5.10.2017 klo 10:42
Uutinen

Oulun seudun yrittäjänaiset 70 vuotta

Yrittäjänaiset vaativat vauvalaskun tasaamista

Oulun seudun yrittäjänaiset täyttää tänä vuonna huikeat 70 vuotta. Naisyrittäjät olivatkin edelläkävijöitä, kun lähtivät järjestäytymään jo heti sotien jälkeen. Pitkä taival kertoo, että naisten omalle yrittäjäyhdistykselle on ollut tarvetta.

Paikallistasolla keskitytään yrittäjän osaamisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Oulun seudun yrittäjänaiset järjestää noin 300 jäsenelleen ajankohtaista koulutusta, viime vuosina mm. digitaalisesta markkinoinnista. Yhdistys tukee myös jäsenyritysten myyntityötä järjestämällä messutapahtumia ja verkostoitumisiltoja.

”Monet jäsenistämme ovat yksinyrittäjiä, jolloin yhdistys antaa heille työyhteisön. Vaikka kuinka väsyneenä lähtisi jäsentapaamisiin, samanhenkisessä joukossa virkistyy aina”, Oulun seudun yrittäjänaisten puheenjohtaja Raija Tuominen kertoo.

Edunvalvontatyötä naisyrittäjien eteen tekee niin ikään 70 vuotta täyttävä Suomen Yrittäjänaiset.

Juuri nyt maan hallitusta puhuttava perhevapaauudistus on kuulunut Yrittäjänaisten edunvalvonnan kärkitavoitteisiin. Yrittäjänaisia on myös kuultu: huhtikuusta lähtien äidin työnantajalle on annettu 2500 euron kertakorvaus perhevapaiden aiheuttamista kuluista.

”Mutta edelleen suurin osa perhevapaiden kustannuksista kaatuu äitien työnantajille siltä osin, mitä Kela ei korvaa, noin 12000 euroa. Tämä on iso raha yksinyrittäjälle, joka miettii, uskaltaako palkata ensimmäisen työntekijänsä. Tämä on iso raha myös yritykselle, joka työllistää ehkä vain yhden tai muutaman henkilön yrittäjän lisäksi”, Tuominen painottaa. Hän muistuttaa, että yli 90 prosenttia Suomen yrityksistä työllistää alle 10 henkeä eli lähes kaikki yrityksemme ovat mikroyrityksiä.

”Tilanne johtaa siihen, että hyvin koulutetut nuoret naisemme eivät saa vakituisia työpaikkoja. Nykykäytäntö on työllistämisen ja työllistymisen este, mikä on täysin hullua aikana, jolloin pidetään tärkeimpänä asiana saada työllisyys kasvuun.”

Yrittäjänaiset esittää, että vanhempainvapaista ja sairaan lapsen hoitamisesta aiheutuvat palkkakulut, jotka jatkuvat siihen asti, kun lapsi täyttää 10 vuotta, jaetaan kaikkien veronmaksajien kesken kuten esimerkiksi kulut peruskoulusta.

”Tällä muutoksella saamme aivan varmasti naisvaltaiset alat kasvuun, jolloin yritykset uskaltavat palkata lisää väkeä ja nuoret naiset pääsevät pätkätöiden sijaan vakituisiin töihin.”

Oululaiset yrittäjänaiset juhlivat 11.11. Alppimajalla. Illallisjuhlan juontaa palkittu Lauri Salovaara.

Myös kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander ovat menossa mukana. Oulun oma tähti, yrittäjänaisten jäsen, upea taiteilija Merja Larivaara esiintyy. Räp-artisti Sana esittää yllätysräpin maailman ensi-illassa. Juhla huipentuu livemusiikkiin RSHB-bändin voimin.

Lisätietoa:

Raija Tuominen
Oulun seudun yrittäjänaiset, puh.joht.
050 3200 203
raija.tuominen@studiopsv.fi

Annukka Kääriäinen
Oulun seudun yrittäjänaiset, siht.
044 086 1120
annukka.kaariainen@prokaks.fi

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaiset
050 302 8460
seija.estlander@yrittajanaiset.fi