16.4.2020 klo 08:04
Uutinen

Ilosta työhön ja hyvinvointiin!

Tässä ajassa on paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta kysymystenkin sanoittaminen ja ihmettely tarvitsee tilaa tulla kuulluksi, jotta voi paremmin.

Yrittäjät painivat isojen huolien äärellä toimeentulon, yrityksen toimintaedellytysten ja tulevaisuuden epävarmuuden takia. Huoli on omasta ja usein myös muiden pärjäämisestä, selviytymisestä ja toimeentulosta.

Minun motiivina auttaa muita yrittäjiä PPY:n neuvontapalveluiden kautta on se, että voin tehdä osuuttani meitä kaikkia koskettavan asian äärellä työnohjaajana ja valmentajana. Voin olla kuuntelija ja ajatusten vaihtaja, haluan tukea ihmisten toimijuutta ja toivoa. En osaa neuvoa enkä ratkaista ongelmia, en tunne substanssiasi, mutta voin tarjota kysymyksiä ja näkökulmia voimavarasuuntautuneesti ihmissuhdetyön ammattilaisena. Tällä tavalla ehkä ajatustesi ja tunteittesi sekamelska saa jonkinlaista jäsennystä tai hengitystilaa. Siinä tilassa voi paremmin löytyä myös kadonneita langanpäitä, mistä napata kiinni. Dialogisen keskustelun avulla voimavarat sekä epämukavan tilanteen sietokyky voi vahvistua.

Olen toiminut 30 v pienyrittäjänä kolmessa eri ammatissa. Ensin kampaamoalalla, sitten pitkään terapia- ja kuntoutusalalla ja nyt muutaman vuoden työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin parissa. Olen työskennellyt sekä yksinyrittäjänä että muutaman henkilön työnantajana.

Ota yhteyttä, niin sovitaan soitto- tai etäpalaveriaika.
Minna Koivula
minna.koivula@ilosta.fi
p. 050 5119 061
www.ilosta.fi