28.2.2017 klo 07:16
Uutinen

Kärjeltä käy alligaattorilattia tai ässälogo parkettiin!

Isä teki Ketolan Vellulle talon. Jukka auttoi lattianteossa ja sai palkinnoksi Isolta Mustalta aitoja NHL-tuliaisia. Silloin sinetöitiin ura ja ikuinen ässäsympatia.

Yrittäjä Jukka Kärki
Porin Jalopuuparketti

” Kasvoin viisihenkisessä yrittäjäperheessä Vähäraumalla. Isä rakensi pääasiassa arvoasuntoja. Etenkin 1970-luvulta ovat jäänyt mieleen monet huippukohteet upeine uima-altaineen ja parkettisaleineen.

Öljykriisi pienensi talokokoja huomattavasti. Isä opetti kädentaitoja ja sinnikkyyttä, äidiltä olen perinyt työmoraalin ja ahkeruuden. Äiti painotti aina, että työ pitää tehdä niin hyvin kuin pystyy ja vielä vähän paremmin.

Isä rakensi taloja, setä soittimia. Minä mukavuudenhaluisena valitsin lämpimän sisätyön ja lattianrakennuksen.

Musikantiksi minusta ei valitettavasti ollut, mutta pesäpallossa olin hyvä. Kilpavuosista on muistona Pesäkarhujen A-juniorien SM-pronssi. Edelleen liikunta ja kuntosali ovat rakkaita harrastuksia.

Lukion jälkeen piipahdin elintarvikepuolella, ja työskentelin Osuuskaupassa. Yrittäjyys kuitenkin nakutti takaraivossa ja jatko-opintojen jälkeen aika oli kypsä omalle yritykselle. Samana vuonna, 1992, syntyivät esikoinen ja oma yritys.

Aloitin vaatimattomasti vuokratiloissa ja yksittäisten lattiatoimittajien kanssa. Nykytilat ovat kivijalkakaupaksi poikkeuksellisenkin isot, 700 neliötä täällä Eteläväylällä. Koko ei kuitenkaan perustu pröystäilyyn, vaan silkkaan palvelun parantamiseen.

Haluan, että asiakkaat pääsevät hypistelemään lattiamateriaaleja, katsomaan, miltä ne näyttävät isolla alalla, tassuttelemaan ja tunnustelemaan. He näkevät sävyt ja tuntevat vaikkapa harjatun, öljytyn ja lakatun lankun erot.

Lattian pitää tuntua oikealta jalan alla. Ylellinen nahkalattia sopii vaikka ison johtajan viskihuoneeseen, pinkki parketti kuopuksen makuukammariin. Perinteinen tammi on oma suosikkini.

Pitää osata urkkia asiak­kaan maku, haistella tyyli ja ymmärtää tarpeet. Vaihtoehtoja on lukemattomia.

Lattiamateriaaliksi voi valita myös kierrätysnahan. Vaihtoehtoina ovat muun muassa alligaattori, biisoni, boa ja mamba.

Itselleni ekologisuus merkitsee paljon. Haluan myös suosia kotimaisia valmistajia, sillä haluan työn pysyvän koti-Suomessa.

Teen kauppaa omilla kasvoillani. Se on yksi valttini isoihin ketjuihin ja kasvottomiin kilpailijoihin nähden. Ihmisen kohtaaminen, kaupanteon inhimillisyys ja loppuun asti viety asiakaspalvelu sekä laadukas asennus ovat ohjenuoriani.

Mielestäni kivijalkamyymälä on ihan ehdoton vaihtoehto digikaupalle ja nettimyynnille.

Trendit elävät lattiamateriaaleissa. Nyt saa parkettia vaikka pinkkinä.

Eksoottinen vaihtoehto on myös kierrätysnahasta valmistettu lattia. Valittavana on vaikka käärme- tai alligaattorikuvio. Parkettiin voi myös luoda ”mosaiikkikuvioita” – vaikka patalogon.

Ässäsympatiani on kestänyt kautta vuosikymmenet. Olen kokenut hallilla hienoja hetkiä, niin yksityishenkilönä kuin sponsorinakin. Seuraan mielenkiinnolla sukunimikaimani Jarno Kärjen nopeaa etenemistä, juuri tuli maajoukkuevalintakin. Hän ei ole kuitenkaan lähisukua, vaikka näppärä onkin!

Täytän maaliskuussa 52 vuotta. Pojat, Jussi ja Juuso, ovat jo lentäneet pesästä ja elelemme Tarja-vaimon kanssa kaksin.

Olen edelleen intoa täynnä ja pidän työstäni yli kaiken. Osastonhoitajavaimoni joutuu aina aina välillä muistuttamaan vapaahetkien tärkeydestä.

Talviasuttava mökki Siikaisten Isojärvellä tarjoaa hermolepoa, ja kerran vuodessa lennämme lomalle lämpimään.

Ulkomailla matkustaessanikaan en pääse intohimostani. Oli se sitten saudiarabialainen hotelli, ranskalainen linna tai venäläinen kirkko: syynään aina ensin lattiarakenteet.”

Teksti: Maiju Junko, kuvat: Veera Korhonen

Eteläväylä 12, Pori
Puh. 02 647 1215
Puh. 0400 852 615

porinjalopuuparketti.fi