Etsi

Emergency banner

Poikkeustila-podcastsarja pureutuu koronakriisiin yrittäjänäkökulmalla

Poikkeustila on Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien, VASEKin ja Radio Vaasan toteuttama podcast- ja radiosarja. Virittäydy Radio Vaasan taajuudelle 99,5 MHz tai kuuntele VASEKin SoundCloudista uutta podcastiamme, jonka teemana on nyt vallitseva poikkeustila. Jaksoja tuotetaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Poikkeustila-sarjan toimitttaa Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien Hippi Hovi.

  • Sarjan ensimmäisessä osassa VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback kertoo VASEKin toiminnasta korona-poikkeustilan aikana. Hän myös avaa miten VASEKin yrityspalveluiden toiminta on muuttunut ja mitä kaikkea apua yritykset voivat VASEKin kautta saada. Tärkeässä roolissa on myös koko seudun yrityspalveluverkostot, sillä yhdessä ja yhteistyöllä tästä selvitään.

     Kuuntele sarjan ensimmäinen suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan toisessa osassa puhutaan vertaistuesta ja henkisestä avusta, jota tarvitaan yrittäjiä kuormittavassa tilanteessa. Koronan yritystoiminnalle aiheuttavat vaikeudet tuovat yrittäjille stressiä, huolta ja ahdistusta. Mari Pohjanniemi-Kivi ja Hannele Yliaho kertovat keskusteluavusta, jota yrityskummit voivat tarjota. Yrittäjäpappi Eva Thölix on myös yrittäjien kuuntelevana korvana ja tukena.

     Kuuntele sarjan toinen suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan kolmannessa osassa VASEKin yritysneuvoja Antti Alasaari listaa toimenpiteet, joita yrittäjien tulisi heti tehdä, jos yrityksen taloudellinen tilanne on koronakriisin vuoksi vaikeassa jamassa. Antti kertoo myös mitä eri tukia on saatavilla ja miten niitä haetaan.

     Kuuntele sarjan kolmas suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan neljännessä osassa VASEKin yritysneuvoja Tommi Virkama kertoo kaiken oleellisen yksinyrittäjätuesta. Mistä lisätietoa tuesta? Mistä tietoa tuen kriteereistä? Mistä löytyy hakulomake?  Muun muassa näihin kysymiksiin ja moneen muuhun saat vastauksen.

     Kuuntele sarjan neljäs suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan viidennessä osassa Hippi Hovin haastateltavana on suojavisiireitä valmistava Kalle Hällfors Origo Engineeringistä, verkkokokoustoimintoa suunnitteleva Jari Pakkanen Q-Netistä ja turvatakkeja ompeleva Kristian Paavola TikkiTeamsistä.

      Kuuntele sarjan viides suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan kuudennessa osassa asiakkuuspäällikkö Henrik Broman kertoo Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoituksesta koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Kuka voi saada tukea?  Mitä eroa on tilanneanaylyysillä ja kehitystoimenpiteillä? Kuinka paljon hakemuksen kieli ja muoto merkitsee? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen kun painat linkkiä alla.

     Kuuntele sarjan kuudes suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan seitsemännessä osassa Viexpon toimitusjohtaja Kristian Schery antaa neuvoja kansainvälistä liiketoimintaa miettiville yrittäjille. Mitä nyt pitäisi tehdä? Uskaltaako syksyn messutapahtumien valmisteluun panostaa? Miten kannattaa varautua rajojen avaamiseen?  Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen kun painat linkkiä alla.

     Kuuntele sarjan seitsemäs suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan kahdeksannessa osassa Mika Niskanen Business Finlandista kertoo mitä eroa on esiselvitysrahoituksella ja kehittämisrahoituksella. Mitkä yritykset voivat rahoitusta saada ja minkälaiseen kehittämiseen? Tarjolla asiantuntijan tärkeät vinkit hakemiseen.

     Kuuntele sarjan kahdeksas suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan yhdeksännessä osassa maakuntajohtaja Kaj Suomela keskustelee Hippi Hovin kanssa Pohjanmaan selviämisestä koronakriisistä. Minkälainen on uusi normaali Pohjanmaalla ja mikä on vahvuutemme jälleenrakennuksessa? Muun muassa näihin kysymiksiin ja moneen muuhun saat vastauksen klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

     Kuuntele sarjan yhdeksäs suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan kymmenennessä osassa palvelujohtaja Juha Nummela Pohjanmaan Te-toimistosta kertoo koronakriisin vaikutuksesta maakunnan työllisyystilanteeseen. Hän antaa myös neuvonsa yrittäjille miten lomaukset hoidetaan ja miten niistä selvitään kohti parempaa aikaa. Myös yrittäjien työmarkkinatuki on tullut koronan myötä mahdolliseksi.

     Kuuntele sarjan kymmenes suomenkielinen osa tästä.

  • Sarjan yhdennessätoista osassa Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen pohtii Hippi Hovin haastattelussa koronakriisin vaikutuksia taloudelle ja seudun yrityksille. Hän avaa myös näkemyksiään exit-vaiheesta, eli kuinka akuutin kriisin jälkeen tulisi toimia, jotta tilanne palautuisi jokseenkin normaaliksi.

     Kuuntele sarjan yhdestoista suomenkielinen osa tästä.