8.12.2019 klo 09:00
Uutinen

Tintin Puoti ja monet muut ottivat yrityskuiskaajat jälleen lämmöllä vastaan.

Yrityskuiskaajat keräsivät joensuulaisilta yrityksiltä 466 palvelupyyntöä.

Yrityskuiskaajat-kampanja järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Joensuun kaupungin, Business Joensuun sekä muiden yhteistyökumppaneiden asiantuntijoita kiersi jopa 431 yrityksessä keräten palautetta sekä palvelupyyntöjä ennätysmäärän, jopa 466 kappaletta.

Myös Joensuun Yrittäjät olivat mukana kampanjassa. Allekirjoittaneelle kampanja alkoi sopivasti juuri astuessani uuteen tehtävään ja oli näin hyvä mahdollisuus tutustua värikkääseen kirjoon palveluja, jotka tukevat joensuulaisia yrityksiä. Huomasin, että oli ongelma mikä tahansa, aina löytyy jokin taho tai palvelu, minkä suuntaan yrittäjä voi kääntyä.

Mielekkäintä minulle oli kuitenkin tutustua paikallisiin yrittäjiin sekä heidän tarinoihinsa. Ensimmäisellä kuiskausvierailulla tunsin pikemminkin olevani itse kuiskattava, kun pääsin vierailemaan Tintin Puodissa Utrassa pitkän yrittäjäuran tehneen Tarja Kähkösen luona. Tarja toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi puotiin, joka komeili lattiasta kattoon toinen toistaan hienompia käsitöitä. Tarja arvostaa käsitöissä kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä. Vierailussani vierähti hujauksella liki kolme tuntia, kun sain kuulla tarinoita käsitöistä ja yrittämisestä. Erään tuotteen kankaat oli haettava jopa Pietarista saakka, jotta ne vastasivat asiakkaan tarpeita.

Tarinoita yhdistäväksi teemaksi havaitsinkin Tarjan aidon halun ratkaista asiakkaiden ongelmia. Valikoimassa oli paljon tuotteita, jotka oli kehitetty juuri yksittäisen asiakkaan ongelmaan nokkelin keinoin. Tällainen lähestyminen edesauttaa vahvojen asiakassuhteiden syntymistä, mikä on tärkeää liiketoiminnaltaan sekä sijainniltaan Tintin Puodin tapaiselle yritykselle. Vierailuni aikana seuraamistani asiakaskohtaamisista huokuikin ystävyys sekä luottamus. Käsitöiden lisäksi Tarja on myös ansioitunut HomCare-jälleenmyyjä jo vuodesta 1996 lähtien. Sain itsekin kotiinviemisiä rikastuttavan kokemuksen lisäksi myös pesuaineiden muodossa.

Minulle Yrityskuiskaajat-kampanja oli paljon enemmän kuin 466 palvelupyyntöä yritysten tueksi. Kampanja opetti nuorelle miehelle paljon yrittäjyydestä sekä yrittäjien kohtaamista moninaisista haasteista. Ymmärsin myös samalla ettei yrittäjiä jätetä Joensuussa yksin näiden haasteiden kanssa. Vaikka kampanja nyt päättyikin, teen mielelläni yritysvierailuja jäsenyrityksissämme tulevaisuudessakin, jos suinkin minut huolitte kylään.

Johannes Lasaroff

toiminnanjohtaja