26.7.2018 klo 17:58
Uutinen

Köpingin markkinat heinäkuun viimeisenä viikonloppuna

Vähänkyrön Yrittäjien voimannäyte, Köpingin markkinat, järjestetään Tervajoella tuttuun tapaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kyseessä on vuoden suurin yleisötapahtuma Vähässäkyrössä, joka moninkertaistaa viikonloppuna Vähänkyrön asukasluvun. Markkinoilla käy nimittäin perinteisesti yli viisitoistatuhatta ihmistä. Markkinat päättävät perinteiseen tapaan Vähänkyrön kotiseutuviikon.

Ensimmäiset Vähänkyrön Yrittäjät ry:n järjestämät markkinat pidettiin 4. elokuuta 1979 Tervajoella Köpingin torilla yksipäiväisinä nimeltään Köpingin Elomarkkinat. Käynnistäjänä ja puuhamiehenä toimivat silloin Ismo Sumuvuori ja Reijo Taittonen ja spiikkerinä Vilho Erkkilä.
Puuhamiehet ovat vuosien saatossa vaihtuneet. Tällä hetkellä kokonaisvastuu markkinoiden järjestämisestä on yhdistyksen hallituksella ja markkinat ovat yrittäjäyhdistyksen tärkein tulonlähde.

Markkinat vaativat paljon työtä kuten esimerkiksi markkinapaikkojen suunnittelua, teiden sulkemisia, liikenteen ja pysäköinnin järjestämistä, lupien hakemista, esiintymislavan ja äänentoiston rakentamista, jätehuollon varmistamista ja siivoamista. Yrittäjäyhdistys tekee totuttuun tapaan tänäkin vuonna yhteistyötä eri seurojen ja järjestöjen kanssa. Viime vuosina on markkinoiden ohjelmien tuottamisessa suosittu paikkakunnan ja lähialueen omia kykyjä ja ohjelmanumeroiksi ovatkin vakiintuneet mm. Veljeskuoron sekä Kyrönmaan puhaltajien esiintymiset ja pläkkyrimestarin työnäytökset.

– Markkinoita on kuitenkin mukava järjestää, kun Tervajoki ja koko Vähäkyrö herää eloon markkinaviikonlopun ajaksi, kertoo Vähänkyrön Yrittäjien puheenjohtaja Kari Rinta.

Markkinoista on muodostunut mittava vähäkyröläinen tapahtuma, kaiken kansan kotiseutujuhla, jossa voi tavata ystäviä, sukulaisia, tuttavia, koulukavereita vuosien takaa sekä tuttuja torimyyjiä joiden kanssa voi tehdä hyviä kauppoja. Tervetuloa siis Vaasan Vähänkyrön Tervajoella heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, pe 27.7.2018 klo 11 – 20 ja la 28.7.2018 klo 9 – 17