Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Hyviä ruokapuheita: Pauliina Pikka

Kunnanjohtaja ja alkumetrien haasteet

Pauliina Pikka on toiminut Pälkäneen kunnanjohtajana vasta reilut kolme kuukautta.

– Kiirettä on pitänyt, homma on 24/7 työtä, toteaa Pauliina.

Uudessa pestissä on edessä heti uuden valtuustokauden aloittaminen, kuntastrategian päivittäminen ja kaikenlainen kunnan kehittämiseen tähtäävien toimien miettiminen. Pikan mukaan Pälkäneen kunnan organisaatiossa on tapahtunut viime vuosina rajua vaihtuvuutta, tämä olisi saatava tasaantumaan, jotta päästäisiin pitkäjänteisempään kehittämiseen.

Lounaspaikaksi valikoitui Rönnvikin viinitila Pälkäneellä

Vaihtoehtoja lounaspaikaksi löytyi Pälkäneeltä useampikin, mutta tällä kertaa valintamme osui Rönnvikiin, joka on yksi Suomen suurimmista ja palkituimmista viinitiloista. Se tarjoaakin kotisivuilla mainittujen lupaustensa tapaan idyllisen ympäristön päivän viettoon niin arkena kuin juhlanakin.

Rönnvikin bistron lounaslistalta vieraamme valitsi Pitsiset pinaattilätyt, joiden lisukkeena Heikkilän Juustolan creme-juustoa ja herukkahilloa. Omaa ruoanlaittotaitoaan vieraamme kuvailee arkiruoanlaitoksi.

– Onneksi aviomieheni on ottanut vastuuta asiasta, ja mikäpäs on kun pääsee nauttimaan toisen tekemästä hyvästä ruoasta, Pikka kiittelee.

Sote-uudistus ei tuo muutoksia

Kunta on siinä onnellisessa asemassa, että nyt tuleva uudistus ei tuo suuria muutoksia soten rahoitusmallin myötä, sillä sote-asiat on ulkoistettu Kangasalan kunnan hoidettavaksi. Kaiken kaikkiaan Pauliina on mielissään siitä, että Pirkanmaalla on hyvä henki uudistuksen valmistelussa, ja tuntuu, että ollaan edelläkävijöitä koko Suomessa asian suhteen.

RÖNNVIKIN PITSISET pinaattilätyissä oli maut kohdillaan.

Yrittäjäyhteistyötä halutaan kehittää

Sekä Pälkäneen että Luopioisten yrittäjäyhdistysten kanssa kunta tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa aamukahvitapaamisten merkeissä. Vieraamme näkisi tulevaisuudessa hyvänä, jos saataisiin aikaan Elinkeinopoliittinen yhteistyöryhmä jatkuvan ja kiinteän yhteistyön foorumiksi. Yrittäjäyhdistyksillä ei varmaan olisi mitään tällaista uudistusta vastaan.

Nopeat vastaukset

Maistuvan pinaattilättylounaan jälkeen kunnanjohtajan nopeat vastaukset teekupposen lomassa.

Paras kesähetki – kesäilta

Lempivuodenaika – kesä

Mitä lajeja seuraat olympialaisissa –palloilulajeja ja yleisurheilua

Mikä on unelmien lomakohde –niitä on paljon ympäri maapalloa

Sähköauto – kyllä, ei tosin vielä kokemusta

Suklaa vai salmiakki – suklaa

___________________________________________________________________________

Kuka?

LOUNASVIERAS: Pälkäneen kunnanjohtaja Pauliina Pikka

ASUU: Nokialla

PERHE: Aviomies ja kolme lasta

HARRASTUKSET: Liikunta, musiikki, lukeminen, retkeily ja kulttuuri

____________________________________________________________________________

Teksti ja kuvat: Kari Tolonen

Kari Tolonen, järjestöneuvos ja Chaine des Rotisseurs -järjestön Officier-jäsen, kutsuu kuukausittain ruokavieraan tutustumaan pirkanmaalaisen ravintolan ruokatarjontaan.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 17.8.2021