21.5.2021 klo 07:30
Uutinen

Tällä kotieläinpihalla eivät rapsuteltavat lopu kesken

Taaben Farmi -kotieläinpiha on toiminut vasta syksystä 2019, mutta ajatus siitä ehti muhia sen perustajan, Riikka Ikkalan päässä pidemmän aikaa. Samassa pihassa hän vietti aikaa jo yli 30 vuotta sitten, jolloin se oli hänen mummolansa pihapiiri. Sen verran hyvin hän paikassa viihtyi, että ajatteli jo tuolloin, voisikohan hän joskus itsekin asua täällä. Tämän haaveen hän toteutti vuonna 2001, kun Riikka aviomiehensä Kimmon kanssa asettui Vammalan Kärppälään, tuttuun osoitteeseen. 17 vuotta ja kolme lasta myöhemmin paikasta tuli hänelle myös elinkeino. Elämää ei tästä pihasta taatusti puutu.

Kotieläinpiha eroaa monesta vastaavasta ainakin siinä, miten vapaina eläimet tontilla kulkevat. Esimerkiksi lampaat ja vuohet käyskentelevät laajassa pihapiirissa itsenäisesti. Niitä ei siis tiirata hyvän matkan päästä aidan takaa. Melko ison kehon omaavaa tamperelaistoimittajaa eläimet eivät ainakaan tunnu pelkäävän pätkääkään. Sekä lampaat että vuohet tulevat tekemään läheistäkin tuttavuutta. Ja iloiset pääääät kajahtelevat ympäri pihaa.

– Alun perin ajatuksena oli pitää eläimiä enemmän aitauksissa, mutta koska käytäntö on osoittanut vapaamman käytännön olevan niin eläinten kuin kävijöidenkin mieleen, olemme päätyneet tähän malliin, Riikka Ikkala kertoo.

YRITTÄJÄ JA PARI lammasta eli Rokki ja Uuno. Kovasti karvapallot tuntuvat tykkäävän, että niitä rapsutellaan.

Epidemian ehdoilla

Yrityksen aloitusajoitus ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Vuoden 2019 kesäkauteen ei Taaben Farmin avajaisia vielä ehditty pitää, joten ensimmäisen kerran ovet saatiin suurelle yleisölle auki syysloman 2019 aikaan. Ja sen jälkeen ei auki oikein ehdittykään olla kuin hiihtoloma-aikaan, kun Suomesta oli tullut pandemia-aluetta. Kunnolla auki on siis ehditty olla vain viime kesänä, jolloin tautitilanne maassa oli selvästi parempi. Ja siitä kesästä tulikin varsin hyvä.

– Kävijämäärät lähtivät mukavaan nousuun etenkin sen jälkeen, kun paikallislehti kirjoitti meistä, yrittäjä kertoo. Loppukesästä asiakkaiden kanssa jutellessa sekin selvisi, että puskaradio oli alkanut toimia.

– Hyvin moni kertoi tulleensa tänne jonkun täällä käyneen suosituksesta, hän iloitsee. Loppujen lopuksi kesästä tuli oikein hyvä.

– Viime kesä ylitti odotukset. Kesäkuu oli vielä vähän hiljaisempi, mutta heinäkuussa väkeä kävi oikein hyvin. Sen johdosta parkkipaikkaa päätettiin laajentaa tulevaksi kesäksi, Riikka lupaa.

KUVASSA ON tilan kaksi ponia, Tatu ja Norton. Tai oikeastaan toinen niistä on virallisesti kylläkin virallisesti amerikanminiatyyrihevonen. Se on hieman hassusti melko selvästi aitauksen varsinaista ponia pienempi.

Batman liittyi seuraani

Riikkaa ei ihmetytä yhtään, että Rokki-niminen lammas on ensimmäisenä tekemässä tuttavuutta toimittajan kanssa. Se kun on kuulemma luonteeltaan hypersosiaalinen ja suorastaan rakastaa rapsuttelua.

– Se kulkee täällä hyvin tehokkaasti asiakkaiden joukossa, hän hymyilee.

Tummakarvaisen lampaan lisäksi kamera ja kameralaukun sisältö tuntuu kiinnostavan myös Batmania, joka on vuohi. Vaikka sen parinkymmenen sentin pituiset sarvet näyttävätkin hieman uhkaavilta, luonteeltaan supersankarin mukaan nimetty vuohi on erittäin säyseä. Saankin siitä seuralaisen koko pihakierrokseni ajaksi. Pihapiirissä löytyy myös kaikki söpöysrajat ylittävä pieni karitsa, joka on suurine silmineen ja vielä pikkuisen kömpelöine liikkeineen kuin suoraan Disney-elokuvasta. Ikää sillä ei olekaan vasta kuin pari viikkoa. Kesäkävijöiden iloksi se ei tosin ole tilalle jäämässä, sillä se on yksi tilan talviasukeista. Kesäksi se palaa emonsa kanssa kotitilalleen muutaman kilometrin päähän.

SÖPÖYDEN RUUMIILLISTUMA on Sörsselssön-karitsa. Se seuraa emoaan kuin hai laivaa. Kesäksi molemmilla on kuitenkin edessään muutto, sillä he olivat Kärppälässä vaan talvehtimassa.

Nyt näyttää jo paremmalta

Riikka Ikkala myöntää seuranneensa kevään epidemiauutisointia vähän pelonsekaisin tuntein. Epävarmuus tulevasta kun oli ilmeinen. Tänä vuonna auki ei uskallettu olla edes hiihtolomalla, koska juuri tuolloin koronatilanne oli hyvin haastava. Tätä haastattelua tehtäessä huhti–toukokuun taitteessa näytti jo paremmalta. Rokotukset olivat hyvässä vauhdissa ja tartuntaluvutkin jatkuvassa laskussa. Yrittäjä toivookin, että kesäkausi eli kesä-, heinä- ja elokuu saadaan elää mahdollisimman normaalisti. Nyt toukokuussa Taaben Farmi on auki viikonloppuisin, ja kesäkuussa ollaan auki viitenä päivänä viikossa.

Yrittäjän mukaan hyvinä päivinä farmilla on vieraillut noin sata asiakasta. Oman kunnan eli Sastamalan lisäksi varsin hyvin liikkeelle on lähdetty myös vähän kauempaa, eritoten Tampereelta. Sitä yrittäjät ovat hieman ihmetelleet, että nokialaisten osuus on jäänyt vaisuksi, vaikka Kärppälästä ei kummoista matkaa kaupunginrajalle tulekaan.

– Ilman muuta meille Nokialtakin saa tulla, yrittäjä nauraa.

Melkoinen määrä koipia

Numero yksi syy siihen, että kotieläinpihalle lähdetään, ovat luonnollisesti eläimet. Ja niistä Taaben Farmilla ei ole puutetta. Jos laskento ei nappaa pätkääkään, voit hypätä suosiolla seuraavaan kappaleeseen, mutta halukkaat voivat tehdä pienen ällitestin, johon vaaditaan päässälaskutaitoa sekä vähän eläintietämystä. Tehtävänäsi on ynnätä yhteen tilalta löytyvien jalkojen määrä. Sen verran pitkä lista on tulossa, että ilman kynää tästä selvitäkseen pitää olla myös melkoinen muisti.

Taaben Farmilta löytyy: neljä koiraa, viisi kissaa, yhdeksän kania, 20 kanaa, kaksi hanhea, kolme ankkaa, neljä kalkkunaa, viisi riikinkukkoa, kaksi viiriäistä, neljä frettiä, kolme marsua, kolme dekua eli torvimyyrää, yksi kilpikonna, yksi parta-agama, viisi lammasta, kolme vuohea, kaksi ponia sekä kaksi minipossua.

Kysymys kuuluu siis, montako jalkaa tilan eläimillä on yhteensä? Vastaus tähän kerrotaan tekstin loppupuolella.

BATMAN OLI kaikista pihan eläimistä ehdottomasti eniten toimittajan perään.

Paletti pyörii oman perheen voimin

Käytännössä Taaben Farmi on Riikan bisnes. Aviomies Kimmo auttelee omien lomiensa aikana. Lisäksi kesäkaudella Riikalla on kolme oman talon kesätyöläistä. Lapsista kaikki ovat teini-iässä, nuorimmainen tosin virallisesti vasta kesällä. Haastattelupäivänä kotona on äitinsä seurana perheen esikoinen Fanny. Hänellä on tänään etäopetuspäivä lukiosta, jota hän käy Tampereella. Fanny otti viime kesänä paljon vastuuta pihassa toimivan kioskin myynnistä.

– Lisäksi Fanny on hoitanut eläimiä hyvin aktiivisesti, kuten muutkin lapsemme, äiti kiittelee.

Sekä Riikka että kioskivastaava Fanny ounastelevat, että myyntipuolella tämän suven hitti tulee olemaan sama kuin viime vuonna. Sinne myyntiin otetut Ison tuvan jäätelöt kun ovat varsinaissuomalaisen tilan omien lehmien maidosta tehtyä. Toinen suosittu lähiherkku oli Ylöjärveläisen Suojärven Suklaatilan tuotteet.

– Olemme muutenkin koettaneet suosia lähiruokatuottajia, Riikka kertoo.

KUVAN MINIPOSSU Onni viihtyy hyvin talvikarsinassaan kalkkunoiden kanssa.

ONKS TUKKA HYVIN, kelloo ei ole. Tatun tyylinäyte poseeraamisesta.

Kalkkunalla on show päällä

Koska haastattelua tehtäessä eletään vielä huhtikuuta, linnut joutuvat toistaiseksi tyytymään sisätiloihin. Tämä ei johdu koronasta vaan siitä toisesta pöpöstä eli lintuinfluenssasta. Sen leviämisen estämiseksi siipikarjan ulkona pitäminen on kiellettyä lintujen kevätmuuttojen aikana. Myös Taaben Farmilla kaksijalkaiset pääsevät tästä syystä ulkoilemaan vasta kesäkuussa.

– Erityisesti nuo kalkkunat ovat olleet tästä vähän äkäisiä, yrittäjä kertoo vieraillessamme entisessä navetassa, joka on nykyään useammankin lajin koti.

Äänimaailma on sen mukainen. Possujen röhkinän lisäksi toisesta päädystä voi kuulla hanhen kotkotusta sekä keskimmäisessä karsinassa majailevien kalkkunoiden holotusta. Karsinan ainoalla uroksella, valtavan, punaisen heltan omaavalla kalkkunalla, on show päällä. Se keikistelee pyrstöllään ja koettaa tehdä neiteihin vaikutuksen. Ankkojen ja riikinkukkojen majapaikat löytyvät toiselta puolelta navettaa.

– Nämä ankat ovat päässeet tänne jo kesämajaansa, mutta kulku pihalle on näiltäkin edelleen pidetty säpissä, toisin kun kesällä.

PIHAPIIRIN AINOA uroskalkkuna Nöpö-Felix on aikamoinen show-off. Pyrstysulat ovat pystyssä mimmejä, ei kameraa varten.

ANKOILLAKIN OLI ASIAA, mutta huomattavasti vähemmän kuin navetan toisella puolella majailevilla kalkkunoilla ja hanhilla.

Kesällä ollaan auki tiistaista lauantaihin

Pankkilainaa farmilla käyntiä varten ei tarvitse ottaa. Pääsylipun hinta kun on pidetty hyvin kävijäystävällisenä. Kesällä pääsylippu kustantaa seitsemän euroa henkilöltä. Suosituin tuote on 25 euroa kustantava perhelippu, joka oikeuttaa viiden henkilön sisäänpääsyyn. Se kaikkien tilavisiitistä kiinnostuneiden kannattaa muistaa, että sunnuntait ja maanantait Taaben Farmilla pidetään portit kiinni. Se antaa sekä eläimille että Riikalle tiimeineen vähän huiliaikaa.

FRETIT OVAT tilan eläimistä harvoja, joita ei voi päästää häkistään ihmisten ja muiden elukoiden pariin. Ne kun ovat lihaa syöviä petoeläimiä, vaikka kovin sympaattisilta näyttävätkin.

Kaikista eksoottisimmat näkee vasta kesällä

Kotieläinpihan lajikirjo sisältää tosiaan myös pari eksoottisempaa lemmikkiä, kuten sauvasirkkoja, tuhatjalkaisia, kilpikonnan sekä parta-agaman. Niille kevätilma on kuitenkin vielä liian kolea. Ne pääsevät muuttamaan navetan pielessä sijaitsevaan vanhaan aittarakennukseen vasta ilmojen lämmittyä. Riihen sisäänkäynnin yläpuolelle on kirjattu niiden majapaikaksi ”Omituisten otusten aitta”. Tosin monelle kaupunkilaispojalle – allekirjoittanut toimittaja mukaan lukien – jo noissa pihan eläimissäkin on ihan mukavasti sitä eksotiikkaa.

Ai niin se jalkojen määrä. Listassa mainituilla eläimillä on yhteensä 228 jalkaa.

TAABEN FARMIN suurin heikkous autottomille talouksille on se, että se ei todellakaan sijaitse julkisten liikennevälineiden reiteillä. Sastamalan Kärppälästä matkaa Tampere–Rauma-tielle on useampi kilometri.

_______________________________________________________________________________

Sääntöjä on viisi

Navetan pielestä löytyy lista farmin säännöistä. Niitä ei ole kuin viisi, ja ne kuuluvat seuraavasti:

1. Älä jahtaa eläimiä.

2. Voit ruokkia eläimiä voikukilla. Älä anna niille mitään muuta.

3. Älä mene eläinten häkkeihin tai aitauksiin ilman lupaa.

4. Ethän tupakoi Farmin alueella tai parkkipaikalla

5. Unohda kiire!

Ja niistä tosiaan ainoastaan viimeinen on kirjattu huutomerkillä. Riikka Ikkala myöntää listan menneen hyvin jakeluun. Useista sadoista vieraista ei ole tarvinnut ikinä muistuttaa säännöistä kuin aivan yksittäisiä kertoja, ja yleensä silloinkin kyseessä ovat olleet lapsivieraiden vanhemmat.

– Erittäin hyvin tämä eläinten ja ihmisten yhteiselo on pihassamme toiminut, hän kertoo. Eläinten kannalta ratkaisu tarkoittaa todellakin erittäin laajaa liikkumatilaa.

Teksti ja kuvat: Ville Kulmala

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 11.5.2021