2.1.2017 klo 16:05
Uutinen

Arvonlisäveron alarajaa nostettava

Suomen Yrittäjät:

Suomen Yrittäjät ehdottaa, että arvonlisäverollisen toiminnan raja nostetaan 10 000 eurosta 20 000 euroon ja liukuen poistuvan huojennuksen yläraja nostetaan 30 000 eurosta 50 000 euroon. Tämä lisää yrittäjien määrää ja auttaa pienyrityksiä.

– EK on viimeksi tänään (28.12.) Kauppalehdessä vaatinut, että nyt on aika kääntää katse isompiin ja kypsemmässä vaiheessa oleviin yrityksiin. Suomen Yrittäjät on eri mieltä. Nyt on nimenomaan aika tukea myös pieniä yrittäjiä, joista moni on taloudellisesti todella ahtaalla, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Pentikäinen muistuttaa, että isojen sanelupolitiikka ei enää nykymaailmassa ole järkevää.

– Suomessa on totuttu siihen, että isot sanelevat pienille ehdot. Työmarkkinapolitiikka on tästä kouluesimerkki. Sanelun aika on ohi. Se ei palvele ketään, Pentikäinen sanoo.

– Nykypolitiikan pitää tukea nimenomaan pieniä yrittäjiä ja yrityksiä, sillä maailmaamme muuttavista innovaatioista moni syntyy juuri pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Lisäksi on hyvä muistaa, että viime vuosina uudet työpaikat ovat syntyneet nimenomaan pieniin, alle kymmenen työntekijän yrityksiin – hyvä niin, sillä ne työpaikat ovat olleet tärkeä vastapaino suuryritysten irtisanomisille, Pentikäinen toteaa.

Arvonlisäveron rajojen nosto helpottaa pienyritystoimintaa ja kannustaa yritysten perustamiseen ja kasvuun nykyistä alv-rajaa laajemmalla alueella. Näin poistetaan yrittäjyyden ja kasvun esteitä, jotka johtuvat ahtaasta verollisen toiminnan rajasta. Korotus poistaa sellaisia pienyritysten kasvuun kohdistuvia haittoja, jotka johtuvat alv-velvolliseksi rekisteröitymisen sekä alv:n alaisten myyntien ja ostojen raportoinnista aiheuttamista kustannuksista.

Suomen Yrittäjät uskoo, että uudistus tuo yhteiskuntaan lisää joustavuutta ja tekee yrittäjyydestä entistä houkuttelevamman tavan työllistyä ja työllistää. Rajan nosto vähentää myös verojen keräämisestä hallinnolle aiheutuvia kustannuksia.

Liukuva huojennus säilytettävä

Nykyisenkaltainen liukuva huojennusalue tulee säilyttää myös rajaa nostettaessa. Myynnin ylittyminen pienelläkin määrällä muuttaa koko myynnin verolliseksi vuoden alusta lukien, mikä voi olla kohtuutonta rajan tuntumassa toimiville. Liukuvalla huojennuksella myyjä saa osan tilittämästään arvonlisäverosta takaisin palautuksena vielä sen jälkeen, kun toiminta on tullut verolliseksi.

Liukuen poistuva huojennus on tärkeä myös kilpailuvaikutusten vuoksi. Kun toiminta lähtee kasvuun, huojennus on enää osittainen, eikä poistuminen muodosta liian jyrkkää kasvukynnystä.

Muutos keventäisi pienyritysten alv-taakkaa noin 160 miljoonalla eurolla ja helpottaisi noin 200 000 pienintä yritystä.

– Uudistuksen menot kannattaa kattaa leikkaamalla valtiontalouden menoja. Vaikka veroja ei kertyisi paljon enempää, muutos lisäisi yrittäjyyttä. Se näkyisi erityisesti työllisyyden kohenemisena: itsensä työllistävien määrän kasvuna ja heidän ansioidensa paranemisena, Pentikäinen sanoo.

Aiemmin tänään julkistettu Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäkysely paljasti, että neljäsosa yksinyrittäjistä ansaitsee alle tuhat euroa kuukaudessa.

Alv-uudistus saattaisi lisätä myös kausiluonteisesti tai osa-aikaisesti pienyrityksiin palkattujen työntekijöiden määrää.

Käyttöön ensi vaalikaudella

– Esitämme, että uudistus valmistellaan siten, että sitä sovelletaan mahdollisimman pian seuraavan hallituskauden alusta lukien, Pentikäinen sanoo.

Yleisen alv-velvollisuuden rajan muuttaminen yli 10 000 euron vaatii EU:n suostumusta. Muiden maiden käytännöt huomioiden on kuitenkin todennäköistä, että asiaa ei EU:ssa vastusteta. EU-maissa alaraja vaihtelee nollan ja noin 95 000 euron välillä. Rajoja ei kuitenkaan voi suoraan verrata, koska verojärjestelmät ovat niin erilaisia.

Ruotsissa alarajaa ei ole ollut, mutta 1.1.2017 alarajaksi otetaan käyttöön 30 000 kruunun alaraja. Viro hakee EU:lta lupaa nostaa arvonlisäveron alarajaa 16 000 eurosta 40 000 euroon.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi

johtaja Anna Lundén, Suomen Yrittäjät, p. 050 544 3928, anna.lunden@yrittajat.fi