4.3.2020 klo 08:52
Uutinen

Kampaaja tarvitsee lomia ja kuntoilua

Rääkkyläinen Johanna Käyhkö suuntasi parturi-kampaaja-oppiin heti peruskoulun jälkeen, eikä yrityksen perustamistakaan tarvinnut miettiä enempää kuin valmistumisen jälkeinen kesä.

– Vaihtoehtona oli lähteä vielä kouluttautumaan toiseen ammattiin, mutta yrittäjyys vei voiton. Yritys on perustettu syksyllä 2006.

HiusSalonki Säihke pääsi vajaa vuosi sitten muuttamaan keskelle kylää Virastotaloon, josta sai remontoimalla mieleisensä, valoisan liikehuoneiston.

– Nyt näyttää omalta, hymyilee Johanna.

Yrittäjyys nousi ihan uudelle tasolle, kun tilat tuntuvat viihtyisiltä. Oman lisänsä työn maistavuuteen tuo se, että selkäkin on kunnossa. Yrittäjä ymmärtää leikkauksen jälkeen oman kuntoutuksen merkityksen.

– Lomia tulee pidettyä, hiihtolomaviikollakin lähden reissuun. Selkä kyllä muistuttaa, jos meinaa unohtua lepo ja lihaskunnon ylläpitäminen.

Työtilanne on paikkakunnan ainoalle kampaajalle vähän liiankin hyvä. Tilauskirja yltää useamman viikon päähän. Johanna Käyhkö ei laittaisi pahakseen, jos toinenkin tekijä ilmaantuisi.

HiusSalonki Säihkeessä on toinen tuoli vapaana, joten ihan poissuljettua ei ole, etteikö joku voisi vaikka tuolivuokralle tulla, vaikka kesän ajaksi yrittäjyyttä testaamaan.

– Henkilökemioiden pitäisi tosin sopia yksiin, tuumailee Johanna.

Nuori parturi-kampaaja osaa arvostaa sitä vapautta ja itsenäisyyttä, minkä yrittäjänä toimiminen mahdollistaa. Se on juuri sitä mistä opiskelija osasi unelmoida.

Johanna toteaakin, että yrittäjyydessä yllätti oikeastaan vain varsinaisen työn ulkopuolisen työn määrä. Siihen on kirjanpidon ulkoistaminen tuonut helpotuksen.

Teksti ja kuva: Riitta Mikkonen