23.8.2019 klo 15:09
Uutinen

Syyskausi alkanut – Merikarvialla tapahtuu

Lue Merikarvian Yrittäjien puheenjohtajan kirjeestä, mitä alkusyksystä on tiedossa!

Hei hyvä yrittäjä, tässä syyskauden ensimmäinen pj-kirje!

Kulunut kesä on ollut tavan mukaan täynnä toimintaa Merikarvialla! Kulttuuria on ollut tarjolla joka lähtöön: liikuntaa, teatteria, näyttelyitä, ruokailua, toritapahtumaa jne. Toivottavasti kesäasukkaiden läsnäolo on hyödyttänyt myös Sinun yritystoimintaasi!

Satakunnan Yrittäjien toiminta on käynnistynyt kesätauon jälkeen kuin myös Merikarvian Yrittäjät ovat aloittaneet hallituskokoukset viime viikolla.

Merikarvian Yrittäjämarkkinat 31.8.

Meillä on nyt päällimmäisenä mielessä Yrittäjämarkkinat lauantaina 31.8. Venetsialaisten kera. Tänä vuonna ajoitus on haastava, sillä Noormarkun markkinat ovat perinteisesti syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja nyt kuu vaihtuu juuri sunnuntaina, eli meidän molempien markkinat sattuvat nyt samaan viikonloppuun. Lisäksi Kauhajoella on ruokamessut, mutta nyt on näin, ensi vuonna taas toisin.

Muistutuksena teille, joiden yrittäminen liittyy rakentamiseen jollain lailla: markkinoilla on ”messualue”, jossa rakentamiseen liittyvä yritys voi esitellä tuotettaan tai yritystä ja paikkamaksua ei peritä. Näin saisimme tällaisen erillisen alueen, joka kiinnostaa varmasti mökkiläisiä, jos ei tämän vuoden rakentamiseen, niin ensi kesään! Mikäli et vielä ole varannut paikkaasi, niin ota pikimmiten yhteyttä Mariia Jokimäki-Tähkäseen (p. 040 547 8109), jotta saat paikan. Tapanamme ei ole antaa maksuttomia paikkoja kenellekään, mutta kokeilemme nyt tällaista ”messualuetta” ja päätämme sitten jatkuuko tämän tyyppinen juttu!

Markkinoille toivotaan myös arpajaispalkintoja! Jos Sinulta liikenisi yritykseesi liittyen jotain, niin laitathan tekstarilla tiedon minulle! Kiitän jo etukäteen!

Markkinatalkoot teltan pystytyksineen on perjantaina 30.8.2019 klo 17 torilla. Tervetuloa auttamaan! Kiitollisena otamme vastaan myös työpanoksia markkinoiden aikaan ja purkamisvaiheessa! Markkinoiden tuottohan käytetään mm. koulutuksiin, uimahalli-, jäähalli- ja kuntosalivapaalippuihin, yhteisten matkojen kustannuksiin, pikkujouluihin jne., eli tuotolla pyritään tuomaan jäsenistölle kaikkea kivaa. Sinäkin voit osallistumalla kantaa kortesi kekoon!

Ja markkinoiden jälkeen joukolla katsomaan ilotulitusta Krookkaan! Kiitos ilotulituksesta vastaava Kalle Mentu jo etukäteen!!

Tule esittelemään yrityksesi palveluita

Merikarvian Vanhus- ja vammaisneuvosto suunnittelee palvelupäivää ja sinne pyydetään yrityksiä esittelemään palveluitaan. Pääasiassa tavoitellaan palvelualan yrityksiä: parturit, jalkahoitajat, kosmetologit, siistijät, kodinhoitajat, talonmiehet ja muut palvelualan yrittäjät. Kenellä olisi kiinnostusta tulla tässä syyskaudella esittelemään toimintaansa kunnanvirastolla pidettävään palvelupäivään? Ole yhteydessä minuun joko sähköpostitse tai tekstiviestillä

Hyvää alkavaa syksyä kaikille, torilla tavataan!

Terveisin
Päivi

paivi65.heinonen(a)gmail.com
Puh. 045 840 9804