14.4.2021 klo 07:32
Uutinen

Tunkit on rasvattu kevättä varten – AP Rengashuolto Oy on valmiina sesonkiin

Lunta hiutelee, mutta kesän lähestyminen on helppo ennustaa: rengashallin pihaan on juuri purettu 400 uutta kesäkiekkoa valtavan rekan uumenista. Siinä ne odottelevat hengästyttävän sesongin alkamista päivän pidentyessä kaiken aikaa. Parin kuukauden kuluttua samat renkaat pyörivät hurjaa vauhtia pitkin Suomea erilaisten autojen alla. Toinen toistaan komeampia renkaita on pinoissa hallin sisällä odottamassa asentajaa. Pitkillä seinähyllyillä on monipuolinen, näyttävä vannekokoelma. Sieltä löytyy sopiva sarja vaativallekin asiakkaalle.

MONEN MIEHEN ja monen päivän työ tarvitaan ennen kuin nämä pyörät pääsevät pureutumaan asvalttiin.

Pulttirevolveri laulaa

– Pitkälle venyvä sesonki on raskas, sanoo AP rengashuolto Oy: n toinen omistaja Tico Autere.

– Pyörien ja renkaitten vaihtaminen aamusta iltaan on melko fyysistä hommaa. Kevätsesonki kestää yleensä noin 4–6 viikkoa, syksyn kiireet ajoittuvat hiukan lyhemmälle ajalle, tosin viime syksyn sesonki oli pitkä, talvisää tuli, meni ja palasi taas.

Yksityisen, ketjuihin kuulumattoman yrittäjän on tehtävä kaikkea. Välillä on oltava toimistossa kynää pyörittämässä, suuri osa ajasta menee puhelimessa, sitten työnjohtajana, myyntineuvottelijana, ostajana… mutta kovalla työllä on palkkansa: vapaus yrittää.

Rengasliikkeistä ei Pirkanmaan talousalueella ole pulaa, mutta jokin ohjaa yhä useammat renkaanvaihtajat AP Rengashuollon pihaan. Se jokin taitaa olla hyvä ja henkilökohtainen palvelu.

– Me teemme parhaamme, että asiakkaan käynti ei koskaan jäisi viimeiseksi, sanoo Autere, jo seitsemän vuotta firmaa Keijo Pesosen kanssa pyörittänyt yrittäjä.

– Ja onneksi useimmat ovat tulleet uudestaan.

POMO TICO Autere tutkii papereitaan.

Useimpien asiakkaiden renkaat siirretään pesun jälkeen rengashotelliin, jossa niille on melkoinen määrä ”vuodepaikkoja”, AP Rengashuollolla ainakin neljällesadalle rengaskerralle. Sieltä ne sitten taas herätellään, kun pälviä alkaa ilmestyä puitten juurille ja valtatiet näyttävät kesäisiltä – tosin takatalvea peläten. Kesän ja talven taistelu käydään joka vuosi paitsi luonnossa, myös autoilijoiden päässä: vaihtaako vai eikö vaihtaa?

Kaikkien suomalaisten mieliin ovat pesiytyneet sanat lajittelu ja kierrätys. Suomen tiet ahmivat renkaita tavallista enemmän kahdesta syystä; toisaalta teiden kunnossapito ontuu, toisaalta henkilökohtainen talous ja turvallisuusajattelu ohjaavat yhä parempiin renkaisiin. Kierrätys kasvaa, vuonna 2018 kierrätykseen meni yli 57 000 tonnia renkaita! Huikea määrä.

– Meidän poistorenkaamme ohjataan kierrätykseen Valto Koivula Oy:n kautta, he ovat siinäkin ammattilaisia, sanoo Tico Autere.

– Renkaitten uusiokäyttö on vauhdittunut, ja uusia innovaatioita kiertotalouteen kehitellään jatkuvasti. Pyrkimys on, että mitään ei panna hukkaan.

JOS VANTEITA tarvitaan, olkaa hyvä!

Seitsemän vuotta yrittämistä

– Saimme kuulla tästä K-rauta Toikkosen lähellä olevasta hallista, joka oli tyhjänä ja saatavissa vuokralle. Keijo Pesosen kanssa laskeskelimme mahdollisuuksiamme perustaa oma yritys. Kokemusta oli jo hiukan rengashommista Pispalassa.

– Olihan se outo tunne kun astuimme ovesta sisään: tyhjä halli, iso tila. Mielikuvissamme sijoittelimme koneet oikeille paikoille, ja kuin valkokankaalla silmissämme oli tila, jonka piti antaa työ ja elanto.

– Ainoa varma tieto oli se, että rengasliikkeellä olisi kaksi varmaa sesonkia vuoden aikana. Jotakin siis sentään. Toki rengastöitä tehdään muunakin aikana, Autere sanoo.

– Mutta ajattelimme ottaa toiseksi keihäänkärjeksi autohuollon. Se olikin oikea ratkaisu.

– Jokainen ammattilainen kehittää itselleen sopivimman tavan tehdä töitä. Joku haluaa nostaa auton nosturille silmän korkeudelle, joku taas nostaa tunkilla ajoneuvon kulmaa hiukan ylös, ja työ käy siinä. Nosturimies joutuu äheltämään painavan pyörän korkealle, tunkkimiehen taas on löydettävä ergonomisesti sopivin mahdollinen liikerata. Vallankin silloin kun vanteille asennetaan uudet renkaat, tasapainotus on tärkeätä. Jos rengas ei ole tasapainossa, se saattaa kulua nopeasti ja olla jopa vaarallinen.

– Ihan halvimmissa renkaissa saattaa tasapainottamistyö olla todella vaikeata, sanoo Autere.

– Rengas itse saattaa olla niin epätasalaatuinen.

NOPEA VAIHTO tapahtuu tunkin avulla tottuneesti.

Merkkiuskolliset asiakkaat

– Joillekin asiakkaille on turha yrittää myydä muita renkaita kuin heidän ”omaa merkkiään”.

– Tuntuu siltä, että uskollisimpia joukkuepelaajia ovat Nokian renkaiden kannattajat. Samoin ehkä Michelin-fanit. Jotkut taas ovat avoimia uusille tuulille. Esimerkiksi eteläkorealainen Hankook alkaa olla melko suosittu.

Kaikki eivät huomaa, että rengas ei kulu ainoastaan ajossa, vaan myös ikä huonontaa laatua; rengas kovettuu koppuraksi ja ajo-ominaisuudet muuttuvat ajo-omituisuuksiksi. Renkaan iän näkee sen sivun merkinnästä, siinä seisoo sekä valmistuskuukausi, että -vuosi. Esimerkiksi numerosarja 2817 tarkoittaa, että rengas on tehty viikolla 28 vuonna 2017. Suomen rengaskierrätyksen mukaan vuoden 2018 kierrätysrenkaiden ikä oli keskimäärin 6,2 vuotta.

TAAS TULI komea pino kumikiekkoja.

Renkaiden ominaisuudet ovat todellinen turvallisuustekijä. Kuljettaja tuntee niin ohjaus-, jarrutus- kuin muutkin voimat juuri renkaiden kautta. Vaativissa ja äkkiä muuttuvissa oloissa renkaiden merkitys korostuu entisestään.

– Urasyvyyttä ei ole säädetty turhan takia, sanoo Tico Autere, erityisesti märkäpito-ominaisuudet ovat juuri ne, jotka saattavat ratkaista paljon, jopa hengen ja terveyden.

– Huono rengas on hidas jarruttaja märällä ja vesiliirtoon meneminen tapahtuu helposti. On vaikea uskoa, että rengas saattaa nousta tiellä olevan vesikerroksen päälle, ja sen jälkeen ohjattavuus onkin korkeammassa kädessä. Useilla pääteilläkin vaara on entistä suurempi ajolinjoille muodostuneiden urien vuoksi. Renkaan uran syvyydeksi laki vaatii vähintään 1,6 mm, mutta esimerkiksi Nokia suosittelee neljää millimetriä.

Pian taas on aika, jolloin AP Rengashuollon hallissa rengasraudat kilahtelevat, tasapainotuskone pyörii ja ”pulttirevolveri” pitää meteliä. Auto toisensa jälkeen ajetaan sisään ja kohta ulos. Voi sanoa, että ovi todella käy!

UUSIEN RENKAIDEN kulutuspinta on vaikuttava.

RENKAIDENVAIHDON VÄLILLÄ katsotaan Peugeotin konehuoneeseen.

Autohuoltoa ja harrastusta

Suomessa oli viime vuonna rekisterissä 3,5 miljoonaa henkilöautoa. Renkaidenvaihtoa siis riittää, vaikka kilpailua olisikin paljon. AP Rengashuollon yrittäjäkaksikko on kuitenkin ottanut rengastöiden väliin autojen huoltoa.

– Asiakkaita on riittänyt niin, että emme ole kovin suurilla elkeillä edes mainostaneet, mitä nyt joskus vähän paikallisradiossa, sanoo Autere. Teemme ihan tavallisia huoltohommia, laitamme asiakkaiden autoja katsastuskuntoon, vaihdamme öljyjä ja iskareita, korjaamme jarruja ja palvelemme usein samoja asiakkaita, jotka käyvät renkaanvaihdossa.

Hallin nurkassa seisoo kiinnostavan näköinen autoaihio, Mercedes se selvästikin on, maastopeli, joka on riisuttu aivan alkutekijöihinsä.

– Täytyyhän joku harrastus olla, naureskelee Tico Autere.

– Vähitellen siitä on tarkoitus tulla ihan oikea ajopeli.

Autereella riittää juuri nyt muutakin harrastusta. Poikavauva syntyi perheeseen kolme kuukautta sitten. Puoliso Krista käy töissä naapurikunnassa opettamassa hevostaloutta, ja isäntä itse paimentaa täällä hallilla toisenlaisia hevosvoimia. Kun aion kysyä jotakin harrastemersusta, puhelin soi taas, ties kuinka monennen kerran tänään. Nuorilla yrittäjillä menee mukavasti.

TICO AUTEREEN harrastemersu valmistuu hiljalleen.

JOO, YLIHUOMENAAMULLA sopii. Tervetuloa.

Teksti ja kuvat: Juhani Vahtokari

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 6.4.2021