Ylöjärven Yrittäjät | Yrittajat.fi

Etsi

Ylöjärven Yrittäjät

 

Ylöjärven Yrittäjät on Pirkanmaan Yrittäjät -aluejärjestön paikallisyhdistys. Yhdistyksen jäsenmäärä ylittää jo kuudensadan viidenkymmenen, ja vauhti tuntuu kiihtyvän jäsenmäärän kasvussa edelleen. Ylöjärven yrittäjät onkin kokonsa puolesta paikkakuntansa merkittävä vaikuttaja Ylöjärven elinkeinoelämässä.

Ylöjärven yrittäjät pyrkii tapahtumien ja tilaisuuksien kautta saattamaan alueen yrittäjät yhteen. Tapahtumien ja tilaisuuksien kautta sekä muita kanavia käyttäen hallitus kuuntelee jäseniään ja tekee toiveiden mukaisia aloitteita kuntaan ja muihin instituutioihin. Tavoitteena on yrittäjien elinkeinotoiminnan kehittäminen.

Ylöjärven Yrittäjien toiminta on vilkasta. Järjestämme monia eri tapahtumia aina tieto- ja ajankohtaistilaisuuksista lähtien unohtamatta vapaa-aikaa ja virkistystä. Entistä enemmän pyrimme saamaan aikaan tapahtumia ja retkiä, joihin yrittäjät voisivat perheineen osallistua. Julkaisemme tiedotteita ja kerran vuodessa ilmestyvää Ruljanssi-lehteä. Vuosittain palkitsemme Ylöjärven yrittäjiä onnistuneesta toiminnastaan. Parasta antia kuitenkin tarjoaa yhdistyksemme tapahtumien kautta muodostuva verkostoituminen toisien yrittäjien kanssa. Nauti muiden yrittäjien seurasta ja liity mukaan joukkoon, jos et sitä vielä ole tehnyt.

Liittyminen

Liity yhdistyksen jäseneksi käyttämällä Suomen Yrittäjien yhteistä liittymislomaketta:

Liity Suomen Yrittäjien jäseneksi