30.8.2020 klo 07:04
Uutinen

Lopulta syksy saapuu, mutta siitäkin me selviämme

Elettiin kuin viimeistä kesäpäivää. Lopulta kuitenkin syksy saapuu. Niin myös nyt; pandemian toinen aalto saapuu vääjäämättömästi kuin pommikoneet Helsingin ylle. Olemme onneksi nyt paremmin varustautuneet kuin isovanhempamme aikoinaan tai me itse viime maaliskuussa kesken talvilomasesongin. Valtiovalta ja viranomaiset ovat isolta osin vastuussa siitä, miten yksilöt ja yritykset pärjäävät, mutta suhtautumisemme on meidän itsemme päätettävissä; eletäänkö vai pelätäänkö?

Sodan pyörteissä kansakuntamme yhtenäistyi ja yhteinen vihollinen oli helppoa osoittaa. Nyt on toisin ja hädässämme alamme etsiä pelolle kohdetta, jota syyttää. Kansalaisilta on jo nähty suoranaista vihaa ulkomaille matkustavia kohtaan. Sitä, joka lähettää kuvan Roomasta seisoessaan lähes tyhjässä Pietarin kirkossa, halveksutaan. Mutta Kolin kansallispuistossa ennätysruuhkassa jonottanut naapuri on kansallissankari ja ehdottomasti peukutuksen arvoinen. Täydessä automarketissa käyminen on hyveellistä, mutta ravintolan terassilla istuminen onkin paheellista. Me usein väitämme itsellemme olevamme rationaalisia ihmisiä, joiden järkevää toimintaa joskus harvoin tunteet sotkevat. Tosiasissa tunteet ovat pääasiallinen ohjaava tekijämme ja vain joskus ne sattuvat toimimaan rationaaliselta vaikuttavasti.

Parasta, mitä nyt voimme tehdä, on olla tunteillemme rehellisiä. Jos pelottaa, sen voi myöntää itselleen ja tutkia mistä tunteemme johtuvat. Muuten syytämme itsemme yksinäisyyteen ja lopulta jäljellä ei ole kuin pelko itsessään, ja se ei syyttelemällä meistä poistu. Me voimme myöntää, ettemme ole täydellisiä ja keskittyä niihin positiivisiin seikkoihin, joita ympärillämme on. Me selviämme tästä syksystä, ensi vuodesta ja vuosikymmenestä. Me olemme kaikki tässä yhdessä. Tarvitsemme varmasti paljon uusia taitoja, innovatiivisuutta ja rohkeutta saadaksemme taas rattaat pyörimään ja yhteisen velan taas lyhenemään. Kohti uutta normaalia voi suunnata ottamalla käyttöön sellaisen sanaston, jossa rakkaus, myötätunto ja luottamus voittavat tehostamisohjelmat, jäännösarvot ja lopulta pandemiankin.

Perttu Kouvalainen Puheenjohtaja Pohjois-Karjalan Yrittäjät