Etsi

Järjestö

Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2019 Nevalanmäen Perhekodit Oy, Haapavesi

TOIMINTAA NUORTEN HYVÄKSI JA EHDOILLA!

Nevalanmäen Perhekodit Oy historia

Päätös oman toiminnan käynnistämisestä lähti liikkeelle kahden työkaverin ajatuksesta ja halusta kehittää vielä paremmaksi nuorten parissa toimimista ja tuoda toimintaan lisää harrastusmahdollisuuksia. Kun päätös oman toiminnan käynnistämisestä oli tehty silloisen yhtiökumppanin kanssa, toimitiloja ryhdyttiin etsimään aktiivisesti ja kesällä 1999 ne löytyivät Haapavedeltä. Aluksi asiakkaana oli neljä nuorta, mutta yrityksen kasvu tapahtui nopeasti. Muutaman vuoden kulutta toimitiloiksi soveltuvia kiinteistöjä hankittiin kaksi lisää, joissa käynnistyi myös lastensuojelun sijaishuoltotoiminta.

”Voimakas halu kehittää ja toimia nuorten hyväksi ajoi yrittäjyyteen,” summaa Nevalanmäen Perhekodit Oy:n syntyä toinen perustaja, nykyinen omistaja ja toimitusjohtaja Tiina Eriksson yrityksen alkumetrejä. 

Nevalanmäeen Perhekodit Oy tänäänTämä vuosi on Nevalanmäen Perhekodit Oy:lle merkittävä, sillä yritys täyttää 20 vuotta. Yrityksen juhlavuotta on haluttu viettää yhdessä henkilökunnan kanssa monin eri tavoin. Yhteistä aikaa on vietetty etelän lämmössä, useammassa osassa, jotta on voitu varmistaa yksiköiden toiminta ja miehistövahvuus. Yksi vuoden kohokohdista juhlia vuotta on tietysti Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Maakunnallinen Yrittäjäjuhla.

Arvot: rehellisyys, avoimuus ja toisen kunnioittaminen voivat kuulostaa kliseeltä, mutta meillä ne tarkoittavat asioita, joita opetamme nuorille ja joiden mukaan myös yrityksessä toimimme ja teemme työtä.

”Yrityksen tärkein voimavara on osaavat ja sitoutuneet työntekijät. Meillä on aivan erikoislaatuinen Nevalanmäen henki, nevalanmäkisyys. Se näkyy arjen toiminnassa erityisenä yhtenäisyytenä, sitoutumisena ja ammattimaisuutena. Meillä jokaisesta nuoresta välitetään aidosti, eikä kukaan meillä - käy vain töissä. Tällä alalla toimiminen vaatii henkilökunnalta paljon, mutta myös antaa. Työn jälki näkyy ja olemme siitä ylpeitä, Eriksson summaa tuntemuksiaan.

”Yrityksen pitkä historia näkyy tänä päivänä suurena luottamuksena sijoittavien kuntien sosiaalityöntekijöiden taholta. Työn laatuun ja ammattitaitoon luotetaan myös niiden haastavampien nuorten hoidon ja kasvatuksen osalta,” mikä tuntuu meistä todella hyvältä Eriksson jatkaa.

Tällä hetkellä toimintaa on Haapavedellä kahdessa ja Juvalla kahdessa asuinyksikössä, lisäksi molemmilla paikkakunnilla on useita tukiasuntoja itsenäistyville nuorille.

Tulevaisuuden suunnitelmat

Nevalanmäen Perhekodit Oy:lla on pitkällä aikavälillä tarkoitus edelleen kasvaa ja laajentaa toimintaansa. Lähiaikoina avaamme Haapavedelle yhteisöllisen tukiasumisen yksikön esimerkiksi ammattikoulua käyville nuorille, jotka eivät vielä ole täysin valmiita itsenäiseen asumiseen.

”Tietysti on myös mahdollista, että laajennamme toimintaamme maakunnan ulkopuolelle Juvan lisäksi toisillekin paikkakunnille nevalanmäkisyyttä unohtamatta,” avaa yrityksen tulevaisuuden suunnitelmia Eriksson.

Esittelyvideo tästä:  https://vimeo.com/kuulu/review/358060381/e7cc909772
Lisätietoja yrityksestä:
Tiina Eriksson p. 040 719 3456
Lisää meistä: www.nevalanmaki.fi
Kuva: Nevalanmäen Perhekodit Oy Tiina Eriksson

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien avoimeen hakuun tuli tehdä esitykset Maakunnallisesta Yrittäjäpalkinnon saajasta 9.8.2019 mennessä. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus kävi tehdyt esitykset läpi puheenjohtajan johdolla. Valinta oli tänä vuonna yksimielinen, Nevalanmäen Perhekodit Oy. Työntekijöitä yrityksessä on tällä hetkellä 48 henkilöä. Liikevaihto tällä tilikaudella (päättynyt 31.7.) 3,2 milj. euroa.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon saaneet yritykset:

  • 1979 KOPO-Konepohja Oy, Oulu
  • 1980 Oulun Puukaluste Oy, Oulu
  • 1981 Talousneuvos Antti Jurvakainen, Muhos
  • 1982 Mistex Oy, Raili ja Otto Koivumaa, Haapavesi
  • 1983 Pölkky Oy, Kuusamo
  • 1984 Lauri Kuokkanen Oy, Kempele
  • 1985 Tj. Rainer Lindeman, Koskilinjat Oy, Oulu
  • 1986 Miilukangas Ky, Raahe
  • 1987 Hammarin Sähkö Oy, Oulu
  • 1988 Matti Kylmänen, Rantsila
  • 1989 Polar Electro Oy, Kempele
  • 1990 Veljekset Paakinaho Oy, Haapavesi
  • 1991 Oulun Kone ja Laakeri Oy, Oulu
  • 1992 Kauppapuutarha Pekka Rönkkö, Pyhäjärvi
  • 1993 Pörhön Autoliike Oy, Oulu
  • 1994 Kinnusen Mylly, Utajärvi
  • 1995 Sah-Ko Oy, Oulu
  • 1996 Ojala-yhtymä, Oulainen
  • 1997 Kellon Saha Oy, Haukipudas
  • 1998 Niemitalon Juustola, Pudasjärvi
  • 1999 Jot Automation Group Oyj, Oulunsalo
  • 2000 Tillman Ky, Muhos
  • 2001 Tahkola Tilitoimistot Oy, Oulu
  • 2002 Elektrometalli Oy, Kempele
  • 2003 Korsu Oy, Raahe
  • 2004 Kymppi-Eristys Oy, Oulu
  • 2005 Ouman Oy, Kempele
  • 2006 Pyyn Saha ja Höyläämö Oy, Oulainen
  • 2007 Kuusamon Uistin Oy, Kuusamo
  • 2008 Betamet Oy, Oulu
  • 2009 E. Helaakoski Oy, Raahe
  • 2010 Koodiviidakko Oy, Oulu
  • 2011 OK Graniitti Oy, Oulainen
  • 2012 Novia Finland Oy, Oulu
  • 2013 Tutoris Oy, Oulu2014
  • Mitta Oy, Oulu2015 Profin Oy, Pudasjärvi
  • 2016 Ruskon Betoni Oy,
  • Oulu2017 Tevo Oy,
  • Raahe2018 Feelia Oy, Pyhäntä
  • 2019 Nevalanmäen Perhekodit Oy, Haapavesi

Lisätietoja valinnasta:pj. Jussi RiikonenPohjois-Pohjanmaan Yrittäjätp. 040 3100 501