17.12.2019 klo 08:34
Uutinen

Kesälahden Vuoden Yritys 2019: Jampan LVI – Työt lähikylillä

Kesälahtelainen Jarmo Rahunen kouluttautui ensin rakentajaksi ja lähti etelään töihin. Pääkaupunkiseudulle hän ei kuitenkaan kotiutunut, vaan palasi kotimaisemiin yhden oppivuoden jälkeen.

– Ei ole kaupunkielämä minua varten, nauraa Rahunen.

Tutun lvi-asentajan kautta putkipuoli alkoi kiinnostaa ja mies hakeutui oppisopimukseen LVI-Bioneereille Kiteelle. Työt olivat pääasiassa Kesälahdella. Yhdeksän vuoden kokemuksella oli aika perustaa oma yritys.

Jampan LVI Oy on toiminut nyt reilut kuusi vuotta. Töitä on riittänyt muutaman kymmenen kilometrin säteellä. Yrittäjän lisäksi yritys työllistää yhden asentajan ympärivuotisesti.

– Kesällä oli paljon uudisrakentamista, kolme omakotitaloa ja kuusi vapaa-ajan asuntoa, oikeastaan omakotitaloja nekin, summaa Rahunen.

Huoltotyöt ja remontit tehdään siinä sivussa. Myös lämmitysjärjestelmien muutokset työllistävät. Erityisesti maalämpö kiinnostaa, ja aurinkokeräimet.

Yrittäjä haluaa pitää kiinni hyvästä työntekijästä. Sitä helpottaa, että yrittäjä itse ”pitää lomaa” lvi-töistä ja jäiden vahvottua siirtyy kalastajaksi Puruvedelle. Kalastusyhtymä Ketolainen & Rahunen harjoittaa vain talvikalastusta, sillä toisen osakkaan työllistää sulan maan aikaan marjanviljely.

Teksti ja kuva: Riitta Mikkonen