Etusivu > Satakunnan Yrittäjät > Rauman Yrittäjät > Rauman Yrittäjät ry > Rauman Yrittajien 80 Vuotishistoriikki

Etsi

Lai-Mu Yhtiöt Oy

Lai-Mu Yhtiöihin kuuluu kolme tytäryritystä, jotka ovat Vormu Oy, Suomen Sairaalatukku Oy ja Oy Lai-Mu Ab. Vormu Oy valmistaa vuodevaatteita. Suomen Sairaalatukku Oy markkinoi terveys- ja hoiva-alan tuotteita. Oy Lai-Mu Ab valmistaa LM Trac -merkkisiä taajamatraktoreita sekä työkoneiden ohjaamoita ja työlaitteita.

Yritys on perheyhtiö, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1966, jolloin ohjaamoiden valmistus alkoi omakotitalon pihalla Paroalhossa, tarkemmin sanottuna Hiuknummentie 23:ssa. Paroalho on ja oli asuinaluetta.  Ohjaamoiden valmistus tapahtui iltaisin, koska ensin oli hoidettava päivätyöt; vaimo Rautakirjassa ja minä itse Sytyttimen korjauspajassa. Tämän takia eteen tuli yritystoiminnan muutto Sampaanalan teollisuusalueelle ja lopputilien otto päivätöistä. Työt alkoivat omassa hallissa Sampaanalassa vuonna 1968 ja velkaakin oli tällöin kertynyt melkoisesti. Fyysisesti ikää oli silloin 27 vuotta, joten hyvin jaksoi kaiken tämän kanssa painia. Yritys alkoi toimia vuoden vaihteessa ja ensimmäiset ohjaamot vietiin Norjaan toukokuussa.

Henkilökunnan määrä on nyt 52 henkilöä, viennin osuus on 36 %:a ja liikevaihto 12,5 miljoonaa euroa.

Tässä on lyhyt historia ja nykytilanne. Kaikki neljä lastamme jatkavat yrityksissä, joten jatkuvuutta on.

Asiat ovat paljon muuttuneet vuosien varrella. Jos miettii nyt käynnissä olevia keskusteluja, tulee vähän huvittava olo ja kysyy itseltä, että onko asiat sittenkin liian hyvin vai onko järki jäänyt paljon puhuttuun narikkaan.

Keskustelua on viime päivinä käyty siitä että onko työnäytteen anto soveliasta työpaikkaa haettaessa. Työttömyyskorvaus ei katkea tämän näytteen antamisen takia. Ja jos on oikeasti ammattitaitoinen niin helpottaahan se työnsaantia huomattavasti. Työnäytteen annon ei tarvitse ajallisesti kestää kovinkaan pitkään. Tietenkin kaikki riippuu työtehtävästä ja työstä, johon etsitään henkilöä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna itseni kohdalle sattui kerran huvittava tapaus, kun etsimme porakoneelle työntekijää. Meille tuli työntekijä, joka kertoi työskennelleensä samanlaisen koneen kanssa Ruotsissa Uddevallan telakalla. Sovimme, että työt alkavat seuraavana aamuna. Aamulla töitten alettua ei mennyt montaakaan minuuttia, kun jo kaikkien katseet kohdistuivat porakoneelle; poranterä pyöri väärään suuntaan, terä oli punainen ja sulamispisteessä. Sama punainen väri hehkui kaverin poskilla. Keskustelin kyseisen kaverin kanssa ja hän kertoi, ettei hän ollut Ruotsissa kovinkaan kauaa ja ettei hänen kielitaitonsa ollut ihmeellinen.  Hän osasi ruotsia vain kolmen sanan verran ja ne sanat olivat mellanmål, förskott ja ärtsoppa. Työsuhde meillä kuitenkin jatkui muutaman vuoden verran. Tänä aikana itsekin opin hieman ruotsin kieltä.

Meille yrittäjille työnäytteen anto on elinehto, koska ammattitaidolla voidaan vakuuttaa asiakkaalle, että yritys on pätevä, luotettava ja ammattitaitoinen, josta saa hyvät tuotteet ja palvelut. Asiakas on meidän yrittäjien työnantaja. Tämä yhteiskunta vaan rakentuu näiden työnäytteiden varaan ja hyvästä ammattitaidosta kannattaa olla ylpeä ja kehittää sitä. Se, joka vastustaa työnäytteen antoa ja pelkää, että näin teetetään ilmaista työtä, ei varmaan ole työttömän ystävä.

Kirjoittanut: Lai-Mu Yhtiöt Oy, Muisto Laine