21.2.2021 klo 07:32
Uutinen

Loppuun palamisessa ei ole hävettävää

Ensimmäinen askel loppuun palamisesta parantumisessa on myöntää tilanne itselleen.

Alkuvuonna 2019 Jukka (nimi muutettu) alkoi väsyä. Kun koronapandemia romahdutti yrityksen myynnin, tuli mukaan unettomuutta ja alkoholin liikakäyttöä.

– Murehdin yöt yrityksen tilannetta, ja alkoholista tuli minulle stressilääke. Sen avulla koin saavani nollattua tilanteen illalla edes hetkeksi, Jukka kertoo.

Syksyllä toisen korona-aallon myötä tilanne paheni. Hän havahtui tilanteeseensa, kun ei enää jaksanut tehdä täysiä työpäiviä, asiat alkoivat unohtua ja ylös kirjoitetuistakin asioita osa jäi hoitamatta. Loppuun palamista koskevan testinkin tulos oli yhtä vaille täysi.

– Vasta silloin tajusin, että nyt taitaa mennä liian kovaa: fysiikkani ja psyykeni romahtivat. Työtehoni sekä mielenkiinto päivittäiseen toimintaan töissä ja kotona on totaalisesti kadonnut. Myös mielenkiinto parisuhteeseen ja fyysiseen kontaktiin loppui. Teen vain sen, mikä on pakko.

Perheelleen ja työntekijöilleen Jukka on kertonut asiasta avoimesti. Hän on yrittänyt löytää apua, mutta kokee sen hankalaksi ja energiaa vieväksi. Nyt hän on mukana yrittäjien fyysistä ja psyykkistä työkykyä kartoittavassa hankkeessa, ja toivoo, että sen kautta apu vihdoin löytyisi.

– Elämänhaluni on laskenut. Tuo projekti on oikeastaan ainoa asia, jota jopa odotan. Muuten menen päivä kerrallaan. Ongelma on, etten ole löytänyt ketään, kenen kanssa puhua. Perheen tuki onkin ainoa voimavara, joka pitää minua tällä hetkellä liikkeellä, Jukka päättää.

Läheinen avuksi avun hakemisessa

Jukan kaltaisia tilanteita tulee toisinaan Ilonakodin yrittäjä, psykiatrinen sairaanhoitaja ja työnohjaaja Hannu Urjanheimolle vastaan.

Hyvinvoinnista kannattaa huolestua, jos huomaa itsessään pitkäkestoisesti esimerkiksi keskittymiskyvyn puutetta, sisäänpäin kääntymistä ja erakoitumista, ruokahalun tai unen muutoksia, päihteiden käyttöä, sosiaalisten tilanteiden välttämistä tai somaattisia oireita kuten erilaisia selittämättömiä kipuja.

Urjanheimo kannustaa pohtimaan esimerkiksi puolison kanssa, täyttyvätkö loppuun palamisen ennakkomerkit. Tarvittaessa läheinen voi auttaa avun hakemisessa.

– Itse ajattelee helposti, että huomenna minä soitan, eli avun hakeminen viivästyy.

Pitkä prosessi

Paranemisprosessi on yksilöllinen, mutta ensimmäinen askel on myöntää asia itselleen. Sen jälkeen pitää hoitaa fyysiset ongelmat kuten kivut ja tarvittaessa korjata vuorokausirytmi raiteilleen. Toisinaan tarvitaan myös terapiaa.

Paraneminen ei tapahdu hetkessä.

– Mitä enemmän asioita on selvitettävänä, sitä kauemmin se vie. Jos tilanne on kehittynyt vuosien aikana, ei sen purkaminenkaan viikossa onnistu, Hannu Urjanheimo toteaa.

Toisinaan yrittäjä kokee, ettei voi jäädä pois töistä.

– Kannattaa kuitenkin miettiä kumpi on tärkeämpi: oma elämä vai hetkellinen toimeentulon tippuminen.

Vastaava kuin luunmurtuma

Hannu Urjanheimo kannustaa puhumaan asioista yrittäjyyden haasteita ymmärtävälle kollegalle tai ottamaan yhteyttä paikalliseen yrittäjäyhdistykseen. Apua saa myös kertomalla terveyskeskuslääkärille oireistaan todenmukaisesti.

– Akuutissa tilanteessa ottaisin yhteyttä Pohjois-Karjalan Yrittäjiin. Siellä on käynnissä Valo-hanke, jonka kautta apua saa ilmaiseksi.

Urjanheimosta loppuun palaminen ei ole ihmeellisempi asia kuin luumurtuma.

– Harva syyttäisi itseään jalan poikkimenosta. Ei loppuun palamisessakaan ole mitään häpeämistä, päinvastoin: vaatii vahvuutta myöntää väsymisensä.

Teksti: Susanna Eriksson


VALO-hankkeen päätavoitteena on auttaa yksin- ja pienyritysten yrittäjiä jaksamaan COVID-19 -epidemiatilanteen yli. Osallistuminen hankkeeseen on maksutonta. Lue lisää >

Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111