5.2.2018 klo 11:38
Uutinen

Porin Yrittäjät palkitsee jäsenyrittäjiään

Porin Yrittäjät on myöntänyt Porin vuoden yksinyrittäjä ja Porin vuoden nuori yrittäjä –palkintoja vuodesta 2014 alkaen. Lisäksi nyt vuonna 2018 palkitaan ensimmäistä kertaa Porin vuoden yrittäjäperhe. Porin Yrittäjien hallituksesta koostuva tukiryhmän varapuheenjohtaja Jukka Hurrilan johdolla tekivät tänäkin vuonna lopullisen valinnan jäsenkyselyn pohjalta.

Porin Vuoden Yksinyrittäjäksi on valittu työnohjaaja, sosiaalikasvattaja ja yrittäjä Marika Raitaniemi. Hänen yrityksensä Loistevalmennus on toiminut yli kymmenen vuotta erilaisten työnohjausten, ristiriitatilanteiden ja kriisityön parissa. Henkisen työhyvinvoinnin ammattilainen on toiminut yli kymmenen vuotta yrittäjänä. Tällä hetkellä Loistevalmennus on kasvutilanteessa. Yrityksen tarjoamat palvelut työntekijälle, yrittäjälle ja esimiehelle monipuolistuivat viime vuoden lopulla, kun Loistevalmennus alkoi myös välittää työnohjauspalveluja. Ringissä on tällä hetkellä viisi ammattilaista.

Porin Vuoden Nuoreksi yrittäjäksi Porin Yrittäjät ry. on päättänyt palkita varsinkin sosiaalisen median kampanjoistaan tutuksi tulleen 31-vuotiaan puuseppä, yrittäjä Otto Salosen. Puutyö Salosen massiiviset arvontakampanjat muun muassa Facebookissa ovat saaneet joukoittain ihmisiä liikkeelle. Kymmeniä tuhansia seuraajia kerännyt puusepänliike on somemarkkinoinnin kautta kasvattanut asiakaskuntaansa kattamaan koko Suomen. Oman malliston tuotteet valmistetaan Porin Kyläsaaressa. Otto Salosen päivitetty versio perinteisistä pirttihuonekaluista ovat saavuttaneet asiakkaansa jo usean vuoden ajan ja saaneet rinnalleen myös modernimpia huonekaluja.

Porin Vuoden yrittäjäperhe on Raskaskonehuolto J.P. Rajala Oy. Rajalan korjaus- ja huoltopalvelu on erikoistunut raskaan kaluston huolto- ja korjaustöihin. Yritystä voi hyvällä syyllä kutsua perheyritykseksi. Juha Pekka Rajalan 27 vuotta sitten perustamassa yrityksessä työskentelee omistajan itsensä lisäksi vakituisesti viisi oman perheen jäsentä sekä kolme ulkopuolista. Rajalan miehet ja koko perhe ovat tunnettuja hurjasta työmoraalistaan ja ympäripyöreistä päivistä.

Porin Yrittäjät palkitsee yhteistyössä Länsi-Suomen Osuuspankin kanssa Porin vuoden yksinyrittäjän, Porin vuoden nuoren yrittäjän ja Porin vuoden yrittäjäperheen 2018 jäsentilaisuudessaan 9.2. illalla Kehräämöllä.

Porin Yrittäjät on Suomen 8.suurin Yrittäjien paikallisyhdistys yli 1300 jäsenellään, joka palkittiin lauantaina 3.2. Helsingissä ansioistaan Suomen parhaana, omassa kokoluokassaan Suomen Yrittäjien puheenjohtajapäivillä.

Lisätietoja palkittavista ja haastattelupyynnöt:
Porin Yrittäjät ry.

Jukka Hurrila, varapuheenjohtaja

puh. 044 52888 63

Porin Yrittäjät ry:n palkittavat/haastattelupyynnöt:

Porin vuoden yksinyrittäjä 2018

Loistevalmennus

Marika Raitaniemi

puh. 040 701 4578

Porin vuoden nuori yrittäjä 2018

Puutyö Salonen (LOMALLA 15.2. ASTI)

Otto Salonen

puh. 050 434 2939

Porin vuoden yrittäjäperhe 2018

Raskaskonehuolto J.P. Rajala Oy

Juha Pekka Rajala

puh. 0400 468 801


Kuvassa Porin Yrittäjien varapuheenjohtaja Jukka Hurrila, Porin vuoden nuori yrittäjä 2018 Otto Salonen Puutyö Salonen ja Porin Yrittäjien puheenjohtaja Jari Taimi.