28.12.2020 klo 06:40
Uutinen

Tavoitteena leiritoiminnan kehittäminen

Herajärven Retkeilykeskus Kontiolahdella on retkeilijöiden suosikkipaikka. Kolin vaikutuspiirissä sijaitsevalla kohteella edelliskesä oli ennätysvilkas.

Viime kesänä Herajärven retkeilykeskuksessa vietettiin ennätyskiireistä kesää. Sen asiakkaat ovat muodostuneet pääasiassa retkeilijöistä, leiriläisistä ja yritysasiakkaista, mutta tänä vuonna myös Koliin tutustuvat autoilijat löysivät retkeilykeskukseen.

Asiakasprofiilin muutos antaa aihetta pohtia majoitustarjonnan kehittämistä, ja sitä aiotaankin kasvattaa etenkin karavaanareille.

­ – Tarkoitus on tehdä muutoksia sähköliittymässä, jotta alueelle saadaan lisää sähkötolppia leiriytyjille. Karavaanareita alueelle voi tulla nykyiselläänkin, mutta sähkökapasiteetti ei riitä, jos leiriytyjien ja matkailuautojen määrät kasvavat, kertoo yrittäjä Hannu Lehtonen.

Leirintätoiminnan kehittäminen ja majoituskapasiteetin kasvu ovat Lehtosen toiveissa muutenkin. Nykyisin aitoissa voi majoittua ympärivuotisesti 26 henkilöä, ja päärakennuksessa neljä henkilöä. Koronattomana aikana riihessä on voinut yöpyä 30 henkilöä.

Retkeily on suosituin aktiviteetti

Kulkuliikennettä Herajärven retkeilykeskuksessa on runsaasti. Se on kahden retkeilyreitin risteyksessä, ja vaeltajia kulkee useilla eri pituisilla reiteillä, kuten Herajärven pohjoisella tai eteläisellä reitillä tai Kolinpolulla.

– 95 prosenttia majoittujista lähtee tästä vaeltamaan, tai majoittuu meillä ja lähtee Kolille vaeltamaan. Osa tulijoista haluaa vain ihmisten ilmoilta pois luonnon rauhaan, Hannu Lehtonen kertoo.

Huippupäivinä aitat ovat täynnä ja teltta- ja tentsilemajoittujia kymmenittäin. Maksullisen majoittumisen ja palveluiden lisäksi vaeltajat voivat majoittua halutessaan ilmaiseksi läheiselle laavulle tai etsiä telttapaikan. Lehtonen kokee, että maksullisen ja ilmaisen majoittumisen rinnakkaiset mahdollisuudet eivät syö vaan tukevat toisiaan.

Juuri tällä hetkellä retkeilykeskuksessa eletään vuoden hiljaisinta aikaa. Joulu katkaisee kaamosta ja tuo asiakkaitakin taloon.

– Joulunajaksi myymme puolihoitomajoitusta 2–4 henkilön ryhmille.

Tällä hetkellä Lehtonen haaveilee siitä, että retkeilykeskuksesta muodostuisi yhä enemmän ympärivuotinen matkakohde. Siihen pyritään erilaisten ohjelmapalveluiden avulla. Nykyisin alueen metsissä kulkevat perinteisen hiihdon ladut, mutta tämän lisäksi ympäristöön on suunnitteilla lumikenkäily- ja talvipyöräilyreittejä.

Herajärven retkeilykeskus

  • Retkeilykeskusalue tunnetaan myös Kiviniemen luontotilana.
  • Kunta omistaa tilan, jota se on vuokrannut matkailuyrittäjälle.
  • Matkailutoimintaa retkeilykeskuksessa on ollut vuodesta 1996 alkaen.
  • Hannu Lehikoinen on toiminut retkeilykeskuksen yrittäjänä kymmenen vuotta.
  • Asiakkaat voivat majoituksen lisäksi ostaa aamiais- ja puolihoitopalveluja.
  • Ohjelmapalveluvalikoimassa on esimerkiksi melontaa ja mönkijä-, moottorikelkka- ja pilkkiretkiä tilauksesta.

Teksti ja kuvat: Suvi Palosaari