Etsi

Emergency banner

Järjestö

Pirkkala on Pirkanmaan elinvoimaykkönen

Lempäälä sijoittui toiseksi ja Parkano kolmanneksi Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailussa.

Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailussa toiseksi sijoittui Lempäälä ja kolmanneksi Parkano. Orivesi palkittiin eniten elinvoima-asemaansa parantaneena kuntana. Valkeakosken kaupunki sai ”Markkinavuoropuhelumyönteisin kunta 2019” -kunniamaininnan. Palkinnot jaettiin Pirkanmaan Elinvoima-seminaarissa Sastamalassa keskiviikkona.

Kilpailun kolme parasta kuntaa Pirkkala, Lempäälä ja Parkano erottuivat selkeästi muista menestyen kilpailun jokaisella osa-alueella.

– Tänä vuonna kilpailussa painotettiin erityisesti kuntien ja yritysten välistä vuoropuhelua sekä yhteistyötä kunnan elinvoiman ja tunnettuuden edistämiseksi. Myös julkiset hankinnat ja palvelusetelien käyttö korostuivat arvioinnissa. Tasavahvassa kärkikolmikossa Pirkkala kiri edelle erityisesti yrittäjien osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen sekä paikallisen palvelutarjonnan kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä, Pirkanmaan Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Maria Virtanen sanoo. 

Pirkkala ei aikaisempina vuosina ole sijoittunut aivan terävimpään kärkeen, joten voitto tuli kuntaväelle yllätyksenä.

– Vihdoinkin! Olemme viime vuosina tehneet kovasti töitä kuntamme elinvoimaisuuden eteen ja on hienoa, että nyt saamme tämän tunnustuksen, Pirkkalan kunnan elinvoima- ja hankejohtaja Ahti Laakso sanoi tuoreeltaan tulosten julkistamisen jälkeen.

Lisää aiheesta

Näsimentor

OP

Radikaal Group

Rengas Center

Finanssi

Facebook

Liity

Suomen Yrittäjät

neuvontapalvelu