18.12.2019 klo 15:28
Uutinen

Satakunnan Yrittäjien vuoden 2019 kohokohtia

Satakunnan Yrittäjien vuosi on ollut vauhdikas, ja olemme myös saaneet paljon aikaan. Tämän vuoden kantava teema on ollut #kasvasatakunta.

Yrittäjät luovat työtä ja kasvua

Alkuvuoden kohokohtana oli eduskuntavaalit. Kevään eduskuntavaalikampanjamme tavoitti niin yrittäjäehdokkaat kuin muutkin kansanedustajaehdokkaat. Olimme mukana vaalibussikiertueella ja järjestimme vaalipaneeleita, joissa toimme esiin yrittäjien näkökulmaa. Vaalien jälkeen valitsimme maakuntamme kansanedustajille omat nimikkoyrittäjät, jotka ovat säännöllisesti yhteydessä omiin kansanedustajiinsa. Näin satakuntalaisten yrittäjien viesti kulkee suoraa tietä Arkadianmäelle.

Keväällä laadimme myös yhteisen maakunnallisen edunvalvontaohjelman Satakuntaliiton ja muiden maakunnallisten toimijoiden kanssa. Ohjelman keskeisinä painopisteinä ovat Satakunnan liikenteellinen saavutettavuus, osaavan työvoiman saatavuus sekä teollisuuden uudistamiseen liittyvät hankkeet ja kehitystoimenpiteet. Säännöllisissä yhteisissä tapaamisissa pohdimme, miten voimme edistää kyseisten painopisteiden läpimenoa. Lue lisää vuoden 2019 vaikuttamistyöstämme >

Nuoret yrittäjät luovat työtä ja kasvua

Nuoret yrittäjät olivat vuoden toisen neljänneksen keskiössä. Alkuvuonna kerättiin ilmiantoja hyvistä nuoristayrittäjistä, joiden joukosta valittiin myös Satakunnan vuoden nuori yrittäjä 2019. Nuorten Yrittäjien toimintaa saatiin aktivoitua, ja loppuvuoden nuorten tapahtumat keräsivätkin mukavasti innokkaita osanottajia. Olemme onnistuneet luomaan alueen nuorille yrittäjille mahdollisuuksia verkostoitua kollegojensa kanssa ja harjoitelleet yhdessä myyntipuheitakin. Nyt muuten kerätään jälleen ilmiantoja hyvistä nuorista yrittäjistä, joten muistathan käydä täyttämässä ilmiantolomakkeen. Ehkäpä hänestä tulee Satakunnan vuoden nuori yrittäjä 2020!

Hyvinvoivat yrittäjät luovat työtä ja kasvua

Yrittäjien hyvinvointi nousi kolmannen vuosineljänneksen teemaksi. Yrittäjän hyvinvointiin olemme panostaneet ja haluamme jatkossakin panostaa niin neuvontapalvelujemme, koulutusten, viestinnän kuin tapahtumienkin muodossa. Hyvinvointi ja jaksaminen olivatkin loppusyksyn ohjelmassa painopisteenä. Julkaisimme yrittäjätarinoita ja järjestimme hyvinvointiteemaiset aamubrunssitilaisuudet sekä Porissa että Raumalla. Teema huipentui lokakuun lopussa järjestettyyn Yrittäjien hyvinvointi-iltaan, jonne saapui yli sata omasta hyvinvoinnistaan kiinnostunutta yrittäjää.

Osaavat yrittäjät luovat työtä ja kasvua

Viimeisen vuosineljänneksen teemana on ollut neuvontapalveluiden kehittäminen yrittäjän arkeen sopivaksi. Porin kaupunki on selvittänyt Porin seudun elinkeinopalveluiden kehittämistä, ja olemme olleet tässä työssä aktiivisesti mukana. Loppuvuoteen on kuulunut myös omien neuvontapalveluidemme kehittäminen sekä niiden huomioiminen koko yrityksen elinkaarelle. Tavoitteemme on, että jäsenyrittäjämme saavat neuvontapalveluita koko yrityksen elinkaaren ajan joko yrittäjäjärjestön tuottamina tai muiden toimijoiden palveluina.

Kohti yrittäjyysmaakuntaa

Meillä on yhteisenä tavoitteena rakentaa Satakunnasta maan paras maakunta yrittää. Yrittäjien näkemystä kuntien elinvoimasta ja panostuksesta elinkeinopolitiikkaan mitataan joka toinen vuosi Elinkeinopoliittisen mittaristokyselyn avulla. Edellisessä mittauksessa olimme maakuntana toisella sijalla, ja nyt helmikuussa 2020 järjestettävässä mittauksessa tavoittelemme valtakunnallisesti ykköstilaa. Ensi vuoden teemamme onkin #kohtiyrittäjyysmaakuntaa.

Tulevana vuonna haluamme olla myös jäsenyrittäjiemme arjessa entistä tiiviimmin mukana ja tulemmekin olemaan jäsenistöömme yhteydessä aiempaa enemmän. Nyt on kuitenkin aika hengähtää ja kerätä voimia vuoteen 2020.

Hyvää ja rauhallista joulua sekä menestyksekästä vuotta 2020 toivottaen

Markku ja toimiston tiimi