7.1.2020 klo 10:17
Uutinen

Elisan 5G-verkko avautui Vaasaan

Elisa avasi 5G-verkon Vaasaan joulukuussa. Aluksi verkko kattaa muun muassa Vaasan yliopiston ja Runsorin alueet, mutta sitä laajennetaan ensi tämän aikana muun muassa kaupungin keskustaan.

– Alkuvaiheessa halusimme tuoda verkon sinne, missä on suurin asiakaskysyntä. Vaasan yliopistolla on paljon aktiivista mobiilikäyttöä ja lisäksi heillä ollut jo kokeiluja 5G:hen liittyen. Vaasassa on myös merkittäviä suuria teollisuusyrityksiä, kuten energiaklusterin asiakkaat, joiden toimitilojen alueelle verkon peitto yltää, Elisan Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm kertoo.

Vaasan yliopiston toteuttamat 5G-testaukset saavat kaupallisen verkon myötä toivottavasti jatkoa.

–Käyttöoikeutemme testata 5G-verkkoa hyödyntäen pilottitaajuutta päättyi nyt syksyllä. On hienoa, että saamme ensimmäisenä 5G-verkon täten tänne kampusalueelle, sillä meillä on ollut suunnitelmissa kehittää pilottihankkeitamme 5G:n ympärillä, esimerkiksi Sundomin alueen älysähköverkon ja satama-alueen automaation tutkimiseksi, Vaasan yliopiston kestävän automaatiotekniikan apulaisprofessori Petri Välisuo sanoo.

Yrityksille ja organisaatioille 5G tuo suuren mullistuksen muun muassa pilvipalveluiden ja IoT:n lisääntymisen sekä erilaisten privaattiverkkototeutusten myötä. Vaasan alueen teollisuusyrityksille Elisan verkko tarjoaa monenlaisia uudenlaisia mahdollisuuksia.

– Privaattiverkot houkuttavat erityisesti isoja yrityksiä, joilla on tarve saada niille räätälöity, oma mobiiliverkko käyttöönsä. Myös virtuaalitodellisuuden tarjoamat mahdollisuudet kiinnostavat suuria teollisuusyrityksiä. 5G on ensimmäinen mobiiliteknologia, joka mahdollistaa virtuaali- ja lisätyn todellisuuden toteutukset pilvestä. Tämä laajentaa käyttötapoja huomattavasti, Granholm muistuttaa.

Suomessa toimii nyt 12 Elisan 5G-verkkoa

Elisa on avannut 5G-verkot tähän mennessä Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Vantaalle, Ouluun, Turkuun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon, Kouvolaan, Seinäjoelle ja Vaasaan. Tällä hetkellä Elisa myy asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä 300 Mbps-, 600 Mbps- ja 1 Gbps-nopeuksilla. Elisan 5G-karttaan voi tutustua osoitteessa www.elisa.fi/kuuluvuus

Lisätiedot: Elisa Mediadesk, p. 050 305 1605, mediadesk@elisa.fi