21.4.2019 klo 08:52
Uutinen

Yrittäjätarina: Hitsauskoneita ja keikkatyötä

Vuonna 2015 perustettu hammaslahtelainen ProWeld Finland Oy on erikoistunut hitsaukseen. Se myy EWM-hitsauskoneita sekä hitsauspalvelua, välittää hitsareita ja kouluttaa.

Suurin osa töistä tehdään asiakkaan tiloissa, eri puolilla Itä-Suomea, teollisuuden kunnossapitohitsauksia ympäri maata ja tarvittaessa ulkomaillakin.

Esimerkiksi konepaja voi saada ProWeldin kautta keikkahitsarin juuri silloin, kun tarve on. ProWeld vastaa miehen ammattitaidosta ja pätevyyksistä. Tällä hetkellä palkkalistoilla on viisi vierasta työntekijää.

Toimitusjohtaja Jussi Martiskin pääsee ProWeld Finland -yrityksensä kautta hyödyntämään laajasti osaamistaan. Käsivarastosta löytyy ensihätään vaikkapa induktiokuumennin tai pieni puikkoinvertteri, mutta suuri osa tuotteista tulee nopeasti maahantuojalta.

Jussi oli koneinsinööriksi valmistumisensa jälkeen kotimaisella hitsauslaitevalmistajalla töissä myynnin teknisenä tukena. Siinä karttui osaaminen ja rakentui verkostoja.

Martiskin on syntyisin Tohmajärveltä, puoliso Mervi on Rääkkylästä. He asuivat viisi vuotta Lahdessa, mutta perheen kasvaessa paluumuutto Pohjois-Karjalaan rupesi kiinnostamaan. Myös Mervi on nyt ProWeldin palkkalistoilla puolet työajastaan, vastaten esimerkiksi henkilöstöhallinnosta.

Rallin ystävät tuntevat Martiskinin myös kartturina.

– Kymmenen vuotta sitten vakavamminkin, mutta kyllä tänäkin vuonna Jyväskylän Vetomieheen eli Neste Rallyn kansalliseen osuuteen osallistutaan – ja podiumille on tavoite, hymyilee mies.

Teksti ja kuva: Riitta Mikkonen