20.11.2018 klo 22:26
Uutinen

Rauman yrittäjille uusi puheenjohtaja perheyrityksestä

Rauman Yrittäjät ry kokoontui tänään syyskokoukseen Lappiin Leimet oy:n tiloihin. Kokouksessa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Antti Simula RS-Rakennus Oy:stä. Hallitukseen saatiin 4 uutta nimeä. Toiminnassa luotetaan vanhaan hyväksi havaittuun uusia mausteita unohtamatta. Kokouksen puheenjohtajana toimi toimialajohtaja Tomi Suvanto Rauman Kaupungilta.

Yhdistyksen ensi vuoden toiminnassa katsotaan ennen kaikkea jäseniin, mutta myös viestintään ja vaikuttamiseen. Jäsenmäärä on pysytellyt jo muutaman vuoden ajan samoissa lukemissa, joten nyt satsataan erityisesti jäsenhankintaan ja jäsenpysyvyyteen. ”Virkeän toiminnan edellytys on huolehtia myös siitä, ettei perälauta vuoda. Pyrimme hankkimaan uusia, mutta huolehtien samalla olemassa olevista jäsenistä. Tähän päästään laadukkaalla toiminnalla”, kommentoi puheenjohtaja Kimmo Vainio, joka kokouksessa ilmoitti jättävänsä yhdistyksen vetovastuun kahden vuoden pestin jälkeen.

Tapahtumien osalta luotetaan pitkälti vanhoihin hyviksi havaittuihin. Kalenteriin merkataan vuodelle 2019 tänä keväänä ensimmäistä kertaa järjestetty ja menestykseksi osoittautunut Business night in Rauma BNIR. Rakastunut Raumaan -toiminnassa halutaan miettiä entistä tarkemmin koko keskustaa huomioiden niin marketkeskus, karin kampus, Vanha Rauma sekä tuleva kauppakeskus. ”Näistä osista muodostuu elävä kaupunkikeskusta, jotka pitää saada hitsattua yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Elinvoimainen kaupunki auttaa ja tukee koko elinkeinoelämää, ei vain kaupungin ytimessä toimivia yrittäjiä”, linjaa taustoja toiminnanjohtaja Sari Pettersson. Rakastunut Raumaan -toiminnan suunnitelmissa on nostaa tapahtumien listalle Suvi Päi -kesän aloittava ruoka- ja juomatapahtuma sekä kesän lopussa oleva valtakunnallinen teemailta ”Illallinen taivaan alla”.

HALLITUSJÄSENTEN VALINNASTA KÄYTIIN JÄNNITTÄVÄ ÄÄNESTYS

Rauman Yrittäjät ry:n vuosikokouksessa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi 39-vuotias Antti Simula RS-rakennus oy:stä. Väistyvä puheenjohtaja Kimmo Vainio Asianajotoimisto Heikkilä & Co Oy:stä valittiin hallitusjäseneksi. Puheenjohtaja valitaan aina yhdeksi vuodeksi ja hallitusjäsenet kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Hallituspesti kiinnosti yrittäjiä mukavasti – ehdokkaita kertyi kahdeksan, kun vapaita paikkoja oli kuusi. Äänestyksen jälkeen hallitukseen valittiin uusina Tiina Karenmaa-Virtanen Hoivakoti Linnanneito Oy:stä, Satu Ravantti Alina Hoivatiimi/Rakasraum oy:stä, Oona Kallionpää Leo Laine oy:stä ja Jari-Pekka Akkanen J-P Computer oy:stä.

Jatkokauden yrittäjäjärjestön hallituksessa varmistivat itselleen Kimmo Vainion lisäksi Sami Haapanen Top Securite servise oy:stä.

Keväällä tehdyn sääntömuutoksen myötä valittiin nyt ensimmäistä kertaa varajäsenet ja näihin pesteihin valittiin Seija Aronen FresCo ravintolat oy:stä ja Minna Vilponen Asema Fysioterapiasta.

Rauman Yrittäjä ry 2019:

Puheenjohtaja Antti Simula, RS-Rakennus Oy

Hallitus (10 jäsentä)

Harri Pettersson, Rauman Tilataksipalvelu Oy

Tuomas Soronen, Sorcolor Oy

OP Viljanen, Rauman Konttorikonepalvelu Oy

Heikki M. Nurmi, Rauman kaupungin yrityspalvelut

Kimmo Vainio Asianajotoimisto Heikkilä & Co

Sami Haapanen, Rauman Top Security Service Oy

Tiina Karenmaa-Virtanen Hoivakoti Linnanneito Oy (uusi)

Oona Kallionpää Leo Laine Oy (uusi)

Jari-Pekka Akkanen J-P Computer Oy (uusi)

Satu Ravantti Hoivatiimi Alina/Rakasraum Oy (uusi)

Varajäsenet (2 jäsentä)

Seija Aronen FresCo Ravintolat Oy

Minna Vilponen Asema Fysioterapia Oy

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Sari Pettersson 044-7532680

puheenjohtaja Kimmo Vainio 044-3700377

Rauman Yrittäjät ry on noin 720 raumalaisen yrityksen etuja ja yhteistoimintaa edistävä yhdistys, jonka toiminnan ohjenuorina ovat rohkeus, uusiutumiskyky ja luotettavuus. Yhdistys perustettiin 1936 ja vuonna 2016 se juhli 80-vuotista taivaltaan. Rauman Yrittäjät ry on yksi Satakunnan Yrittäjät -aluejärjestön 26 paikallisyhdistyksestä ja maakunnassa toiseksi suurin paikallistoimija. Jäsenistömme koostuu suurimmaksi osaksi mikro- ja pk-yrityksistä.