Etsi

Pk-yritysbarometri: Satakuntalaisten periksiantamaton luonne näkyy alueen suhdanneodotuksissa

Satakunnan suhdanneodotukset ovat reippaasti kohentuneet viime syksystä. Satakunta on edellä naapurimaakuntia ja nyt myös koko maan keskiarvoa.

– Satakuntalaisten periksiantamaton luonne näkyy alueemme suhdanneodotuksissa. Väkimäärä on laskussa, asuntokauppa on tasaantunut, mutta silti satakuntalaisten yrittäjien usko tulevaisuuteen on vahvistunut entisestään, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen kokoaa kyselyn tuloksia.

Tämä käy ilmi Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä kevään 2020 Pk-yritysbarometrista, joka julkistettiin tiistaiaamuna 11. helmikuuta.

Alavireisen syksyn jälkeen näkymät kääntyneet positiivisiksi – työmarkkinatilanne aiheuttaa epävarmuutta

Satakunnan suhdanneodotuksia kuvaava saldoluku on nyt +18, kun viime vuonna luvut olivat vielä syksyllä +4 ja keväällä +14. Maanlaajuisesti suhdanneodotukset ovat edelleen positiiviset, vaikkakin odotukset ovat laskusuunnassa. Koko maan saldoluku on nyt +9, kun syksyllä luku oli +10 ja keväällä +14.

Satakunnan alavireisen syksyn jäljiltä näkymät on siis saatu kääntymään kasvuun. Kasvuodotukset ovat hyvät, mutta työmarkkinatilanne aiheuttaa epävarmuutta. 

– Toivottavasti tilanne saadaan rauhoittumaan kevään aikana siten, että kilpailukyky säilyy suhdanneodotusten mukaisena eikä synny dramaattista lakkokevättä, Kivinen toteaa.

Rauman seudun vahva odotus nousee selvästi muuta maakuntaa edelle. Rauman seudun saldoluku on nyt +29, kun koko maakunnan luku oli +18 ja koko maan luku +9. Positiivista on myös se, että Pohjois-Satakunnan suhdanneodotukset ovat nyt kääntyneet positiivisiksi (+4), kun ne viime vuonna olivat vielä pakkasen puolella (keväällä -27 ja syksyllä -1).

Palvelualalla odotukset ovat muita aloja positiivisemmat

Pk-yritysbarometristä selviää myös päätoimialojen valtakunnalliset suhdanneodotukset. Palvelualalla odotukset ovat nyt muita aloja positiivisemmat. Teollisuuden alan saldoluku on nyt +6, rakentamisen alan +2, kaupan alan -1 ja palvelualan +13. 

– Olen havainnut, että kaupan ala ja palveluala seuraavat pienellä viipeellä teollisuuden ja rakentamisen alaa. Nyt tosin kaupan alalla on käynnissä oma rakenteellinen murroksensa, kun kivijalkamyymälöitä lopetetaan ja verkkokauppa vahvistuu. Jos siis rakentamisen ja teollisuuden alan odotukset lähtevät nousuun, palvelualakin seuraa perässä, Kivinen pohtii.

Satakuntalaisten yrittäjien odotukset työllisyystilanteesta ympärysmaakuntia paremmat

Satakuntalaisten yritysten arvio työllisyystilanteen kehityksestä on edelleen positiivinen (+7). 

– Yllättävintä on se, että Satakunta on tässäkin edellä ympärysmaakuntia, vaikka Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla suhdanneodotukset ovat tavallisesti maan kasvukeskuksina verrattain korkealla, Kivinen hämmästelee.

Henkilökunnan määrän suhteen Satakunnan seutukunnista nousee parhaiten esille Rauman seutu, jossa saldoluku on +16. Satakunnan saldoluku on +7 ja valtakunnan +9.

Satakuntalaisten yrittäjien investointiaikeet vähentyneet

Positiivisista suhdanneodotuksista huolimatta investointiodotukset ovat heikentyneet niin Satakunnassa kuin koko maan laajuisestikin. Satakunnan investointiodotusten saldoluku on nyt -3, kun se syksyllä oli vielä +2. Valtakunnallisesti saldoluku on nyt -4, kun se syksyllä oli +2. Ainoastaan Rauman seutu on pysynyt positiivisena (saldoluku +7, syksyllä 2019 +8). 

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Satakunnassa yritykset aikovat investoida aiempaa vähemmän, Kivinen selventää.

Joka neljäs satakuntalainen yrittäjä aikoo hakea rahoitusta

Tutkimuksen mukaan neljäsosa satakuntalaisista yrityksistä aikoo ottaa ulkopuolista rahoitusta seuraavan 12 kuukauden aikana. Selvästi eniten rahoitusta aiotaan hakea kone-, laite- ja rakennusinvestointeihin. Vakuusvaatimusten kiristymisen koetaan edelleen olevan rahoituksen saannin suurin este. 

– Finnvera voi täydentävänä rahoittajana antaa hankkeisiin lisävakuutta. Muun muassa Finnveran uutta pk-takausta voidaan hyödyntää kasvuyritysten vakuusvajeessa. Pk-takaus on 80 prosentin takaus 150 000 euron pankkilainalle, ja siihen ei vaadita yritykseltä vastavakuutta Finnveralle, kertoo Finnveran aluepäällikkö Pia Kiuru.

Pk-yritysbarometrin mukaan 23 prosenttia satakuntalaisista yrityksistä suunnittelee tekevänsä omistajanvaihdoksen 5 vuoden sisällä. Satakunnassa omistajanvaihdosneuvontaa tarjoavien toimijoiden verkosto toimii hyvin. 

– Finnveran rahoitus omistajanvaihdoksiin nousi 70 prosenttia vuonna 2019 edelliseen vuoteen verrattuna. Finnvera on tyypillisesti mukana vähintään joka kolmannessa omistusjärjestelyssä, Kiuru jatkaa.

Rauman seudulla runsaasti kasvuhakuisia yrityksiä

Vastausten perusteella Rauman seudun yrityksistä yli puolet (51 %) haluaa kasvaa voimakkaasti tai vähintäänkin mahdollisuuksien mukaan, kun koko maassa kasvuhakuisten yritysten osuus on 43 prosenttia ja maakunnassamme 42 prosenttia. Porissakin kasvuhakuisuus on hienoisesti parantunut viime syksyn odotuksista (+41, syksyllä +38).

Ilmastovastuullisuus vaikuttaa positiivisesti

Kevään 2020 Pk-yritysbarometrissä selvitettiin myös yrittäjien näkemyksiä siitä, miten ilmastonmuutoksen hillitsemistoimet vaikuttavat omaan yritystoimintaan. Satakunnassa 29 prosenttia pk-yrityksistä kokee saavansa lisää mahdollisuuksia liiketoiminnalle joko tuottamalla ilmastoystävällisempiä palveluja ja tuotteita tai hyödyntämällä ilmastovastuullisuutta markkinoinnissaan.

– Ilmastovastuullisuus on arvona kasvanut merkittävästi sekä kotimaassa että globaalisti. Asiakkaat vaikuttavat olevan valmiita maksamaan entistä enemmän ilmastoystävällisistä tuotteista ja palveluista ja he huomioivat myös lähituotannon kulutustottumuksissaan, Kivinen puntaroi. 

Pk-yritysbarometrilla hyvä ennustuskyky

Pk-yritysbarometrin ennustuskyky on todettu hyväksi, koska siinä yrittäjät arvioivat oman yrityksensä suhdanneodotuksia, työllistämisarvioita ja investointiarvioita tulevalle vuodelle. Kun vastaukset lasketaan yhteen, saadaan keskiarvo suhdanneodotuksista niin alueilla, valtakunnassa kuin eri toimialoillakin. 

– Pk-yritysbarometrin aiempia suhdannenäkymiä on verrattu BKT:n määrän muutokseen, ja tulokset ovat hämmästyttävän yhdenmukaisia. Käyrät poikkeavat vain rajuissa suhdannetilanteiden muutoksissa: yrittäjät ovat optimistisempia, kun menee erityisen huonosti, ja hieman negatiivisempia, kun menee poikkeuksellisen hyvin. Pk-yritysbarometri toimiikin hyvänä työkaluna yrityksen strategian ja toiminnan suunnittelussa, Kivinen toteaa.

– Ekonomistien ennustukset perustuvat yleensä toimintaympäristön analyyseihin ja ennusteisiin, joista he muotoilevat oman näkemyksensä. Pk-yritysbarometrissa tulokset perustuvat yrittäjien henkilökohtaisiin näkemyksiin oman yrityksensä odotuksista ja ovat siten hyvin totuudenmukaisia, Kivinen selventää.


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Markku Kivinen |   | 050 377 8006

Pia Kiuru |   | 040 578 2016


Taustatietoja

Pk-yritysbarometri

Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina.

Valtakunnallisessa raportissa tuloksia käsitellään koko pk-sektorin näkökulmasta ja myös päätoimialoittain teollisuuteen, rakentamiseen, kauppaan ja palveluihin jaoteltuna. Alueraporteissa kehitystä verrataan erityisesti kyseisen alueen yritysten ja koko maan välillä.

Kevään 2020 Pk-yritysbarometri perustuu 4600 pk-yrityksen edustajan vastauksiin. Se kuvaa siten kattavasti suomalaisten pk-yritysten käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista sekä yritysten liiketoimintaan ja kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä. Satakunnan alueellinen raportti perustuu alueen pk-yritysten edustajien vastauksiin: uusimpaan kyselyyn vastasi 199 satakuntalaista pk-yrityksen edustajaa.

Raportissa tarkastellaan pk-yritysten suhdanneodotuksia, kasvua ja uusiutumista, kansainvälistymistä, kehittämistarpeita ja kehittämisen esteitä, rahoitusta sekä toimintaympäristöä. Ajankohtaisilla kysymyksillä on tällä kertaa selvitetty ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä toimia pk-yrityksissä.

Saldoluku

Tutkimustuloksissa esiintyy muutamissa kohdissa käsite saldoluku. Se kuvaa kyseisten kysymysten kohdalla positiivisista ja negatiivisista vastauksista laskettua prosenttilukujen erotusta. Esimerkiksi: Pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana paranee 39,4 %, huononee 8,6 % saldoluku = + 30,8 % ~31 %. HUOM. kaikissa laskelmissa käytetään tarkkoja, pyöristämättömiä lukuja, vaikka raportissa luvut esitetään kokonaisina ilman desimaaleja.

Pk-yritysbarometrin Satakunnan alueraportti

Saatavissa pdf-tiedostona >