12.1.2021 klo 20:25
Uutinen

Vaasan Yrittäjien koronatiedottaminen ehdolla Vuoden koronateoksi

Yrittäjien aluejärjestöt ja paikallisyhdistykset ovat käärineet hihansa ja kantaneet vastuuta tarjoamalla apua sekä piristystä, kun sitä on tarvittu. Nyt alueiden toimijat ovat saaneet ehdottaa Vuoden koronatekoa, joista pääsee äänestämään itselleen mieluisinta. Äänestää voit tämän linkin kautta.

Kriisivuosi on vaatinut toimintaa paikallistasolla samoin kuin valtakunnallisesti. Nyt saa äänestää paikallisyhdistysten Vuoden koronatekoa. Ehdotuksia määräaikaan, eli perjantaihin 8. tammikuuta mennessä tuli yhteensä 15. Vaasan Yrittäjien tiedotusapu alueen koronanyrkille, joka edelleen jatkuu, on ehdolla.

Koronavirustartunnat levisivät poikkeuksellisen nopeasti Vaasassa syksyllä. Terveysviranomaiset keskittivät voimavaransa tautitapausten jäljittämiseen. Tämän seurauksena yrittäjät saivat lukea sanomalehdestä tai Vaasa.fi-sivujen altistuslistauksesta, että heidän ravintolassaan tai kivijalkakaupassaan oli ollut korona-altistus.

Vaasan Yrittäjät reagoivat tilanteeseen, sillä yrittäjän täytyy saada nopeasti tieto eteenpäin henkilökunnalle ja asiakkailleen.

– Olimme yhteydessä alueen koronanyrkkiin, joka ehdotti, että yrittäjäjärjestö ottaisi asian hoitaakseen. Vastasimme totta kai, sillä nämä ovat yhteiset talkoot, toiminnanjohtaja Mari Pohjanniemi-Kivi Vaasan Yrittäjistä kertoo.

Terveysviranomaiset välittivät tietoa altistuksista Vaasan Yrittäjille, josta tieto kulki yrittäjille. Kun yrittäjä on saanut viestin eteenpäin omassa verkostossaan, Vaasan Yrittäjät välittää tiedon kaupungin viestintään, joka laittaa tiedon kahdeksi viikoksi kaupungin verkkosivulle. Toiminta on saanut kiitosta kaikilta osapuolilta.