15.9.2020 klo 07:12
Uutinen

Kehitystyöllä markkinajohtajaksi

Suksivoiteiden kehittäminen on kemiaa, tietää Vauhti Speed Oy:n toimitusjohtaja Esa Puukilainen. Jatkuvalla kehitystyöllä yritys on saavuttanut alalla Suomen markkinajohtajuuden, ja kansainvälisestikin se on yksi alan merkittävimmistä toimijoista.

Kauas on kasvettu niistä ajoista, jolloin suksien pohjaan laitettiin tervaa, pikeä ja parafiinia. Isoja kehitysaskelia on tapahtunut aivan viime vuosinakin, ja Joensuulaisen Vauhti Speed Oy:n toimitusjohtaja Esa Puukilainen kertoo, että syynä on ollut osittain ulkopuolelta tulleet isot muutokset.

– Suksivalmistajat kehittivät skinisuksia eli pitokarvallisia suksia. Ne saavuttivat ihan valtavan suosion, ja se vaikutti siihen, että pitovoiteiden myynti romahti 4–5 vuoden aikana.

Vastaavasti uudentyyppisille skinisuksille piti kehittää hoito- ja puhdistustuotteita, ja kansainvälisin patentein suojattujen tuotteiden myynti alkoi kasvaa.

– Se oli merkittävä muutos, joka vaati nopeaa reagointia, Puukilainen kuvailee.

Toinen merkittävä muutos suksivoidealalla on tapahtunut luistovoiteiden kohdalla. Suurin osa myytävistä voiteista on nykyään nestemäisiä.

– Mallisto on kasvanut lukumäärällisesti ja meille on tullut erityyppisiä nestemäisiä tuotteita iso kirjo. Huolto-, pito-, luisto- ja puhdistusaineet ovat kaikki saatavilla nestemäisissä muodoissa.

Nestemäiset tuotteet ovat saaneet suuren suosion, koska niiden käyttö on hyvin helppoa ja nopeaa verrattuna kiinteisiin vahavoiteisiin.

– Niiden käyttö ei vaadi huoltotiloja, ja suksien huollon voi tehdä vaikka olohuoneessa käsivaralla. Suksen, käden ja voidepullon lisäksi tarvitaan vain talouspaperirulla ja harja.

Kolmas suuri muutos alalla on fluoriyhdisteisten tuotteiden väheneminen markkinoilta. Teollisesti tuotetut fluoriyhdisteet eivät hajoa luonnossa, joten viranomais- ja terveystahojen kautta näihin tuotteisiin on tullut myyntirajoituksia. Myös kuluttajien ja vähittäismyyjien asennemuutos on vaikuttanut siihen, että ihmiset haluavat välttää kaikkia fluorattuja tuotteita, vaikka ne eivät suoraan olisikaan myrkyllisiä. Ensi kaudella myöskään kilpahiihtoladuilla ei enää suksita fluoriyhdisteisillä aineilla uusiin ennätyksiin.

Vauhti vastasi fluorivapaiden suksivoiteiden kysyntään kehittämällä uuden tuotemalliston, joka perustuu kahteen toiminnalliseen lisäaineeseen. Toinen hylkii likaa ja vettä, toinen parantaa suksen luistoa kuivissa ja kylmissä oloissa.

Automaatio nosti valmistusmahdollisuuksia

Vauhdin tehtaalla Käpykankaalla nestemäiset tuotteet valmistetaan aineista, jotka sekoitetaan manuaalisesti reaktoreihin. Niistä valmiit aineet siirretään letkuilla pullotusautomaatteihin, ja automatisoitu linjasto sylkäisee usean eri vaiheen jälkeen kuuden pullon pakkauksen ulos pakkauskoneesta.

– Ensimmäinen automaattinen pullotuslinja saatiin 2015. Vuonna 2018 laajennettiin toiselle linjastolle. Nestemäisten tuotteiden teko vaatii kaksi työntekijää, ja he voivat kahdeksan tunnin aikana valmistaa noin 5 000 pulloa, Esa Puukilainen informoi.

Pullotusmäärissä muutos on ollut valtava. Vuonna 2014 kaksi tuotantotyöntekijää valmisti käsin 30 000 pullollista vuodessa. Nyt tuotteita valmistuu noin 500 000 pullollista vuodessa.

Vauhti on saanut merkittävää liikevaihdon kasvua viime vuosina erityisesti viennistä.

– Isoimmat vientimaat ovat selkeästi Venäjä, Norja ja Ruotsi. Sitten tulevat Yhdysvallat, Kanada ja Keski-Euroopan maat, Esa Puukilainen luettelee.

Hän iloitsee, että Vauhti on vakiinnuttanut asemansa sekä harraste-, aktiivi- että kilpahiihtäjien keskuudessa. Kilpahiihtäjät ovat lukumäärällisesti pieni osa myyntivolyymia, mutta euromäärissä he ovat merkittävä osa, sillä kilpailuun tarkoitetut erikoistuotteet ovat hinnakkaampia.

Kymmenen päivän kehitystyö

Keväällä koronan yllättäessä ja tyhjentäessä Suomen käsidesivarastot vastasi Vauhti nopeasti desifiointiaineen puutteeseen ja alkoi valmistaa sitä itse. Esa Puukilainen muistelee, että yhtenä yönä sekä hän että yrityksen toinen operatiivisesta toiminnasta vastaava Martti Uusitalo valvoivat toisistaan tietämättä ja miettivät käsidesin valmistusta. He kummatkin tajusivat, että käsidesin pääraaka-aineena on etanoli, jota heillä oli varastossaan runsaasti. Hyvin pian syntyi ymmärrys siitä, että Vauhdilla on jo olemassa kaikki valmiina käsidesifiointiaineen valmistusta varten, kunhan tehdään vain pulloihin oikea koostumus.

– Uusitalo lähti etsimään myyntikanavia ja alkoi kehittää konseptia, ja minä löysin WHO:n ohjeistuksen käsidesin koostumukselle. Käsidesi on siis valmistettu suoraan sen ohjeistuksen mukaisesti.

– Tuotantotyöntekijät puhdistivat tuotantoyksiköitä ja paikkoja kaksi päivää ennen käsidesin pullotusta. Siinä meni aikaa ideasta valmiiseen tuotteeseen kymmenen päivää, Puukilainen muistelee.

Kun uusi konsepti oli valmis, Vauhti ajoi maaliskuun lopulta toukokuulle käsidesiä kolmivuorotyönä parhaimmillaan 20 000 pulloa päivässä. Nyt, kun koronatilanne on ollut Suomessa rauhallinen ja tuotteelle on syntynyt paljon kilpailua, kysyntä on vähentynyt.

– Meillä on silti kaikki edellytykset valmistaa ja myydä käsidesiä kysynnän mukaan.

Sijainti on hyvä

Joensuu on Vauhdin tehtaalle hyvä sijainti sekä talven että toimintaa tukevan yritystoiminnan vuoksi.

– ­Pääsemme tekemään tuotetestauksia ja Kontiolahden ampumahiihtostadion on tarjonnut lumivarmuutta. Yhteistyö yliopistoon on hyvä, ja siellä on erikoistuttu materiaali- ja pintakemiaan. Meillä on myös hyviä paikallisia kumppaneita pakkaustarvikevalmistukseen, alueella on muovituotantoa. Tuotantoautomaatiolinjastoonkin täällä on soveltuvaa yritystoimintaa, Esa Puukilainen luettelee.

– Alueen hintataso Kehä III:n sisäpuolelle verrattuna on kilpailukykyinen. Kun meidän myynnistä kaksi kolmasosaa menee vientiin, ja tilaus lähtee esimerkiksi Kanadaan, sillä ei ole väliä, lähteekö tilaus Joensuusta vai Lahdesta. Rahtipalvelut toimivat.

Hän kehuu myös Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n toimitilaa, joka tulee laajenemaan tänä vuonna kahdestatuhannesta neliöstä kolmeentuhanteen. Syynä laajennukselle on huhtikuussa tehty merkittävä liiketoimintakauppa, jolloin Vauhti osti Oy Patrol Ab:lta Fischerin suksien ja One Way -sauvojen Suomen ja Baltian maahantuonnin ja jakelun sekä Ruotsissa One Way -sauvojen maahantuonnin ja jakelun. Fischer on maailman suurin maastohiihtomerkki.

– Käytännössä näiden tuotteiden liiketoiminnot siirretään Joensuuhun. Patrolilta siirtyi meille myyjiä ja tuotepäälliköitä, ja palkkaamme Joensuuhun uusia työntekijöitä. Varasto siirtyy Joensuuhun loppuvuodesta, Esa Puukilainen kuvailee.

Vauhti Speed Oy:n historia pähkinänkuoressa

  • Aulis Tolsa aloitti suksivoiteiden valmistuksen 1930-luvulla, ja otti käyttöön myöhemmin Vauhti-tuotemerkin.
  • Aki Karvonen ja Toivo Turunen perustivat 1991 Vauhti Speed -nimisen yhtiön, joka osti Tolsan suksivoidetuotannon. Tuotanto siirtyi Juuan Kopravaaraan.
  • Toiminta siirtyi Joensuuhun vuonna 2003.
  • Turunen myi osuutensa 2007. Vauhdin omistajaksi tuli Karvosen lisäksi Mika Matikainen.
  • Toiminta siirtyi nykyisiin tiloihin Joensuun Käpykankaalle 2008.
  • Haltin entisen toimitusjohtajan ja alppihiihtovaikuttajan Martti Uusitalon taustalla oleva sijoittajayhtiö osti enemmistön yrityksestä 2014.
  • 2016 Aki ja Vuokko Karvonen vetäytyivät sivuun Vauhdin toiminnasta. Emoyhtiö osti Karvosten ja Matikaisen osuudet.
  • 2016 Toimitusjohtajaksi palkattiin suksien materiaaliteknologiaan perehtynyt filosofian tohtori Esa Puukilainen. Hän vastaa tuotekehityksestä ja tuotannosta. Omistaja ja hallituksen jäsen Martti Uusitalo vastaa yrityksen muusta operatiivisesta toiminnasta.
  • Tuotantolaitteiden automatisointi alkoi 2015. Automaatio mahdollistaa suurien voide-erien valmistamisen.

Teksti ja kuva: Suvi Palosaari