5.12.2020 klo 16:36
Uutinen

Noormarkun Yrittäjät palkitsi yrittäjät

Noormarkun Yrittäjät valitsi vuoden yrittäjiksi kaikki Noormarkun Yrittäjien jäsenyritykset.

NOORMARKKU

Noormarkun Yrittäjät valitsi vuoden yrittäjiksi kaikki Noormarkun Yrittäjien jäsenyritykset. Puheenjohtaja Tomi Lehtonen perusteli valintaa sillä, että huomionosoituksella halutaan kannustaa paikallisia yrittäjiä ja yrityksiä koronakurimuksen keskellä.

– Osalla covid-19 on vienyt ison osan töistä ja toisille tuonut taas paljon lisää töitä. Huomionosoituksella yrittäjäyhdistys haluaa muistuttaa yhteisöllisyydestä ja yrittäjäyhdityksen verkostoista sekä vertaistuoen voimasta. Yhdessä yrittäjätkin ovat vahvempia, Lehtonen toteaa.

Noormarkun Yrittäjät piti sekä kevät- että syyskokouksen maanantaina. Kuluvana vuonna yrittäjien tapahtumat on vähiin päin peruttu.

– Suurin pettymys oli tietenkin, että jouduimme perumaan Noormarkun markkinat. Järjestelyt olivat valmiina, mutta vallitsevan tilanteen takia päätimme kuitenkin perua tapahtuman viime hetkellä turvallisuuden vuoksi. Kirvestä ei kuitenkaan ole heitetty kaivoon, vaan tulevan vuoden markkinat on jo suunnitteilla, tavoitteena on uudistaa tapahtumaa. Ideoita kaivataan myös paikallisilta, joten toivomme yhteydenottoja. Myös joulunavaustapahtuma tänä vuonna peruttiin, mutta ensi vuodeksi on jo suunnitelmia. Ajatuksena olisi järjestää joulunavaus ensi vuonna yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa, Lehtonen toteaa.

Vaikka korona-aikana tapahtumat peruuntuivat, yhteisöllisyyden eteen yrittäjäyhdistys tempaisi keväällä. Yhdistys jakoi Noormarkun seurakunnan kanssa paikalliselta yrittäjältä tilattuja ruoka-annoksia tukea tarvitseville.

– Yrittäjät ja yhteisö tarvitsevat toisiaan. Varsinkin vallitsevana aikana tarvitsemme kaikki yhteisöllisyyttä sekä välittämistä, Lehtonen miettii.

Ensi vuoden toimintasuunnitelmassa keskitytään muun muassa viestintään, verkostoitumiseen ja vaikuttamiseen.

– Paikallisjärjestön tärkein tehtävä on jakaa vertaistukea, järjestää koulutusta ja tsempata yrittäjiä. Teemme vahvaa yhteistyötä myös Satakunnan Yrittäjien sekä lähialueen paikallisyhdistysten kanssa.

Noormarkun Yrittäjät ry:n puheenjohtajana jatkaa Tomi Lehtonen. Hallituksessa jatkavat lisäksi Piia Pirhonen, Juha Sillanpää, Artturi Välimäki ja Annina Ruokoski. Erovuorossa olevista Mari Kurppa ja Jarmo Ruohola valittiin jatkamaan ja lisäksi hallitukseen valittiin Tuomas Peltola.