19.4.2021 klo 07:30
Uutinen

Videoista halutaan kaupanvauhdittajia

Nokialla toteutettiin viime vuonna koronan alkaessa paikallisen yrittäjäjärjestön ja kaupungin elinkeinopalveluiden yhteinen Pidä Nokia Pinnalla -kampanja, jonka ideana oli kannustaa ihmisiä tukemaan paikallisia yrityksiä. Pelastusrengasta logossaan käyttänyt kampanja todettiin tuolloin tarpeelliseksi, ja se piristi kassakoneiden kilinää. Nyt, tautitilanteen näyttäessä taas vähän synkemmältä, päätettiin pistää pystyyn uusi kampanja.

Samaa ei kuitenkaan haluttu lähteä lämmittämään uudelleen, joten nyt pelastusrengas heivattiin unholaan ja ideaakin pistettiin vähän uusiksi.

– Kampanjalle valikoitui nimeksi Nokian tähden. Osuva valinta, koska me kaikki teemme tätä Nokian tähden, Merja Luukkonen Nokian Yrittäjistä kertoo.

Kampanjan formaatiksi otettiin nyt video. Kaupunki ja yrittäjäjärjestö tarjoavat halukkaille yrittäjille minuutin verran ammattilaisten toteuttamaa videota, jotka sitten esitetään Nokian Yrittäjien somekanavissa sekä YouTubessa.

Oma osaaminen esiin

Tarkoituksena on nostaa esiin nokialaista osaamista, mutta se ei kuitenkaan ole pelkkä mainosvideo.

– Nyt jos koskaan pitäisi suosia paikallisia palveluita. Videoilla haluttiin samalla muistuttaa, kuinka paljon erilaista erityisosaamista Nokiasta löytyykään, Nokian elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen kertoo.

Luonnollisesti myös paikallisien yrittäjien osaamista korostavan kampanjan video- ja ääniosaaminen löydettiin omasta kunnasta. Kuvauksesta ja editoinnista vastaa monialayrittäjä Pasi Heino ja kampanjan suunnittelusta mainostoimisto Vehreen Sami Karjalainen.

Hyvä startti

Kaupungin elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen aavistelee tästä kevään hittiä. Ainakin alku on ollut mallikas. Maaliskuun puolivälissä oli jo kuvattu parisen kymmenen yrityksen videot, ja myöhemmin kuvauspäiviä oli vielä budjetoitu kolme. Tiina Laakkosen mukaan yhden kuvauspäivän aikana voidaan kuvata kymmenkunta yritystä. Työluvuksi on asetettu 50 videota, mutta Laakkonen toteaa, että mitään tarkkaa rajaa ei ole määrätty.

– Vaikeahan meidän on keltään myöhemmin heränneeltäkään tätä kieltää. Olemme ajatelleet, että jos halukkaita löytyy lisää, sitten me vain lisäämme kuvauspäiviä. Kyllä kaikki haluavat videonsa saavat, hän lupaa. Rohkaisuakin on tarjottu.

– Meiltä on löytynyt myös paljon uusia yrittäjiä, jotka ovat innostuneet ajatuksesta, mutta olleet epävarmoja oman esiintymisensä suhteen. Heitä ajatellen järjestimmekin maaliskuussa halukkaille yrittäjille esiintymisvalmennuksen, Tiina kertoo.

Nokian kaupungin elinkeinojohtaja kertoo, että paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa on helppo toimia. Ideoista ei ole ikinä ollut pulaa.

– Yrittäjäyhdistyksemme on hyvin aktiivinen. Meillä taitaa olla viisikin eri WhatsApp-rinkiä, ja aika monesti ryhmiin on heitelty ideoita jo aamukuudelta, hän kehuu.

Teksti: Ville Kulmala

Kuva: Mainostoimisto Vehree

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 6.4.2021