5.9.2017 klo 16:48
Uutinen

Tapola Oy on Vuosisadan maakunnallinen yritys

Tapola Oy Lihanjalostustehdas on valittu Vuosisadan maakunnalliseksi yritykseksi. Palkinto ojennettiin Pirkanmaan Yrittäjien järjestämässä Yrittäjän päivän tilaisuudessa tiistaina 5. syyskuuta Tampereella. Palkinnon vastaanottivat toimitusjohtaja Kristian Tapola ja Crista Tapola-Teräsmaa sekä rouva Kyllikki Tapola.

– Tapola edustaa pitkän linjan sitkeää ja laadukasta yrittäjyyttä, joka on pitänyt pintansa ja näyttänyt taitonsa vuosikymmenien ajan. Tunnettu brändi on näkynyt pirkanmaalaisessa torikuvassa ja valtakunnallisesti kaupoissa jo pitkään. 64-vuotias yritys on loistava esimerkki pitkäjänteisestä, sisukkaasta ja uudistuskykyisestä yrittäjyydestä, listaa Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen valintaperusteita.

Vuosisadan maakunnallisen yrityksen valinnasta päätti Pirkanmaan Yrittäjien hallitus, joka edustaa järjestön 9 500 jäsentä. Satavuotiaan Suomen kunniaksi aiemmin Maakunnallinen vuoden yrittäjä -palkintona tunnettu huomionosoitus sai tänä vuonna nimekseen Vuosisadan maakunnallinen yritys. Voittajalle ojennettiin myös uudistettu palkinto, taiteilija Alma Jantusen suunnittelema Päivänsini-lasiveistos.

Tammelan pallokentän laidalta tunnetuksi lihanjalostustehtaaksi

Tapolan suvun liiketoiminta alkoi vuonna 1953 Tammelan pallokentän laidalla 25 neliön toimitiloissa. Alun perin yritys oli Jaakko ja Kalle Tapolan, mutta yrityksen toiminnassa alusta asti mukana ollut Kyllikki Tapola osti yhtiön omiin nimiinsä 60-luvulla, jolloin nimi vaihtui Savustamo K. Tapolaksi. Päätuote oli alkuaikoina palvattu liha ja sittemmin mustamakkara, jonka resepti juontaa juurensa 1800-luvun Tottijärvelle, Nokialle. Pitokokkina tunnetun Mathildan, Jaakko ja Kalle Tapolan äidin, ohje on pohja nykyisellekin reseptille.

Kyllikki Tapolan aviomies Martti innostui hieman myöhemmin myös lähtemään mukaan toimintaan. Vuonna 1960 yritys siirtyi Raholaan 100 neliömetrin tiloihin. Nykyiset Lielahdessa sijaitsevat toimitilat otettiin käyttöön vuosien 1975 -1976 vaihteessa. Sittemmin tehdas on kokenut viisi laajennusta, joiden myötä nykyinen tontti on kirjaimellisesti täyteen rakennettu.

1990-luvun lopulla yritys työllisti parisataa henkilöä, joista myynnissä työskenteli 60 henkilöä. Myyntihenkilöt tunnettiin keltaisista ja oransseista autoista, jotka lähtivät liikkeelle aamun sarastaessa ja palasivat tehtaalle, kun kaikki tuotteet oli myyty. Työtä tehtiin tosissaan ja tulosta syntyi.

Laadusta ei tingitä

Vielä nykyäänkin suurin osa Tapolan tuotteista vaatii käsityötä. Aikanaan tehty periaatepäätös pätee yhä, eikä mekaanisesti irrotettua lihaa käytetä yrityksen tuotannossa. Niin sanottu massatuotevalmistus ei ole Tapolan juttu. Laatuun panostetaan kaikessa.

Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Kristian Tapola otti vetovastuun tammikuussa 2015 hänen isänsä Jarmo Tapolan siirtyessä hallituksen puheenjohtajaksi.

Toiminta on edelleen pitkälti käsityötä, eikä tuotteitamme voi ikinä tehdä pelkästään koneellisin voimin. Keskittyminen erikoistuotteisiin on kilpailuvaltti. Esimerkiksi mustamakkaran valmistus vaatii kaikkiaan kolme vuorokautta eri vaiheineen ja paistokertoineen. Laatuun panostamme myös tulevaisuudessa, painottaa toimitusjohtaja Kristian Tapola.

Tulevaisuuden näkymissä siintää vienti

Tulevaisuuden näkymät ovat nuorella toimitusjohtajalla selkeät, vaikka kilpailu alalla on kovaa.

– Tavoitteemme on löytää uusia tuotteita ja saada ne myös markkinoille. Uutta on ideoitava ja kehitettävä koko ajan. Tulevaisuuden suunnitelmissa on käynnistää myös vienti, sillä suomalaisista, puhtaista raaka-aineista valmistetuilla tuotteilla on kysyntää maailmalla, visioi Tapola.

Eläkevuosistaan nauttiva rouva Kyllikki Tapola muistaa hyvin yrittäjäuransa nousu- ja laskukaudet. Eteenpäin vievänä voimana on kuitenkin aina ollut sinnikkyys sekä luottamus tulevaan. Vuosien varrella yritys on palkittu useammankin kerran eri tahoilta, mutta aina huomionosoitukset ilahduttavat yrittäjää.

– Kyllä tämä palkinto merkitsee paljon! Palkitsemisesta yrittäjä saa voimia ja motivaatiota mennä eteenpäin. On hienoa saada pitkäjänteisestä työstä palkinto. Kiitos kuuluu ilman muuta perheemme lisäksi myös tehtaamme työntekijöille, kiittelee Kyllikki Tapola.

Tapola Oy:n liikevaihto on nykyisin 10 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää noin 60 henkilöä. Tuotteista myydyimpiä ovat yhä mustamakkara ja savulenkki. Mustamakkaraa valmistuu vuosittain noin 1,5 miljoonaa kiloa ja sen osuus tuotannosta on nykyisin merkittävä.

Tapola Oy:n omistavat Kyllikki Tapola, Jarmo Tapola, Lari Montonen, Laura Montonen, Linda Heinonen, Kristian Tapola ja Crista Tapola-Teräsmaa.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Kristian Tapola, Tapola Oy, p. 040 568 9775, kristian.tapola@tapola.fi

toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Pirkanmaan Yrittäjät, p. 050 540 0005, pasi.makinen@yrittajat.fi