Etsi

Anne Niemi

Kuka olet?

Olen Anne Niemi, 56-vuotias kolmannen polven yrittäjä Vimpelistä. Yrittäjänä olen toiminut sukuni omistamassa yrityksessä jo vuodesta 1995. Ensin peruna-alalla ja elintarviketeollisuudessa sekä nyttemmin metalliteollisuuden ja pääomasijoituksen parissa. Tänä vuonna perustimme tyttäreni kanssa yhteisen yrityksen naisten vaatetusalalle.

Minun elämääni on aina kuulunut yrittäjyys sen eri muodoissa. Olen saanut varttua yrittäjien kasvattamana. Järjestötyössä olen ollut mukana 1990-luvun alusta saakka niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Yrittäjyyden lisäksi toinen kotoa perintönä tullut asia on yhteiskuntavaikuttaminen. Olen ollut kotikunnassani kuntapolitiikassa vuodesta 2001 monenlaisissa rooleissa. Alueellani olen toiminut Järviseudun Perusturvan sekä elinkeinoyhtiön luottamustehtävissä. Maakunnassa olen ollut yhden kauden maakuntahallituksessa ja nyt kolme kautta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa sekä konserniyhtiöiden hallituksen puheenjohtajana.

1. Miksi haet tähän luottamustehtävään?

Yrittäjyys on yhteiskuntaa kantava ja rakentava voima. Haluan olla mukana uudistamassa järjestöä entistä palvelevammaksi ja vastaamaan muuttuvan yrittäjyyden haasteisiin.

Korona on tuonut uusia ongelmia, ja yhteiskuntamme ”jälleenrakentaminen” tulee ottamaan aikaa. Haluan antaa oman osuuteni tähän työhön.

Omissa perheyrityksissämme olemme etenemässä hiljalleen neljänteen polveen. Haluan siirtää sukumme yrittäjyystarinaa edelleen. Haluan myös olla mukana rakentamassa yrittäjäjärjestöä tuleville sukupolville.

2. Mikä on mielestäsi yrittäjäjärjestön tärkein tehtävä?

Minulle on tärkeää, että me yrittäjäjärjestönä kuljemme yrittäjien rinnalla heidän arjessaan ja autamme heitä eteen tulevien haasteiden kanssa. Yrittäjien puolestapuhujana meidän tulee rohkeasti nostaa epäkohtia esiin ja tehdä kaikkemme niiden korjaamiseksi. Me olemme yrittäjän paras tuki ja turva!

Yrittäjyyden puolesta puhuminen ei ole tärkeää vain yrittäjyyden vaan jokaisen suomalaisen kannalta. Yrittäjyys luo maahan toimeliaisuutta ja työpaikkoja.

3. Missä yrittäjäjärjestö on mielestäsi onnistunut hyvin, ja missä on vielä kehitettävää?

Olemme onnistuneet vahvistamaan järjestöä yrittäjyyden parhaimpana asiantuntijana ja osaajana. Medianäkyvyys on lisääntynyt huikeasti ja meitä kuullaan aidosti.

Kevään koronakriisin aikana järjestö onnistui hienosti.

Työ jatkuu ja kehitettävää riittää. Paikallinen sopiminen ja työmarkkinoiden jäykkien rakenteiden uudistaminen vaatii meiltä vielä työtä. Myös kuntien elinkeinopolitiikassa ja julkisten hankintojen järkeistämisessä on tehtävää.

4. Jos sinut valitaan varapuheenjohtajaksi, mihin suuntaan viet yrittäjäjärjestöä? 

Meidän tulee olla jatkuvasti ajan hermolla ja varmistaa, että yrittäjät saavat tarvitsemansa laadukkaat palvelut sijaintikunnasta tai -alueesta riippumatta.

Haluan nähdä järjestömme yhä voimakkaampana yrittäjyyden asiantuntijana ja puolestapuhujana. Nopeus ja ketteryys ovat valttimme. Me rakennamme omien yritystemme ja järjestömme lisäksi tätä kotimaatamme ja yhteiskuntaamme. Edelläkävijänä ratkaisuja tarjoten, ei perässä hiihtäen eikä viisastellen!

Aiemmat luottamustoimet 

  • Vimpelin Yrittäjät, hallituksen jäsen/sihteeri 1990–1996 ja 2002–2016
  • Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry, hallituksen varapuheenjohtaja 2008–2016, puheenjohtaja 2016
  • Suomen Yrittäjät, hallitus, varajäsen 2008–2010 ja 2015–2016, jäsen 2011–2014 ja 2016–
  • Suomen Yrittäjät, elinkeinopoliittisen valiokunnan jäsen 2011–2012 ja puheenjohtaja 2013–2019
  • Suomen Yrittäjät, hallituksen työvaliokunta, jäsen 2018–
  • Järviseudun Peruna Oy, hallitus 1997–
  • Hydro-Invest Oy, hallitus 1997–
  • Oy Varax-Products Ab, hallitus 2002–
  • Idanne Oy, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja 2020–
  • Vimpelin Lämpö Oy, hallituksen puheenjohtaja 2017–
  • Järviseudun Mediatalo Oy, hallitus 2018
  • Järviseutu säätiö, hallitus 2007–2012
  • Finnvera Oyj, hallintoneuvosto 2020–
  • Valtuutettu 2005 -, valtuuston puheenjohtaja 2014–2017
  • Kunnanhallitus, II varapuheenjohtaja 2005–2008, puheenjohtaja 2009–2012
  • Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy, hallituksen puheenjohtaja 2015 ja 2019–
  • Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, hallitus 2009–
  • Seinäjoen Y-talo Oy, hallituksen puheenjohtaja 2017–
  • Seinäjoen Terveysteknologiakeskus Oy, hallituksen puheenjohtaja 2017–
  • Etelä-Pohjanmaan liitto, maakuntahallitus 2005-2008, maakuntavaltuusto 2009–2012

» Takaisin varapuheenjohtajaehdokkaisiin