4.11.2017 klo 22:02
Uutinen

Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2017 TEVO Oy Raahe

Kuvassa: Pirkko ja Teuvon Joensuu TEVO Oy

TEVO Oy:n palkitsemisperusteista sanotaan seuraavaa: Yritys on vahva teollisuuden tekijä, kansallinen ja kansainvälinen oman alansa menestynyt erikoisosaaja. Konserni työllistää 210 ammattilaista ja liikevaihto on 40 milj. euroa. Yritys on vakavarainen ja alallaan hyvin menestynyt luotettava toimija.

VIDEO PALKITUSTA TÄSTÄ

TEVO Oy:n historia

Alkujaan Saloisista Raahen kupeesta lähtenyt perheyhtiö TEVO Oy on raskaskonepaja-alan kansainvälinen monialaosaaja, jonka liiketoiminnot ovat laajentuneet teräs- ja paperiteollisuudesta offshore- ja laivanrakennusteollisuuteen. TEVOn vahvaa osaamisaluetta ovat erikoislujat terästuotteet Lokomo-valimolta, vaativat levytyöt, erikoishitsaukset sekä järeät metallityöstöt. Omia tuotteita ovat mm. pronssiset laivapotkurit ja paperiteollisuuden erikoistelat.

TEVOn yritystoiminta alkoi yli 40 vuotta sitten toimitusjohtaja Teuvo Joensuun jäädessä pois Rautaruukilta kehittääkseen perustamaansa konepajaa, joka tulisi palvelemaan paikallista terästehdasta ja muita asiakkaita. 1990-luvun alussa konepaja ryhtyi paperikoneiden telojen huolloista saamansa kokemuksen pohjalta valmistamaan TEVO-levitysteloja, joita on viety tähän mennessä 36 eri maahan. TEVO-levitystelat edustavat tänäkin päivänä alansa huippua monien innovatiivisten ja patentoitujen ratkaisujensa ansiosta.

Konserni työllistää 210 metallialan ammattilaista Raahen, Tampereen ja Turengin toimipisteissä. Viennin osuus on noin 40 % ja vuosittainen liikevaihto 40 milj. euroa. TEVO on vakavarainen ja luotettava laitetoimittaja sekä yhteistyökumppani, se sijoittuu maassamme alansa menestyneimpien yritysten joukkoon.

Yrityksen nykytila – arvot ja tulevaisuus

Yrityksen tavoitteena on muodostaa pitkäaikaisia ja luottamuksellisia yhteistyösuhteita asiakkaidensa kanssa toimittamalla tasa- ja korkealaatuisia tuotteita. Yritys on sitoutunut noudattamaan kaikkia kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja määräyksiä, jotka koskevat sen toimintaa.
Yritys kehittää jatkuvasti toimintaansa asiakastyytyväisyyden, henkilöstön kehittämisen ja muiden sidosryhmien suhteen. Tämä edellyttää toiminnan tehokkuutta ja hyvää kannattavuutta. Tevo Oy huolehtii turvallisesta työympäristöstä ja tukee henkilöstön ammatillista kehittämistä. Yritys on myös avoin kommunikoinnissaan. Yritys kannustaa myös alueellista kehittämistä osallistumalla ohjelmiin, jotka edistävät paikallista liiketoimintaa ja liikuntaharrastusta.

-”Tevo Oy:n arvot perustuvat hyvään käyttäytymiseen yrityksenä. Tämä tarkoittaa sitä, että yritys pyrkii aina täyttämään asiakkailleen, työntekijöilleen, yhteistyökumppaneilleen ja yhteiskunnalle antamansa lupaukset ja odotukset vastuullisella tavalla, summaa arvoja Tevo Oy:n yrittäjä, toimitusjohtaja Teuvo Joensuu.”

Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt TEVO Oy:lle Suomen Vahvimmat 2007 – 2011 -sertifikaatin. Sertifikaatti myönnetään yritykselle, joka on saavuttanut korkean Rating Alfa-luottokelpoisuusluokituksen AA+ tai AAA, joihin yltää vain noin 10 % suomalaisista yrityksistä. Sertifikaatti tarkoittaa sitä, että yritys on luotettava ja vakaa yhteistyökumppani. Tähän yritys pyrkii myös jatkossa.

Katso esittelyviedeo:
https://drive.google.com/file/d/0B6l0YVuprl-rRDBoTnFXM0JoU00/view?usp=sh…

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon saaneet yritykset:

1979 KOPO-Konepohja Oy, Oulu
1980 Oulun Puukaluste Oy, Oulu
1981 Talousneuvos Antti Jurvakainen, Muhos
1982 Mistex Oy, Raili ja Otto Koivumaa, Haapavesi
1983 Pölkky Oy, Kuusamo
1984 Lauri Kuokkanen Oy, Kempele
1985 Tj. Rainer Lindeman, Koskilinjat Oy, Oulu
1986 Miilukangas Ky, Raahe
1987 Hammarin Sähkö Oy, Oulu
1988 Matti Kylmänen, Rantsila
1989 Polar Electro Oy, Kempele
1990 Veljekset Paakinaho Oy, Haapavesi
1991 Oulun Kone ja Laakeri Oy, Oulu
1992 Kauppapuutarha Pekka Rönkkö, Pyhäjärvi
1993 Pörhön Autoliike Oy, Oulu
1994 Kinnusen Mylly, Utajärvi
1995 Sah-Ko Oy, Oulu
1996 Ojala-yhtymä, Oulainen
1997 Kellon Saha Oy, Haukipudas
1998 Niemitalon Juustola, Pudasjärvi
1999 Jot Automation Group Oyj, Oulunsalo
2000 Tillman Ky, Muhos
2001 Tahkola Tilitoimistot Oy, Oulu
2002 Elektrometalli Oy, Kempele
2003 Korsu Oy, Raahe
2004 Kymppi-Eristys Oy, Oulu
2005 Ouman Oy, Kempele
2006 Pyyn Saha ja Höyläämö Oy, Oulainen
2007 Kuusamon Uistin Oy, Kuusamo
2008 Betamet Oy, Oulu
2009 E. Helaakoski Oy, Raahe
2010 Koodiviidakko Oy, Oulu
2011 OK Graniitti Oy, Oulainen
2012 Novia Finland Oy, Oulu
2013 Tutoris Oy, Oulu
2014 Mitta Oy, Oulu
2015 Profin Oy
2016 Ruskon Betoni Oy, Oulu
2017 Tevo Oy

Lisätiedot palkitulta yrittäjältä:

Tevo Oy
Teuvo Joensuu
p. 040 5047 655
www.tevo.fi

TiedotEkuva: TEVO Oy