7.9.2020 klo 07:22
Uutinen

”Kuosien pitää olla hauskoja”

Meri Mereen Oy käy kankailla kansainvälistä kauppaa.

Yrittäjä Meri-Ellen Pystynen kokee, että tekstiili- ja käsityöyritykset mielletään usein pieniksi, eikä nähdä alan potentiaalia. Kankaita kuitenkin viedään Suomesta laajasti ulkomaille ja tuotantoa on paljon. Esimerkiksi Pystysen yritys Meri Mereen Oy:n kankaita menee tällä hetkellä 11 eri maahan.

– Vahvimmat alueet ovat Australia ja Amerikka, joissa on jälleenmyyntiä. Myös Euroopassa on jälleenmyyntiä.

Yrityksen päämyyntikanava on verkkokauppa, ja tuotteita menee Suomen lisäksi ulkomaille, kuten Saksaan ja Tanskaan.

Visiitti tehtaalla lähensi

Mereenin kankaat suunnitellaan Suomessa, mutta painetaan suurimmaksi osaksi Puolassa.

– Luomupuuvillaa käytetään aina kuin mahdollista, Meri-Ellen Pystynen kommentoi.

Kangastehtailla on käytössään luomupuuvillasertifikaatit, ja kankaita kehitellään myös yhdessä. Esimerkiksi puolalaisen tehtaan kanssa yhteystyössä Pystynen sai kokoelman hampputrikoisia kankaita. Laatu merkitsee paljon, sillä asiakkaatkin ovat kulutustietoisia ja osaavat vaatia kankaalta kestävyyttä ja eettisyyttä.

Suurin osa kankaista painetaan digitaalisesti. Pystynen on itsekin vieraillut puolalaisella tehtaalla, ja kertoo että visiitti oli kaikin puolin kannattava. Ymmärrys lisääntyi ja kommunikointi helpottui.

– Sain tietää, miten kankaat tehdään ja missä tehdään. Kyllä sen heti huomasi, että kun oli käynyt tehtaalla, asiakaspalvelukin muuttui paremmaksi.

Omaleimaista pitää olla

Mereenin valikoimassa on useita kymmeniä kuoseja, jotka ovat pääsääntöisesti viiden suunnittelijan suunnittelemia. Pystynen ei itse juurikaan tee kuoseja, vaan keskittyy katsomaan värejä ja kokonaisuuksia. Tärkeää on, että kuosit ovat omaleimaisia.

– Tykkään hauskoista kuvista, joissa on jotain huumoria. Kuosi ei saa olla valtavirtaa.

Pystysen tavoitteena on, että kankaiden kuosit sopisivat ihmisille ikää katsomatta.

– Tällä hetkellä aikuiset ompelevat tosi paljon itselleen. Toki lapsille sopivia kuoseja pyydetään paljon, ja itsellänikin on neljä lasta, joten hauskoja hahmoja syntyy helposti. Monet kuosit eivät kuitenkaan ole vain lapsille. Yksi haastava kohderyhmä on teini-ikäiset, joille pitää olla katu-uskottavat vaatteet, hän pohtii.

Osuuskunnasta osakeyhtiöksi

Meri Mereen oy on maaliskuussa 2020 perustettu osakeyhtiö. Aiemmin tuotemerkki Mereen toimi Osuuskunta Korpipajan alla. Liikeidea syntyi Meri-Ellen Pystysen äitiysloman aikana vuonna 2012, kun aikaa oli ompeluharrastukseen, ja tekstiilien parissa työskentely alkoi tuntu luontevalta vaihtoehdolta. Ajatus Mereenin eriyttämisestä omaksi osakeyhtiökseen kiteytyi Pystysen mielessä hiljalleen.

– Halusin yksinkertaistaa asioita, kasvattaa liiketoimintaa ja myös palkata jossain vaiheessa ihmisiä, kuvailee Pystynen syitä muutokseen.

Liiketoimintakauppaa olivat tekemässä asiantuntijat tilitoimiston kautta, joita Pystynen kiittelee.

– Nostan hattua asiantuntijoille, että liiketoimintakauppa saatiin vietyä läpi mutkattomasti

Kauppojen jälkeenkin yhteys Korpipajaan on säilynyt läheisenä.

– Meillä on yhteiset toimitilat ja jaamme kiinteät kulut. Teen tarvittaessa Korpipajalle tuottajan hommia, ja hoidan edelleen osuuskunnan talouspuolen, Pystynen kuvailee.­

Meri Mereen Oy

  • Kontiolahtelainen yritys, liiketilat Joensuussa Käpykankaalla
  • Aiemmin Mereen -tuotemerkki toimi Osuuskunta Korpipajan alla. Pystysen ensimmäinen tuotemerkki oli Käpynen, mutta nimi vaihtui liikekumppanuuden loputtua tekstiilisuunnittelija Outi Santaniemen kanssa.
  • Yritys myy oman tuotannon kankaita.
  • Kankaat suunnitellaan Suomessa ja tuotetaan Euroopassa.
  • Myynnin painopiste verkkokaupassa ja kansainvälisessä kaupassa. Nyt jälleenmyyjiä 11 maassa.
  • Tutustu yritykseen: Mereen.fi

Teksti ja kuva: Suvi Palosaari