13.6.2020 klo 09:38
Uutinen

Psykoterapia on mielen prosessointia

Kiteeläinen mielenterveyteen erikoistunut sairaanhoitaja (amk) ja psykoterapeutti Ira Luomala rohkaistui reilu vuosi sitten perustamaan toiminimen ja aloittamaan yrittäjyyden palkkatyön ohessa.

Nyt Psykoterapiapalvelu Ira Luomalan käytössä on oma vastaanottotila entisenä Nordeana tunnetun talon yläkerrassa, ja siirtymä täyspäiväiseen yrittäjyyteen on käynnissä.

– Kyllä tämä on juuri sellaista työtä mitä haluan tehdä.

Asiakkaat tulevat pääosin Siun soten kautta. Itse maksaviakin on käynyt jo jonkin verran, vaikea kevät on lisännyt tarvetta ja kysyntää. Se on näkynyt myös Iran päivätyössä mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

– Tarjoan kognitiivis-analyyttistä psykoterapiaa, jossa lähtökohtana on, että ihminen on sitä mitä ajattelee. Yhdessä prosessoidaan ja analysoidaan ajattelua ja mieltä, sen pohjalta voidaan saada aikaan muutoksia.

Psykoterapeutti korostaa, että jokainen meistä on kokemustensa summa. Meihin vaikuttaa yhä tunteet lapsuudesta saakka. Olemme oppineet selviämään monista tilanteista ja käsittelemään eteen tulevia asioita tietyillä tavoilla, mutta samat ratkaisut eivät kuitenkaan välttämättä enää toimi. Oma ajattelu voi kaventua, eikä huomaakaan vaihtoehtoisia toimintatapoja.

– Tapaamisessa terapeutin kysymysten avulla asiakas alkaa nähdä avarammin ja ymmärtää helpommin omaa käyttäytymistään ja syitä siihen. Kun ensin oivaltaa omien ajatus- ja toimintamalliensa ongelmakohdat, niitä voi sen jälkeen pyrkiä tietoisesti muuttamaan.

Voimavarojen säätelyä

Terapia on aina hyvin henkilökohtaista ja vaatii niinsanotusti kemioiden yhteensopimista, olipa kyse Kelan kustantamasta tai itse maksetusta palvelusta. Siksi ennen pitempään prosessiin sitoutumista kannattaa tehdä tutustumiskäynti, jolloin puolin ja toisin tunnustellaan sopivuutta.

– Vielä syvemmälle päästään EMDR-terapialla, jossa hyödynnetään myös kehomuistia tavallisen keskustelun lisäksi. Siinä ollaan kuitenkin koko ajan läsnäolevan tietoisuuden tasolla, kyse ei siis ole hypnoosista.

Ira Luomala kannustaa yrittäjiä huomaamaan, että psykoterapia on yksi keino hoitaa itseään ja voimavarojaaan. Se sopii esimerkiksi vireystilan säätelyyn, olipa kyse sitten yli- tai alavireisyydestä, jotka kumpikin nakertavat jaksamista.

Tästä on tietoinen ammattilainen itsekin. Ihmissuhdetyössä jokainen kohtaaminen kuluttaa tietyn määrän yrittäjän voimavaroja. Omista jaksamisen rajoistaan pitää olla tietoinen, pitää huolehtia myös itsestään uupumisen estämiseksi.

Raskas työ vaatii raskaita harrastuksia. Ira Luomalalle jo neljän vuoden ajatukset nollaava harrastus on ollut enduro. Sopivia ajoreittejä löytyy esimerkiksi Kiteen Aimosta ja Tohmajärveltä.

– Siinä ei kerta kaikkiaan pysty ajattelemaan muuta, kun miettii ajolinjoja sekä nopeuden ja muiden valintojen sopeuttamista niihin.

Kahden nuoren pojan äiti tarvitsee myös aikaa omalle ajattelulle ja näkyvää jälkeä kättensä töistä. Sitä tarjoavat käsityöt, joista näkyy merkkejä työhuoneella: televisiota katsoessa virkatut torkkupeitot ja miehen harrastepajalla ensimmäisenä Iran hitsausharjoituksena syntynyt pöytä.

Teksti ja kuva: Riitta Mikkonen