23.10.2019 klo 08:57
Uutinen

Yrittäjätarina: Innovaatioita Ilomäeltä

Maalaisleipomo Ilomäki tuottaa yli tuhat karjalanpiirakkaa päivässä. Ideoita ja yhteistyökumppaneita yrittäjä Marjut Hassinen on saanut yritystoimintaansa erilaisista hankkeista.

Marjut Hassisen, 57, työ Ilomäen tilalla Enon Louhiojalla alkoi 1986, kun hän tuli emännäksi lypsykarjatilalle. Perinteinen maaseututilallisen elanto oli muutosten alla, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1995. Silloin Hassinen osallistui kurssille, jossa pohdittiin tilallisten kehittymismahdollisuuksia, uhkia ja etuja EU:n tuomien muutosten myötä. Kurssi poiki leipomoidean, ja Hassinen alkoi hyödyntää oman tilan maitoa piirakanvalmistuksessa.

Nykyisin piirakkabisnes onkin Maalaisleipomo Ilomäen pääelinkeino. Yritys tuottaa 1 000–1 800 piirakkaa päivittäin. Piirakat ovat enimmäkseen raakapakasteita, osa paistetaan. Suurin osa piirakoista menee lähiseudulle, osa toimitetaan nelostien varteen.

– Mäntsälä, Lahti ja Hollola ovat etäisimmät paikat, joihin piirakoita menee.

Ennakkotilaukset vähentävät hävikkiä

Karjalanpiirakat valmistetaan Maalaisleipomo Ilomäessä raakamaidosta. Piirakat kaulitaan alusta loppuun asti käsin, ja riisi tulee tukuista lavoina. Valmiit piirakat pakastetaan pikapakastuskaapissa.

-Viikolla työskennellään arkipäivisin puoli kuudesta puoleen päivään. Sesonkiaikoina töitä on iltaisinkin, mutta pyrin pitämään riittävän pitkän lepotauon, Marjut Hassinen kertoo.

Kesäisin ja joulun alla hän palkkaa nuoria lisäavuksi yritykseen, pikkujouluaikaan lisätyötä on etenkin perjantaisin ja viikonloppuisin. Työ on ennakkotilauspohjaista.

– Sillä tavalla hävikki on minimoitu, Marjut Hassinen tokaisee.

Tuotekehittelyä hankkeen kautta

Vuosien mittaan Marjut Hassinen on osallistunut useisiin eri hankkeisiin. Hän kertookin, että asiakaskunta on muodostunut nimenomaan hankkeiden kautta.

– Hankkeissa pyritään vastaamaan yritysten omiin tarpeisiin, hän kehuu.

– Ne ovat pieniä yrityksiä aktivoivia. Jos niitä ei olisi, en olisi hengissä ollenkaan.

Nyt Hassinen on mukana ProAgrian Itäinen kulttuuri- ja ruokamatkailuhankkeessa, joka on suunnattu etelä- ja pohjoiskarjalaisille yrittäjille. Hanke on mieluinen, sillä Hassinen mieltää itsensä karjalaiseksi, ja haluaa tuoda tunnetuksi karjalaisia perinneruokia.

– Karjalaisuus on minun sieluni, hän pohtii.

Kaksivuotisessa kulttuuri- ja ruokamatkailuhankkeessa keskiössä ovat kulttuurin luovuus ja monimuotoisuus, ruoka ja itärajan läheisyys. Yrityksiä kannustetaan verkostoitumaan ja tekemään tuotekehittelyä.

– Tuotteet menevät suomalaisille keittiömestareille arvioitavaksi ja pohdittavaksi, Hassinen kertoo.

Marjut Hassinen esittelee hankkeessa kehiteltäviä, pieniä ja kuivattuja sultsinan kuoria. Hän pohtii, että niitä voisi hyödyntää jälkiruuissa.

– Kuorista on muotoiltu kuppeja ja rullia. Niihin voi laittaa vaikka kalasalaattia, hän sanoo.

Maalaisleipomo Ilomäki
  • Yrittäjä Marjut Hassisen (kuvassa) leipomo on toiminut vuodesta 1994 alkaen
  • Päätuotteina karjalanpiirakat, sultsinat ja vatruskat
  • Yritys kuuluu Karelia a’la Carte -verkostoon
  • Suurin osa asiakkaista on lounasravintoloita ja kahviloita, jotka paistavat piirakat valmiiksi
  • Yrityksen ytimenä karjalainen perinneruoka käsintehtynä
  • Hassisella on yrityksessä yksi vakituinen työntekijä ja sesonkiluontoisia työntekijöitä
  • Hassisella on toisena yritysnimenä Aktiiviset sormet, minkä kautta asiakkaille tarjotaan klassista ja mobilisoivaa hierontaa
  • tutustu yritykseen: maalaisleipomoilomaki.fi
Teksti ja kuvat: Suvi Palosaari