16.5.2021 klo 06:16
Uutinen

Isot koneet pyörähtävät pian käyntiin Polvijärvellä

Kehräämö on lähialueiden lampureille iso ilo, sillä tähän asti lähin paikka on ollut Mikkelissä.

Polvijärvellä virittelee toimintaansa yritys, jollaista ei ole edes lähiseuduilla. Polvijärveläisten Miia Ratilaisen, 30, Alma Räisäsen, 19, ja rautalampilaisen Ismo Tiihosen, 53, perustama Polvijärven kehräämö on ilouutinen monelle lähiseudun lampurille. Tulevaksi villojen tuotantoalueeksi kaavaillaan ensisijaisesti omaa maakuntaa, mutta myös Kainuuta ja osin Pohjois-Savoa.

Yrittäjät arvioivat pääsevänsä kehräämössään tositoimiin vuoden sisällä, siihen saakka lähin kehräämö on Mikkelissä asti.

Tutun lammastilayrittäjän ansiosta Ratilainen tietää, että lampaan villaa on välillä vaikea saada jatkojalostettavaksi. Kuitenkin, kun Tiihonen löysi sopivat koneet, kehräämöajatus alkoi jalostua.

Sampo toimii taas

– Talven mittaan on koneita entisöity. Ne ovat 50-luvulta, eivät sen vanhempia, toimintaperiaate sama kuin nykyisissäkin, Ismo Tiihonen ja Alma Räisäsen isä Mikko Räisänen määrittelevät.

Valmiina on jo Sampoksi ristitty villaa kehräämiseen valmisteleva karstakone. Se puhdistaa villan oljista, lannasta ja muusta lampaiden turkkeihin tarttuneesta ylimääräisestä. Ostohetkellä sen tiedettiin olevan ”takuulla toimimaton”, mutta nyt se toimii.

Vielä tarvitaan muutakin. Miehet arvioivat, että kunhan pesukone, kehruukone ja muut tarvittavat laitteet ovat paikoillaan, isoon halliin ei liikaa tilaa jää.

Kolmikon katseet ovat käyneet jo kauempanakin kuin yrityksen avaamisessa, esimerkiksi yhteistyökumppanuuteen liittyvissä jatkosuunnitelmissa.

Musiikki vaihtui villaan

Yksi kiinnostuksen kohde on villan pesu, jota ei Suomessa ole juurikaan tarjolla.

– Sitä haluamme kehittää esimerkiksi vähemmän vettä tarvitsevaksi. Edetään nyt kuitenkin askel kerrallaan, Ismo Tiihonen pohtii.

Kehräämön toimitusjohtaja Miia Ratilaisen tausta on yllättäen ihan muussa kuin villan jalostuksessa. Puolisonsa, lapsensa, kolmen lampaan, kahden vuohen, kahden ankan, kanojen, kissan, koiran ja kultakalojen kanssa Kinahmossa asuva Ratilainen on kotoisin Lempäälästä ja valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi.

– Korona-aikana menin auttamaan kinahmolaisen Satalampaan yrittäjä Heli Jolkkosta kerinnässä. Sitten tuli tällainen mahdollisuus ryhtyä kehräämöyrittäjäksi, hän kertoo.

– Jo lapsuuskodissani oli lampaita ja siitä virisi haave omien lampaiden hankkimisesta.

Yrittäjän vapaus viehättää

Musiikilla on edelleen vankka sija Miia Ratilaisen elämässä.

– Tällä hetkellä olen vapaa muusikko, freelancer. Muun muassa sävellän ja kirjoitan nuotteja muille, hän kuvaa.

Hänellä on yritystoimintaa jo musiikin osalta. Yrittäjäksi ryhtyminen ole ollut pelkkä sattuma, vaikka hän luonnehtiikin hieman ajautuneensa siihen rooliin.

– Siinä viehättää sen vapaus, saa määrittää itse työtään.

Polvijärven Kehräämö Oy

  • Toiminta käynnistyy tämän vuoden aikana.
  • Tulee olemaan ainoa pohjoiskarjalainen kehräämö. Seuraavaksi lähin sijaitsee Mikkelissä.
  • Yrityksen omistavat Miia Ratilainen, Alma Räisänen ja Ismo Tiihonen
  • Yrityksen tavoitteena on työllistää 2–6 henkilöä
  • Facebook: Polvijärven Kehräämö Oy

Teksti ja kuva: Päivi Pynnönen


Artikkeli on Neuvokas-jäsenlehdestä. Pääset lukemaan sitä klikkaamalla tästä >