Etsi

Innostuva onnistuja! Kuusamo

Innostuva onnistuja! Kuusamo

Aika

20.3.2020 | 7:30 - 10:00

Paikka

Kuusamo
Koulutus

Valtaosa ihmisistä odottaa, että joku tulisi ja pelastaisi heidät. Näkisi heidän erinomaisuutensa ja nostaisi heidät kurjan arjen yläpuolelle. Mutta kukaan ei ole tulossa. Päivästä toiseen he raahustavat zombeina konttoreihin ja verstaisiin. Tekevät samoja rutiinitoistoja, kuin edellisinä päivinä, unelmoiden eläkkeestä. Minun tehtäväni on kuolleista herättää tämä kansakunta, saada ihmiset innostumaan työstään, oppimaan uutta ja menestymään.

Tilaisuuden aikana keskustellaan innostumisesta, uudenoppimisesta sekä menestyksestä. Ennen Mikko Kalliolan inspiroivaa puheenvuoroa nautitaan kahvit ja kierrellään teemapöydissä, joissa saa ajankohtaista tietoa yrittäjälle suunnatuista palveluista. Tilaisuuden lopuksi järjestetään  Pitch Finlandin karsintatilaisuus, jossa yrityksellä on mahdollisuus päästä ohituskaistalta johonkin Pitch Finlandin kahdeksasta valtakunnallisesta tapahtumasta, jossa on mahdollisuus saada sijoittaja oman liiketoiminnan kehittämisen tueksi. 

Lisätietoja Pitch Finlandista

ILMOITTAUDU TÄSTÄ

Lisätietoja:

Mari Viirelä
050 4777 280
 
Paula Pihlajamaa
050-4399808

Tapahtuman järjestää Kasvun Kartta -hanke. Hankkeen rahoittajia on Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus, alueen kunnat sekä Euroopan sosiaalirahasto.