliikunnat. Isäni kanssa tein muutama vuosi sitten sukupolvenvaihdoksen ja nyt olen myös erittäin onnellinen taksiyrityksestäni, Taxi Marie Oy. Ajamme Lähitaksin välityksen alla. Yrittäjänä olen innokas, uuttera ja haluan luoda korkeatasoista palvelua asiakkaillemme. Minut on juuri valittu Kauniaisten yrittäjien hallitukseen vuodelle 2021 ja odotan suurella innolla tulevaa!