17.11.2020 klo 14:30
Uutinen

HUITTINEN toista kertaa peräkkäin Satakunnan Yrittäjäaktiivisin kunta

Satakunnan Yrittäjät palkitsee Satakunnan vuoden yrittäjäaktiivisimpana kuntana 2020 Huittisten kaupungin. Huittinen sai palkinnon myös vuonna 2019 ja on ensimmäinen kaupunki tai kunta, joka voittaa palkinnon peräkkäisinä vuosina.

– Palkinto on osoitus Huittisissa tehtävästä laadukkaassa ja eteenpäin vievässä työssä yrittäjyyden toimintaedellytysten takaamiseksi ja kehittämiseksi, toimitusjohtaja Markku Kivinen Satakunnan Yrittäjistä kertoo.

Satakunnan vuoden yrittäjäaktiivisin kunta valitaan nyt jo kymmenennen kerran. Palkitseminen pohjautuu itsearviointikyselyyn, jossa kunnan päättäjät arvioivat yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen edustajien kanssa kunnan yrittäjäaktiivisuutta.

– On hienoa nähdä, että Satakunnassa kunnat haluavat olla mukana kehittämässä omaa yrittäjälähtöistä ajatteluaan, mikä näkyy tietenkin alueen elinvoimassa ja sen kehitysnäkymissä, iloitsee Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen.

Huittisissa kokonaisuus kunnossa

Huittisten kehitystyö yrittäjyysasioissa on jatkunut jo usean vuoden ajan. Jatkuvaa kehitystyötä tehdään monilla eri osa-alueilla kokonaiskuva huomioiden.

– Huittisissa panostetaan tasaiseen ja hyvään kokonaisuuteen yrittäjyyden edistämisessä. Kehittämistä tapahtuu eri osa-alueilla yksittäinkin, mutta kokonaiskuva pidetään kuitenkin koko ajan mielessä, Markku Kivinen kehuu Huittisten toimintaa.

Huittinen hyödyntää kehittämistoiminnassaan yrittäjäkyselyjä ja -tutkimuksia. Erityisesti kahden vuoden välein toteuttavaa Yrittäjien kuntabarometria käytetään Huittisissa kehittämistyökaluna.

– Huomionarvoista on se, että Huittisissa mahdollisiin kehittämiskohteisiin tartutaan nopeasti. Esimerkiksi kesällä Yrittäjien kuntabarometrissa nähtiin Huittisissa pientä kehittämistarvetta hankintojen osalta ja työ tämän korjaamiseksi aloitetiin heti. Mukaan parannuksia pohtimaan pyydettiin Satakunnan Yrittäjien hankintaneuvoja Jarkko Koskinen ja toimenpiteitä on jo tehtykin, kertoo järjestöpäällikkö Heikki Kaplas Satakunnan Yrittäjistä.

Hyvä yhteishenki ja toimiva yhteistyö moniin tahoihin

Huittisissa yrityspalvelut ovat saaneet positiivista palautetta palveluhenkisyydestä ja yhteistyöhalukkuudesta. Näistä kertoo myös ulospäin näkyvä hyvä yhteishenki sekä yleinen Huittisten elinkeinopoliittisen ilmaston aktiivinen ja myönteinen ote yrittäjyyden toimintaedellytysten pitämiseksi korkealla tasolla.

– Hyvästä yhteishengestä ja positiivisesta vireestä kertoo usein myös laadukkaiden innovaatioiden synty. Huittisissa on kehitetty Hubi-yhteistyöverkosto, joka kokoaa alueen yrityspalvelut yhteen. Näin korona-aikaan tästä on erityisen suuri apu yrittäjille, Heikki Kaplas muistuttaa.

– Erittäin huomionarvoista on se, että Huittinen ei edistä vain oman kaupunkinsa yrittäjyyttä, vaan Huittinen osallistuu aktiivisesti myös maakunnalliseen yrittäjyyden edistämistyöhön, Satakunta on yrittäjyysmaakunta. Yhteistyö on toimivaa siis yli kaupunkirajojen, Markku Kivinen toteaa lopuksi.

Kyselyllä kehitetään kuntien yrittäjälähtöisyyttä

Satakunnan Yrittäjät on kehittänyt Yrittäjäaktiviinen kunta -kyselyn yhdessä alueen kuntien kanssa. Itsearviointikysely teetettiin Satakunnassa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Malli on otettu käyttöön myös Pirkanmaalla ja Savossa.

– Laaja arviointi antaa hyvän kuvan kunnan yrittäjälähtöisestä ajattelusta. Kunta arvioi, miten aktiivisesti se panostaa yrittäjyyteen ja yritysten menestysten myötä kunnan elinvoimaan. Samalla arviointi toimii kehittämistyökaluna, jonka avulla kunta ja yritykset voivat yhdessä pohtia kehitettäviä asioita, Heikki Kaplas avaa yrittäjäaktiivinen kunta -kyselyä.

Yrittäjäaktiivinen kunta -kyselyssä arvioidaan muun muassa kuntastrategian ja elinvoimaohjelman ajantasaisuutta, elinkeinotoimen resursseja sekä yrityspalvelujen sekä hankinta- ja lupa-asioiden toimivuutta. Arviointi mittaa myös yrittäjien ja kunnan välistä yhteistyötä sekä päättäjien yrittäjyysasennetta.

Palkinnon saaja julkistettiin tiistaina 17.11.2020 Satakunnan alueellisen kunnallisjohdon seminaarin yhteydessä Porin Pripolissa.


Lisätiedot:

Markku Kivinen | Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja | 050 377 8006
Heikki Kaplas | Satakunnan Yrittäjien järjestöpäällikkö | 050 373 5870
Jyrki Peltomaa | Huittisten kaupunginjohtaja | 044 560 4200