24.2.2021 klo 10:32
Uutinen

Pk-barometri: yrityksiä tulossa myyntiin – omistajanvaihdostyöhön kannattaa panostaa

Yli 1000 yritystä on vaihtamassa omistajaa Pohjois-Karjalassa seuraavan viiden vuoden kuluessa, käy ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista. – On kyse työpaikoista, Pohjois-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Merja Blomberg huomauttaa.

Omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa suunnittelee 20 prosenttia Pohjois-Karjalan pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Barometrin mukaan suhteessa vähinten omistajanvaihdoksia on odotettavissa Pohjois-Karjalassa. Toisin oli neljä vuotta sitten, kun omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa suunnitteli 35 prosenttia pohjoiskarjalaisista yrityksistä. Omistajanvaihdos vaatii paljon työtä ja tietoa. Jatkis-hanke on ollut edesauttamassa yrityskauppojen syntymistä.

– Yrittäjä kertoo yleensä ensimmäisen yhteydenoton aikana tarpeestaan löytää yritykselle omistaja, tai sitten yrittäjä on löytänyt ehdokkaan jatkamaan yritystoimintaa, jolloin ensimmäinen, aika laajakin kysymys on, miten asiaa kannattaa lähteä viemään eteenpäin. Tästä eteenpäin yrittäjän tuen tarve vaihtelee paljon. Yrityksen arvo, kaupan muoto, muut tarvittavat yritysjärjestelyt ja verotus ovat asioita, joista kysytään. Omistajanvaihdosprosessi on pitkä ja monivaiheinen ja avuntarve prosessin aikana vaihtelee paljon. Usein yrityksen arvoa punnitaan ja vahvistusta sille haetaan useammaltakin asiantuntijalta rinnakkain, halutaan varmistaa asioita. Jatkis-hankkeen palveluja käytetään prosessin eri vaiheissa myös muiden palvelujen rinnalla eli mukana kuljetaan usein alusta loppuun saakka prosessin aikana, projektipäällikkö Jan Kontiainen kertoo.

Erityisesti maakuntakeskusten ulkopuoliset alueet haasteellisia elinkeinorakenteen ja työpaikkojen säilymisen näkökulmasta. Markkina ei hoida kaikkea tai hoitaa tavalla, joka johtaa yritysmäärän laskuun.

– Uusien perustamisen vaihtoehtona oltava myös ostaminen ja olemassa olevan jatkaminen on monesti parempi vaihtoehto kaikille osapuolille, Blomberg sanoo.

Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera selvittivät yritysten omistajanvaihdosaikeita Pk-yritysbarometrissa, johon vastasi Pohjois-Karjalassa yhteensä 157 yrittäjää. Pk-yritysbarometri on alueellisesti ja toimialarakenteeltaan Suomen kattavin elinkeinoelämän kysely.

Oman alueen omistajanvaihdospalvelut suosittuja

Pohjois-Karjalan Yrittäjät Ry ja alueelliset kehitysyhtiöt tarjoavat palveluja omistajanvaihdosasiakkailleen. Palvelujen ydin on alkukartoituksen tekemisessä eli siinä vaiheessa syntyy omistajanvaihdossuunnitelma kokonaisuudessaan.

– Kartoituksia tehdään yritysneuvonnan välineillä ja yhä enenemissä määrin Arvotyöpajojen avulla. Itäsuomalaisten yritysten käyttöön on avautumassa verkkoanalyysi, jonka avulla yrityksen alkukartoituksen omistajanvaihdosaikeissa pystyy toteuttamaan myös osin omatoimisesti. Palvelujen osaamistaso on kehittynyt merkittävästi viime vuosien aikana, jonka osoittaa palveluihin kohdistuvan kysynnän kasvu, valottaa Kontiainen.

Pk-yritysbarometrin mukaan oman alueen maksuttomat omistajanvaihdospalvelut ovat yrittäjille houkuttelevin vaihtoehto, mistä hakea apua omistajanvaihdoksissa. Myös tilitoimistojen puoleen käännyttäisiin useasti. Konsultteja ja asianajajatoimistoja käyttäisivät laajemmin suurimmat pk-yritykset.

Useassa Suomen Yrittäjien aluejärjestössä on omistajanvaihdosasiantuntija jäsenyrittäjien apuna.

Myös kunnissa kannattaa puhua omistajanvaihdoksista

Omistajanvaihdoshaasteen kohtaavat varmuudella aina uudet yrittäjäsukupolvet. Erityisesti yksin-, mikro- ja pienyrittäjiä tulee herätellä yritystensä omistajanvaihdoksiin.

Omistajanvaihdosten edistäminen vaatii toimia myös kuntakohtaisesti. Kuntien tulisi tunnistaa alueensa yrityksistä ne, jotka todennäköisesti kohtaavat lähivuosina omistajanvaihdoksen. Yksikin menetetty työpaikka heikentää kunnan elinvoimaa.

– Onnistuneiden omistajanvaihdosten aikaansaamiseksi tarvitaan jatkuvaa toimintaa, pitkäjänteinen prosessi on tärkeä – ei vain omistajanvaihtumisen eli kaupan ajankohta. Ilman herättelyä ja viestintää prosessit eivät pyöri, Blomberg sanoo.

Yrityksen ostaminen hyvä tapa aloittaa yrittäjänä

Yrityksen laajentamista tai perustamista harkitsevalle yrityksen tai liiketoiminnan ostaminen on varteenotettava vaihtoehto. Suomen Yrittäjät esittää, että kokeneille liikkeenjohdon ammattilaisille luodaan Yrittäjäksi yritysostolla- valmennus.

Lisäksi oppilaitoksiin tarvitaan lisää jatkajakouluja, jotta yrittäjiksi haluavat nuoret hoksaavat, että yritystä ei aina tarvitse perustaa, vaan voi ostaa jo olemassa olevan yrityksen.

Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera julkistavat Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa, helmikuussa ja syyskuussa.

Suomen Yrittäjät julkisti tammikuussa 15 toimenpidettä omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi -ohjelman.

Omistajanvaihdosaikeet eri puolilla Suomea:

Suhteessa eniten omistajanvaihdoksia on odotettavissa Etelä-Karjalassa (37 %) ja vähiten Pohjois-Karjalassa (20 %).

1. Etelä-Karjala 37 %

2. Kainuu 36 %

3. Keski-Pohjanmaa ja Keski-Suomi 35 %

5. Häme, Lappi, Etelä-Savo ja Kymenlaakso 33 %

9. Etelä-Pohjanmaa 31 %

10. Savo ja Varsinais-Suomi 30 %

12. Pohjois-Pohjanmaa 29 %

13. Helsinki ja Satakunta 28 %

15. Päijät-Häme ja pääkaupunkiseutu (Espoo, Kauniainen, Vantaa) 26 %

17. Rannikko-Pohjanmaa 24 %

18. Pirkanmaa 23 %

19. Uusimaa (pl. Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa) 22 %

20. Pohjois-Karjala 20 %

Lisätietoja:

Pk-yritysbarometri >

15 toimienpidettä omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi >

varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala@yrittajat.fi

Pohjois-Karjalan Yrittäjät

Toimitusjohtaja Merja Blomberg p. 050 367 5194

Projektipäällikkö Jan Kontiainen, p. 040 555 4348