Vaikuttaminen
17.6.2020
Paula Kerola

Hermoratojen liepeillä – Lapset ovat oma valinta

Meillä oli visio. Haave firman ja perheen samanaikaisesta lisääntymisestä, muttei rahaa kassassa.

Olemme olleet kuolemanlaaksossa pitkään, mutta yrityksemme sai tahkottua tammi-helmikuussa 2020 80 % parempaa liikevaihtoa vuoteen 2019 nähden ja positiivista tulosta isosti. Vihdoinkin. Mamma palasi puikkoihin!

Rahoittajien mielestä olemme kuitenkin epäterve yritys. Koska historia. Koska toimitusjohtajan äippälomat ja isot sijaiskulut. Lapset ovat oma valintamme, tokaisi rahoittaja, kun katsoimme yrityksemme kokonaistaloustilannetta. Luvuista oli helposti nähtävissä mistä +–nolla johtuu. Missä inhimillisyys?

Ai autatte sitten, kun ei enää tarvita? Ha, suattaapi olla eri rahoittaja silloin! Jotain riskinottokykyä, kiitos! Meidän tilanteessamme olisi riittänyt tahtotila. Jos lukuja vertaa samankaltaiseen yritykseen, jonka omistajat eivät ole lisääntyneet firman kasvun mukana, eikä täten palkanneet sijaisia, ovat lukuina terveitä. Ja jos otamme vertailuun yrittäjänaisen ja yrittäjämiehen. Totta on, että nainen joutuu pikkaisen enemmän uurastamaan samoja lukuja hakien. Vai miten ajattelette, että naisraksamiesnainen vetää työmaalla mahansa kanssa?

Viesti tuli hyvin selväksi. Suomessa saa yrittää, jos on rikas, lapseton, jo keski-iän ylittänyt tai vain muuten onnekas. Tai mies. Ja kaikella kunnioituksella, miehet ovat ihania, ei se niiden vika ole.

Itse perheyrittäjänä toivon, että omat lapseni eivät joudu jojoilemaan lukujen kanssa, olivatpa he sitten miehiä, naisia, henkilöitä, raskaana, lapsettomia tai lapsellisia.

Olen jo pitkään 15-vuotisen yrittäjyysurani aikana yrittänyt viedä Finnveraan rahoitusmallia, joka auttaisi yrityksiä perheenlisäyksen tai esimerkiksi syöpään sairastuneiden kohdalla. Niin sanottu poikkeustilannelaina. Vissiin taisi käsite kirkastua kevään 2020 aikana kaikille. En usko, että yrittäjä kaihtaa lainaa. Jokainen meistä haluaisi vain selviytyä, luoda työpaikkoja ja nauttia työstään.

Ja kuten minulla on vahva visio, toivon että muutkin menevät sitä kohti, ilman, että pitää kiinnittää omat lapset lainaan.

Mitä yrityksen ja lasten yhtäaikainen kasvattaminen käytännössä tarkoittaa?

Asiaa on tutkittu hyvin vähän ja kun raskaustesti näyttää plussa, tietoa on laittoman vähän tarjolla. Sitä joutuu heittäytymään syvään päähän. Suurin osa perustaa yrityksen vasta, kun lapset ovat isoja. Haluan kuitenkin kannustaa lastentekoon yrittäjyyden lomassa.

Hyviä puolia on yrittäjän elon näennäinen vapaus. Voit lomailla lasten kanssa sesongin ulkopuolella, koska voit itse päättää. Vuoropäiväkoti palvelee todella hyvin yrittäjäperhettä, siitä tuhannet kiitokset kotikuntaamme Hämeenkyröön.

Huonoja puolia on b-luokan kansalaisen asema. Jos lapsesi sairastuu, et saa mistään rahaa. Tai no, osakeyhtiössä saat vähentää lastenhoitajan kulut, mutta ainakin minä haluan itse hoitaa sairaita lapsiani. Se pitää olla jokaisen vanhemman oikeus.

Olen tavannut muutamia yrittäjänaisia, jotka ovat itkeneet sitä, kuinka paljon helpompaa olisi olla raskaana ja vanhempainvapaalla työntekijänä. Se on totista totta. Yrittäjä-äiti on täysin eri asemassa. Monesti mietin, miksi me hyväksymme tämän vallitsevan tilanteen? Ajattelen niin, että teen parempaa maailmaa omille lapsilleni. Aika ei ole vielä kypsä tämän asian tosiasialliselle ymmärtämiselle Suomen perhe- ja talouspolitiikassa.

Kun pahimmassa ahdingossa olen hakenut apua talousneuvonnasta tai lapsiasiavaltuutetulta, vastaus on aina sama, emme auta yrittäjiä. Olen tilanteesta hyvin surullinen, mutta se ei ole päällimmäinen voima.

Pelastukseni on maaseudun rauha.

Linnut laulavat, puut humisevat pienessä kesätuulessa. Korvasienten löytäminen antaa vahvuutta itsetuntoon.

Lupiineja riittää. Kitken ne seuraavalla tauolla.

Kedolla kirmaavat onnelliset kakarat.

Sauna on juuri laitettu lämpiämään. Löylyn henki on paras ystäväni. Kaikki ne uutteet, rohdot ja scrubit, mitä itseeni pistän, ovat pääomaa firman taseeseen.

Se, että esikoinen aikoinaan loi meihin uskoa, piilottamalla ison kasan laskuja sohvan taakse, on niitä hurmaavia kepposia, jotka nämä ihanat tahmatassut meille tekevät ja auttavat jaksamaan.

Se, että kuopus hallituksen kokouksen aikana salakakkii lattialle, vapauttaa kummasti vaikeimmankin päätöksen hetkellä.

Se, että lapset innolla osallistuvat matka- ja ohjelmapalveluidemme tuottamiseen on somaa ja mitä sisällöntuottajia heistä kasvaakaan, todelliset digikansalaiset. Sen osoitti vahvasti etäkoulunkäyntikin.

Ja rakastan työtäni, siksi jaksan.

Summa summarum, vaikka helpolla ei ole päästy, meillä on onni kasvaa yrityksenä ja perheenä, siitä olen isosti kiitollinen ja kannustan jokaista perustamaan perheen ny eikä si. Asiat järjestyvät joka tilanteessa.

Paula Kerola
Paula Kerola