29.1.2021 klo 17:08
Uutinen

Juhlavuodelle makea avaus – Luopioisten Yrittäjät palkittiin maakunnan parhaana paikallisyhdistyksenä

Pirkanmaan Yrittäjät on palkinnut Luopioisten Yrittäjät maakunnan parhaana paikallisyhdistyksenä. Myös valtakunnallisella tasolla Luopioisten Yrittäjät sijoittui kärkiviisikkoon omassa kokoluokassaan.

Luopioisten Yrittäjien puheenjohtaja Sari Päätalo vastaanotti pystin ja kukkakimpun pienimuotoisessa palkitsemistilaisuudessa Pirkanmaan Yrittäjien toimistolla perjantaina 29. tammikuuta.

”Huomionosoitus vetää aivan sanattomaksi! Koko hallituksen puolesta voin kuitenkin kertoa, että tuntuu mahtavalta – meillä on Luopioisissa hyvä tekemisen meininki ja on hienoa, että se näkyy myös ulospäin. Osaltaan palkinto huipentaa jo näin alkuvuodesta 40-vuotisjuhlavuotemme,” Päätalo iloitsee.

Sari Päätalo muistuttaa, että yksin toimien Luopioisten Yrittäjät ei pystyisi nykyisen kaltaiseen, aktiiviseen toimintaan, ja siksi kiitos palkinnosta kuuluu ehdottomasti jakaa.

”Yhteistyöstä kunnan elinkeinopalveluiden, Pälkäneen Yrittäjien, yrityskumppaneidemme sekä aktiivisten jäsentemme kanssa suorastaan pulppuaa ideoita ja yhdessä toimien saamme myös tuloksia aikaan. Tästä palkinnosta osa kuuluu siis ehdottomasti myös näille sidosryhmillemme.”

Palkitsemisperusteissa korostuu toiminnan pitkäjänteisyys

Palkinnon luovuttanut Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen kehuu Luopioisten Yrittäjiä määrätietoisesta toimintansa kehittämisestä. Yhdistyksen aktiiveilla on kykyä uudistaa ja uudistua.

“Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Luopioisten Yrittäjien merkittävä rooli etätyö- ja kokoustiloja tarjoavan HUB Kukkiatalon taustalla sekä pikavauhtia verkkoon siirrettyjen Maalle asumaan ja Voi hyvin Pälkäneellä -messujen järjestelyissä.”

Luopioisten Yrittäjät on aktiivinen paikallinen toimija, mikä heijastuu positiivisesti myös yhdistyksen jäsenkehitykseen. Mäkinen mainitsee vielä, että Luopioisten Yrittäjät toimii esimerkillisesti paikkakunnan elinvoimaisuuden puolestapuhujana.

“Muun muassa yhdistyksen viestinnässä niin jäsenistön kuin kuntalaisten suuntaan muistutetaan säännöllisesti, että suosimalla paikallisia yrityksiä vaikuttaa omalta osaltaan pälkäneläisten palveluiden saatavuuteen jatkossakin.”

Menestystä myös valtakunnallisella tasolla

Suomen Yrittäjien parhaat paikallisyhdistykset palkittiin perjantaina 29.1. järjestön luottamushenkilöiden yhteisessä Vaikuttajafoorumi-verkkolähetyksessä. Luopioisten Yrittäjät ylsi ainoana pirkanmaalaisena yhdistyksenä viiden parhaan joukkoon omassa kokoluokassaan, mutta voitto karkasi tällä kertaa muualle.

Poikkeuksellisen vuoden päätteeksi Vaikuttajafoorumissa palkittiin paikallisyhdistyksiä myös Vuoden koronateosta. Kolmesta kilpailussa mukana olleesta pirkanmaalaisyhdistyksestä; Lempäälän Yrittäjät, Oriveden Yrittäjät ja Pirkkalan Yrittäjät, palkinnoille äänestettiin Lempäälän Yrittäjät.