Uusi jäsen: Kari Nieminen, Metsäpalvelu Satumaa Loppi

Metsätyöt houkuttelivat palkkatyöstä yrittäjäksi.

Vuonna 2017 metsäalan palveluita Lopella tarjoavan yrityksensä perustanut Kari Nieminen pitää työssään ainakin kahdesta asiasta.
– Tässä pysyy fyysinen kunto hyvänä kuin itsestään. Ja tässähän saa joka päivä syödä ulkona… Haastattelupäivänä tosin satoi niin, että Nieminen nautti eväänsä oikean metsämiehen työkalun eli HiLuxin ohjaamossa.

Yrityselämässä myynnin ja liikkeenjohdon parissa aikanaan työskennellyt Nieminen teki melkoisen käännöksen urallaan kymmenen vuotta sitten.
– Itse omistamani metsän myötä sen lumous alkoi vaikuttaa yhä enemmän. Kunnes tein päätökseni. Hankin alan koulutuksen aikuiskoulutuksena samalla, kun tein töitä perustamassani yrityksessä, kertoo Metsäpalvelu Satumaata Lopella pyörittävä Nieminen.

Nykyisin Niemisen yritys tarjoaa metsänomistajille ja metsää omistaville yrityksille taimikon hoitoa, istutuksia, nuoren metsän kunnostusta, pihapuiden ja tonttihakkuiden toteutusta sisältäen puiden ja hakkuujätteiden pois kuljetuksen.
– Toteutan myös ennen konehakkuita tehtävät ennakkoraivaukset. Lisäksi tarjoan neuvontaa ja vakituisille asiakkaille myös polttopuita. Työskentelen vain valoisaan aikaan. Keinovalollakin toki työn tekeminen voisi onnistua, mutta veikkaan että laatu kärsisi. Myös työpäivän pituus on rajallinen tällä iällä, toteaa kuuskymppinen Nieminen.

Kaamosaikana työpäivän pituus rajoittuu noin kuuteen tuntiin. Muina vuodenaikoina päivän pituus on jotain aivan muuta. Tosin rankka fyysinen työ pitää huolta siitä, että työpäivän pituus pysyy kohtuullisena. Yksin työskentely leimaa Niemisen työpäiviä.
– On oltava varovainen. Jos keskellä metsää tapahtuu itselle jotakin, on apu usein kaukana. Nykyisin pidämme vaimon kanssa pari kertaa päivän mittaan yhteyttä whats appin kautta. Tästä on tullut merkittävä turvaa tuovat rutiini. Muuten yksin toimimiseen on tottunut, koska voi säätää työtahtinsa ihan mieleisekseen.

Kari Nieminen tunnetaan urheilun ja liikunnan ystävänä. Niinpä kunto on ollut ”rautaa” mikä helpottaa liikkumista ja työntekoa metsäolosuhteissa.
– Vaikka vuosia on jo takana reippaasti, pystyn toivottavasti jatkamaan tätä työtä vielä pitkään.

Niemisen Metsäpalvelu Satumaa on Lopen Yrittäjien ja sitä kautta myös Hämeen Yrittäjien tuore jäsen.
– Olin jo pitkään ollut kiinnostunut jäsenyydestä, ja sitten tuli asiaa koskeva soitto juuri oikeaan aikaan. On mukava luoda verkostoja ja keskustella eri aloilla toimivien yrittäjien kanssa. Jotkin asiat voivat olla ihan eri tavoin kuin itsellä, joissakin voi löytää yhtäläisyyksiä. Odotan tapaamisia innolla. Toki yrittäjäyhdistyksen kautta saa tarvitessaan myös asiantuntija-apua, täsmentää Nieminen.