24.8.2021 klo 07:44
Uutinen

Kova imu – Jokainen Pälkäneellä lukioon jatkava yläkoululainen valitsi yrittäjyyskurssin

Pälkäneen Yhtenäiskoulun lukiossa elokuussa alkava yrittäjyyskurssi sai oivan startin jo pari kuukautta sitten. Kurssista tehty markkinointivideo ilmeisesti vakuutti, sillä kaikki 15 paikallisesta yläkoulusta lukioon siirtyvää opiskelijaa valitsivat kurssin opintoihinsa. Kurssin vastuuopettajana toimii yhteiskunnallisia aineita ja historiaa opettava Juha Valtonen, mutta myös paikallisilla yrittäjillä on iso rooli. Yrittäjien ja koulun välisenä yhdyshenkilönä toiminut Marja-Liisa Suomalainen kertoo, että kurssi oli helposti myytävissä myös yrittäjien suuntaan.

Tapaamme Marja-Liisa Suomalaisen kanssa loppukesästä, jolloin kurssin yksityiskohdat alkavat olla valmiit. Hän on lähettänyt minulle ennakkoon linkin esittelyvideoon, jolla kurssia koululaisille keväällä mainostettiin. Se on kenen tahansa katsottavissa YouTubessa. Kahdeksanminuuttisella videon kertojaäänenä toimii Marja-Liisa itse, mutta videon varsinainen päärooli on varattu viidelle yrittäjälle. Koska aika on rajallinen, heistä ei videolla kuulla juuri lyhyttä esittelyä pidempään, mutta tarkemmin he pääsevät avaamaan yrittäjätarinansa myöhemmin kurssilla.

Vain yksi sanoi ei

Yrittäjyys-valinnaisaine sisältää kaikkiaan 17 kappaletta 75 minuutin mittaisia oppitunteja. Niistä suurimmalla osalla mukana on vierailevana puhujana ehta paikallinen yrittäjä. Kaikkiaan heitä on löytynyt kurssille 15. Tähän suuntaan kurssia ”myynyt” Marja-Liisa Suomalainen oli myönteisesti yllättynyt siitä, miten hyvin yrittäjät lähtivät mukaan.

– Soittamistani puheluista ainoastaan yksi yrittäjä kieltäytyi ehdotuksesta, ja hänkin kertoi sen johtuvan siitä, ettei pidä itseään esiintyjätyyppinä.

Kirjava poppoo

Mukaan löydettyjen yrittäjien skaala on hyvin laaja ja ulottuu yhden ihmisen toiminimestä useampaa osakeyhtiötä kipparoivaan sarjayrittäjään. Myös toimialoja on mukana aimo liuta, aina tilajäätelön valmistajasta ja mainostoimistoyrittäjästä elämysmatkailufirmaan, tilitoimistoon ja ratsastuksenopettajaan, vain muutamia mukaan poimien. Kurssia onkin lähdetty rakentamaan vahvasti juuri paikallisten yrittäjien kokemuksen pohjalta.

– Ideana on, että suurimmalla osalla tunneista meillä on vierailija, joka kertoo oman tarinansa ja puhuu myös tietystä teemasta, aiheena vaikkapa verotus, verkostoituminen tai asiakaspalvelu.

Asenne kohdillaan

Suomalainen kiittelee yhtenäiskoulua hyvästä asenteesta.

– Koulu on osoittanut ennakkoluulottomuutta ja hyvää yhteistyökykyä lähtemällä toteuttamaan tätä kurssia yhdessä sekä Luopioisten että Pälkäneen yrittäjäyhdistysten kanssa, ja tämä on ollut kaikin puolin mieluinen projekti, Suomalainen sanoo. Selvä on, että isot kiitokset ansaitsee myös kurssin opettaja Juha Valtonen.

– Tämä on vaatinut opettajalta paljon enemmän kuin normaalityö. Meillä on onni, että kurssilla on tuollainen täydellä sydämellä työtään tekevä opettaja kuin Juha, hän kehuu.

Hyvä signaali

Pelkästään yrittäjätarinoita kuuntelemalla kurssisuoritusta ei saa, vaan osallistujan on kehitettävä kurssin aikana oma liikeideansa. Kurssin loppupuolella koululla järjestetään opiskelijoiden ideoita esittelevät messut, ja aivan viimeisenä tiedossa on roadshow, jossa opiskelijat lähtevät paikan päälle yrityksiin tutustumaan niiden toimintaan. Entä mikä sitten on kurssin tavoite?

– Tavoite on, että kurssille osallistujat saavat realistisen kuvan yrittämisestä sekä yrittämisen tarjoamasta mahdollisuudesta. Itse toivon, että opiskelijoilla alkaa kurssin myötä itää mielessä mahdollisuus yrittäjyydestä yhtenä uravaihtoehtona. Suomalainen huomauttaa, että Pälkäneelle jatkossakin asumaan halajavan kannalta yrittäjyys on hyvin realistinen vaihtoehto.

– Täällä on edelleen melko vähän työllistäviä yrityksiä ja kuntakin työllistää vain rajallisesti. Kotikuntaan jäävien kannattaa pitää yrittäjyys mielessään ainakin yhtenä vaihtoehtona. Itsensä työllistäminen ei ole niin riippuvaista sijainnista, Suomalainen kertoo ja myöntää kurssikiinnostuksen olevan hyvä signaali.

– Uskon sen kertovan sitoutumisesta tähän alueeseen ja halusta kehittää tätä paikkakuntaa eteenpäin. Me yrittäjäjärjestönä haluamme luonnollisesti tukea alueen elinvoimaa ja kasvua. Näen itse tämän kurssin tärkeänä, sillä nuorissa on tulevaisuus.

Teksti ja kuva: Ville Kulmala

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 17.8.2021