7.5.2019 klo 09:52
Uutinen

Saana Tyni on Pirkanmaan Vuoden nuori yrittäjä – työntekijät saavat päättää, mihin palkintorahat käytetään

Pirkanmaan Vuoden nuorena yrittäjänä palkitaan tänä vuonna Koti Puhtaaksi Oy:n siistijä ja toimitusjohtaja Saana Tyni, 30. Tynin vuonna 2011 perustama kotisiivous- ja -palveluyritys toimii Tampereella, Turussa ja pääkaupunkiseudulla ja työllistää tällä hetkellä 93 henkilöä.

Palkinnon saajasta päättää Pirkanmaan Nuorten Yrittäjien hallitus, jonka puheenjohtaja Mari Pohjala summaa palkittavan yrittäjän ansioita seuraavasti:

– Saana Tyni on määrätietoisella toiminnallaan kehittänyt Koti Puhtaaksi Oy:stä menestyvän ja alati kasvavan kotipalvelualan yrityksen. Tyni on innovatiivinen ja utelias yrittäjä, joka tuulettaa vakiintuneita käytäntöjä luodakseen uutta. Erityisesti arvostamme Tynin tapaa kannustaa ja sitouttaa yrityksensä työntekijöitä, Mari Pohjala sanoo.

Palkintoperusteissa mainittiin lisäksi Saana Tynin vaikutus kotipalvelualan arvostukseen ja alan toimijoiden keskinäiseen verkostoitumiseen.

Sitoutunut henkilökunta menestyksen takana

Pirkanmaan Vuoden nuori yrittäjä 2019 Saana Tyni pitää yhtenä yrityksensä menestystekijöistä henkilökunnan sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin.

– Tavoitteet ja toimintatavat eivät ainoastaan ole yhteisiä, vaan yhdessä suunniteltuja. Meillä koko henkilökunta osallistuu tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen ja osallistumisella on valtava merkitys sitoutumiselle. Olen erittäin tarkka tekemämme työn laadusta, ja myös sitä valvotaan henkilökunnan yhdessä ideoimilla tavoilla, Tyni kertoo.

Koti Puhtaaksi Oy:n henkilökunta päättää myös, mihin yrityksen pokkaamat palkintorahat, 1500 euroa, käytetään: raha jaetaan paikkakunnittain henkilöstömäärän mukaisesti ja käyttökohteesta keskustellaan yhdessä.

Ennakkoluulottomasti alan käytäntöjä kehittämässä

Pirkanmaalla Vuoden nuoren yrittäjän valitsee muista nuorista yrittäjistä ja opiskelijoista koostuva Nuorten Yrittäjien hallitus. Tänä vuonna valinta oli lopulta yksimielinen.

– Mielestämme Saana Tyni on onnistunut useilla yrittäjyyden eri osa-alueilla ja nuoresta iästään huolimatta edelläkävijä omalla alallaan. Hän on erinomainen esimerkki modernista yrittäjästä, joka huolehtii myös omasta jaksamisestaan sekä työn ja perhe-elämän yhdistämisestä, Mari Pohjala kertoo.

Pirkanmaan Nuoret Yrittäjät valitsee alueellisen palkinnon saajan vuosittain pirkanmaalaisten alle 35-vuotiaiden yrittäjien joukosta. Maakuntien parhaat ovat mukana valtakunnallisessa Vuoden nuori yrittäjä -kilpailussa. Tänä vuonna finalistiviisikko julkistetaan 10.5.2019, ja voittajat palkitaan Nuorten Yrittäjien Get Together -tapahtumassa Härmän PowerParkissa lauantaina 25.5.2019.

Lue myös Pirkanmaan Yrittäjä -lehden artikkeli: Sitkeä Saana palkittiin taas – yhden naisen yrityksestä on tullut lähes 100 hengen työpaikka

Jutun voit lukea myös lehden sähköisestä versiosta täällä >>