9.5.2021 klo 07:14
Uutinen

Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan

Huhtikuu on maakunnassamme vahva kevätkuukausi. Koemme omin aistein, miten luonto herää ja vedet sekä ihmiset alkavat taas liikkua. Mutta jossakin harataan kaikin voimin muutosta ja liikettä vastaan.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta maalasi synkän kuvan suomalaisesta työelämästä. Hän alleviivasi, että työntekijää on suojeltava työnantajan vallalta.

SAK on jämähtänyt retoriikassaan aikaan, jolta on myös Suomen nykyinen työmarkkinajärjestelmä. Molemmat pitäisi päivittää 1960-luvun lopulta tähän päivään. He eivät ole huomaavinaan, miten tapamme elää ja tehdä työtä ei suinkaan ole pysynyt ennallaan. 2500 vuotta sitten kreikkalainen filosofi Herakleitos kiteytti tunnetuimman ajatuksensa ”kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan”.

Kuitenkin suomalaiset työpaikat ja yritykset tarvitsevat lisää sopimisen mahdollisuuksia, jotta ne pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa. Sopimisessa haetaan yhteisiä ratkaisuja, joilla yritys voi palvella asiakkaitaan nopeasti ja laadukkaasti. Sanelemalla päteviä sopimuksia ei synny. Onkin tarpeetonta pelotella työehtojen heikentämisellä. Yrittäjä ja työntekijä eivät ole toistensa vastapuolia. Yrityksen menestys on yhteinen etu ja se on koko yhteiskunnan menestymisen kannalta välttämättömyys.

Työolobarometri, joka perustuu työntekijöiden vastauksiin, kertoo, että lähes 90 prosenttia vastaajista alle 10 työntekijän yrityksissä on ollut sitä mieltä, että väite ”Työntekijöiden ja johdon väliset suhteet ovat avoimet ja luottamukselliset” kuvaa työpaikkaa erittäin tai melko hyvin. Suomen yrityksistä 93 prosenttia on alle 10 hengen yrityksiä. Ja työpaikat maassamme ovat koko 2000-luvun syntyneet juuri näihin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Työmarkkinat kuitenkin muuttuvat. Ja juuri nyt sisältäpäin, mitä Metsäteollisuus ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n strategiamuutokset osoittavat. Kysymys kuuluu, että pelaammeko kaikki samaan maaliin suomen maajoukkuepaita päällämme? Tukeeko myös Ay-liike ja poliittinen vasemmisto välttämättömiä uudistuksia, jotta Suomi voi menestyä, vai jatkaako se kaikilla raajoilla jarruttamista? Kysymys on entistä tärkeämpi, kun suomen hallituskin päätti puoliväliriihen kompromississaan jättää kaikki työmarkkinauudistukset tekemättä ja sen myötä sopimisen vapauskaan ei niissä puitteissa etene. Virta, johon huomenna astumme ei ole enää sama kuin tänään, emmekä ole mekään.

Perttu Kouvalainen
puheenjohtaja


Kirjoitus on Neuvokas-jäsenlehden pääkirjoitus. Pääset lukemaan lehteä klikkaamalla tästä >