Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Karelia hakee uusia asiantuntijoita osaajapooliin

Projektipäällikkö Niko Hellberg Granlundilta on tehnyt yhteistyötä Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa jo 2000-luvun alusta alkaen, jolloin hän aloitti oman työnsä ohella sähkösuunnittelun opettamisen. Nikoa voidaan kutsua Karelian asiantuntijayhteistyön konkariksi.

Karelia on nyt perustamassa osaajapoolia ja etsimässä siihen lisää Nikon kaltaisia asiantuntijoita. Osaajapooliin etsitään uusia työelämän erityisasiantuntijoita jakamaan näkemyksiä ja osaamista opiskelijoille. Poolilaisilla on mahdollisuus päästä tuottamaan ja kehittämään opintoja ja palveluja sekä parantaa samalla omaa osaamistaan ja saada opetuskokemusta.

 

Osaajapoolilla jaettua asiantuntijuutta

- Taustalla on ajatus, että osaajapoolilla varmistamme riittävän osaamistason ja työelämän vaatimukset koulutuksillemme, kertoo jatkuvan oppimisen suunnittelija Maarita Mannelin Karelialta.

- Tulevaisuudessa jokaisella suomalaisella on oltava mahdollisuus päivittää osaamistaan työuran aikana. Työnteon, opiskelun ja osaamisen kehittämisen tulee tapahtua nykyistä saumattomammin. Sen onnistumiseen tarvitaan joustavaa yhteistyötä työelämän ja korkeakoulujen välillä.

 

Joustava työn ja opettamisen yhdistelmä

Niko kertoo, että oman työn ja opettamisen yhdistäminen on ollut joustavaa. Hän on voinut sopia opettamisen ajankohdat itselle parhaaksi katsomalleen ajankohdalle. Yleisemmin hän on pitänyt tunteja oman työpäivän päätteeksi iltaopetuksena. Näin oma päivätyö ei ole vaatinut erityisjärjestelyjä. Niko on nähnyt yhteistyön erittäin hyödyllisenä.

- Opettajan työssä olen saanut esiintymiskokemusta ja lisäksi opettajana pystyy näkemään potentiaalisia uusia työntekijöitä. Tämä on työnantajan näkökulmasta erittäin tärkeää tulevaisuutta ajatellen, Niko kertoo.

Moni Hellbergin opetuksessa olleista opiskelijoita on tullut Granlundille ensin työharjoitteluun opiskelujen aikana ja tehnyt myös opinnäytetyönsä heille. Granlundille onkin rekrytoitu useita nuoria suunnittelijoita tätä kautta, vinkkaa Niko toimintatavasta muillekin yrityksille.

Niko rohkaisee muitakin liittymään rohkeasti mukaan Karelian osaajapooliin. Hän korostaa, että työelämän näkemykset ja tietous sekä opettajan erityisosaaminen ovat tärkeitä opiskelijoiden oppimiselle ja heidän opiskelumotivaatiolle. Oppimista tapahtuu puolin ja toisin, toteaa Niko lopuksi. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen löytyvät osoitteesta www.karelia.fi/karelia-ammattikorkeakoulun-osaajapooli/

 

 

Niko Hellberg
projektipäällikkö
Granlund


Artikkeli on Neuvokas-jäsenlehdestä. Pääset lukemaan sitä klikkaamalla tästä >