6.5.2020 klo 13:52
Uutinen

Kokemusasiantuntijan tarjoamaa apua yrittäjille

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenpalveluita on täydennetty uudella asiantuntijalla. Jukka Vitikka on 62-vuotias sekä Oulussa että Rovaniemellä asuva monipuolisen kokemuksen omaava KTM. Hän ei tunnista itseään teoreetikoksi, vaan käytännön yritystoimintaa harjoittaneeksi ja ymmärtäväksi yrittäjäksi, joka on nähnyt työssään yritysten elinkaaren kaikki vaiheet; aloitus, kasvu, tulos- ja rahoitusongelmat sekä luopumisen.

Vitikka on toiminut päivittäistavara- ja urheilukauppiaana, tervehdyttänyt pk-yrityksiä koko valtakunnan alueella yli 20 vuoden ajan sekä toiminut osakkaana ja asiantuntijana kiinteistökehityshankkeissa yksityisten sijoittajien sekä kunnallisten organisaatioiden kanssa.

Tervehdyttämiskohteina ovat olleet kaupan sekä erilaiset palvelu-, metalli- ja elintarvikealan yritykset. Näissä tilanteissa on rakennettu polkua kohti kannattavaa liiketoimintaa. Työuransa aikana Vitikka on kokenut niin 1990-luvun alun kuin finanssikriisinkin.

Nyt päällä oleva koronakriisi koettelee pk-alan yrityksiä raskaalla kädellä. Moni kokee neuvottomuutta, miten tästä eteenpäin. Yrityksen elämään liittyy tiiviisti myös yrittäjän perhe. Jos ympyrä on pieni niin ajatuksetkin alkavat kiertää pientä rataa. Tässä tilanteessa on usein helpottavaa keskustella ulkopuolisen kanssa. Kokenut ulkopuolinen katsoo asiaa vähän kauempaa mutta ymmärtää kuitenkin yrittäjän ajatusten liittymäkohdat niin lähiympäristöön kuin muuhunkin toimintaympäristöön.

Jukka Vitikka tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjille omaa kokemustaan vapaaehtoistyöhön. ”En ole sateentekijä, mutta toivottavasti pystyn tarjoamaan keskusteluapua puhelimessa tai paikan päällä käyden” hän toteaa.

Useimmiten asioiden auki keskustelemisen kautta löydetään polun pää, jota kautta päästään vaikeastakin tilanteesta rakentavasti eteenpäin. Yhteydenpito on luonnollisesti luottamuksellista. Avut ovat maksuttomia. Jos koet, että tarvitset ulkopuolista keskusteluapua liiketoimintaasi liittyvissä asioissa, niin soita tai lähetä sähköpostia.

Jukka Vitikka

0500 890 360

jukka@juviset.com